20. lokakuuta 2017

Sotaorpojen ilta

Syyskuun 19.päivän iltana oli  Haapaveden seurakuntakodilla mieleenpainuva iltahetki. 

Joukko Jokilatvan opiston  ilmaisutaitopiiriläisiä , kaksi Jokilaaksojen Sotaorpojen jäsentä  sekä kaksi musiikin harrastajaa Haapajärven Viihdepelimanneista esittivät Eija-Liisa Pokin kirjoittaman ja ohjaaman "Kallis oli vapautemme hinta" ohjelman, joka käsitteli Suomen itsenäisyyttä sotaorvon silmin. Ohjelma koostui sotaorpojen tarinoista, lauluista ja runoista.

Tämä ohjelmakokonaisuus kuuluu Suomi 100 hankkeeseen ja sen taustalla on neljä kansalaisopistoa ja Nivalan sotaveteraanit eli  tältäkin osin juhlavuoden  "yhdessä"- teemaan hyvin liittyvä tilaisuus,
jolle Haapaveden seurakunta tarjosi tilan.


Tilaisuus oli koskettava aikamatka sotavuosiin, sodanjälkeisiin elämäntilanteisiin ja tunteisiin 
sekä  sotaorpojen omien kokemusten työstämiseen. 
Esitettyjen runojen ja laulujen sanat viestivät vahvasti niitä tuntoja, 
joita sotaan lähtö ja  matka kohti tuntematonta  herätti niin kotiin jäävissä kuin matkaan lähtijässä. Kotirintamalla oli  epätietoisuutta ja ikävää, 
siellä oli  odottava mieltä  niin lomalaisen kuin  postinkin toivossa.  
Rintamalla tulleissa kirjeissä siellä jossakin olevan ajatukset olivat  rakkaiden luona 
ja kirjeeseen riimustellut  sanat viestittivät uskoa ja toivoa 
sodan loppumisesta, paluusta kotiin, yhteisestä elämästä, rakkaudesta. 

Elämän usko horjui kun koteihin saapui suruviestejä rintamalta.  
Isät ja pojat saivat hautakummuilleen valkoisia ristejä 
ja lesket mustia  ristiä;
ristejä, jotka olivat raskaita ansiomerkkejä rinnalla kannettaviksi.

Sirkka Junttilan runo " Ei tullut minun isäni" kosketti minua erityisesti.  
Runon sanat kertoivat lapsesta, joka odotti päivin, rukoili illoin  ja näki unta  isän tulemisesta. 
Hän oli kuullut sodan jo loppuneen ja odotti edelleen. 
Kunnes posti toi viestin siitä, että isä oli kaatunut. 

Tämä runo tuli itseäni lähelle. 
Ei tullut minun äitinikään isä, ei minun pappani! 


Sotaorpojen tarinoissa ja kokemuksissa oli vahvana se viesti, 
että aikanaan ei ollut aikaa suruun eikä suremiseen äideillä, leskillä, lapsilla, ei kellään.  Velvollisuuden tunne oli vahva; elämän piti jatkua kotirintamalla. 
Kodin ja yhteiskunnan tehtävien hoitaminen sekä elämän eteenpäin vieminen 
kasaantuivat leskien harteille. 
Työ vaati niin fyysisiä kuin henkisiä voimavaroja 
ja tunteet tukahtuivat päivästä toiseen jatkuvaan puurtamiseen. 
Lapsetkin patosivat tunteitaan, 
kun oli ajateltava ja säästettävä oman surunsa ja ikävänsä kanssa kamppailevaa äitiä.


Koskettava oli lause, että "sotaorvot haluaisivat unohtaa, mutta mielen pohjalla liekit polttavat". 

Vasta  viimeisien vuosien aikana sotaorvot ovat löytäneet tilan ja väylän omien tunteiden ja läpikäymättömien kokemuksien purkamiseen vertaistensa seurassa.
Vertaistuki ja yhteinen jakaminen  on auttanut  sotaorpoja käsittelemään 
niin omia tarinoita kuin  tunteitakin 
ja sillä tavoin moni on eheytynyt sotavuosien aiheuttamista kokemuksista. 
Sotaorpojen järjestäytyminen ja tarinoiden työstäminen ovat osaltaan 
tuoneet historiaa tältä osin näkyväksi ja se on avannut uusia näkymiä historiaan kotirintaman arjesta. Viime vuosien työ on ollut  merkittävä sotaorvoille itselleen, mutta myös meille heidän läheisilleen.

Minä olen saanut kulkea tätä sotaorpojen  matkaa äitini  ja tätieni  rinnalla.  
Olen saanut liittää heidän jakamansa kokemukset ja historian hetket arvokkaaksi osaksi 
niin oman sukuni kuin Suomenkin historiaa. 
Me nuoret siirrymme aikanaan etulinjaan;  
meidän tehtävänä on oppia näistä omakohtaisista elämänkerroista, 
vaalia näitä muistoja ja viedä tätä viestiä vapautemme kalliista hinnasta eteenpäin.

Suomalaisuus on se voimavara, joka kantoi ihmisiä aikanaan. 
Runon sanoin suomalaisuus kasvaa meihin ruohon vihreyden tavoin varpaiden välistä. 
Se on rakkautta tähän isänmaahan, äidinkieleen ja luontoon. 
Ne elementit ovat kiteytyneenä illassa esitettyssä 
Mika Waltarin runossa "Minä rakastan tätä maata".

Ohjelma oli koskettava ja taidokkaasti esitetty. 
Kiitos kaikille illan eteen työtä tehneille 
ja antoisia yhteisiä hetkiä sotaorvoille edelleen 
kokemuksienne työstämiseen sekä yhteiseen jakamiseen. 
Sotaorpojen kokemusten tuominen kansan tietoisuuteen on merkittävä historiaallinen teko.


 Olin iloinen, että tyttäreni kanssa ajelimme tuohon 
ajatuksia avartavaan, herkistävään iltaan pimeänä syysiltana 
ja raotimme yhdessä ovea historiaamme. 

~~~~~~~~~~

Perjantai-illan tervehdys sinulle.
Voi hyvin!

-Kaisu-



10 kommenttia:

  1. Varmasti koskettava ilta! Ei sitä oikein edes tajua, mikä on itsenäisyytemme hinta. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se tuskan määrä on valtava mitä he ovat joutuneet kestämään. Nuoret parit, lapset, perheet, kaikki. Koskettavia kertomuksia lapsen silmin, kun vanhemmat juttelivat yön hämärässä lähdöstä ja aamulla he pakkasivat reppuun välttämättömimmän luottavaisina yhteiseen tulevaisuuteen, jota ei kaikille tullut kuitenkaan.
      Itsenäisyys pohjautuu ihmimillisille uhrauksille! <3 Näiden asioiden ajatteleminen ja ymmärtäminen antaa todellista peilauspintaa kotimaamme arvolle.

      Poista
  2. Vaikuttava, koskettava postaus! Puolisoni isän serkku jäi sotaorvoksi. Äiti joutui kasvattamaan neljää alaikäistä lastaan eikä hän enää avioitunut uudelleen. On siinä ollut niin käsittämättömän suuri suru.
    Oletko kuullut Suomalaisen messun kappaletta Vaarivainaan kannel? Siinä on hyvin kerrottu sotaorvon tarina.

    Hyvää viikonvaihdetta Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äitinikään ei ole saanut kasvaa omassa kodissa. Se, minkälaista olisi ollut kasvaa sisarussarjan kanssa, askarruttaa häntä vieläkin. Mutta hänestä / heistä monista huolehtittiin kuitenkin hyvin. <3
      Tuo kappale ei äkkiseltään ole tuttu. Pitääpä kuunnella. Minua koskettaa "Isän muisto" -laulu. Siinäkin on yhden lapsen tarina.

      Viikonloppu vierähtää aina niin nopeasti. Sunnuntaiaamun rauhaa tässä vietän leivinuunin lämmössä. <3

      Poista
  3. Ajattelemisen aihetta paljon. Käsittämätöntä. Pelkoa ja hiljaisuutta koko kansakunnalla. Hätää. Olette olleet kyllä mieleenpainuvassa tilaisuudessa! Äitini on sotiemme veteraani.Tammenlehvä pöytälaatikossa.T. Pirta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten vahvoja he ovat olleet kaikessa siinä pelossa, menettämisen keskellä, vahvojen tunteiden kanssa.
      Olin iloinen, että työpäivän jälkeen tuli lähdettyä matkaan tuohon tilaisuuteen. Siellä kolmen sukupolven naisina kuuntelimme, mitä oli ennen meitä. <3
      Sinullakin on ihana historiankertoja lähelläsi, jos hän pystyy / haluaa kokemuksiaan jakaa.

      Poista
  4. Meidän lähisuku säästyi sodassa menetyksiltä. Kiitos siitä!
    Olin taas aamulla isäni 87v. luona ja hän keroili omasta lapsuudetaan ja nuoruudestaan. Pikkupoikana oli lähettinä sodassa ja siitä sai veteraani tunnuksen, josta on hyvin ylpeä.
    On ihanaa, kuulla vanhasta ajasta ja isäni niistä mieluusti rupattelee. Isän ollessa nuorempi, ei näistä asioista kerrottu, eikä itseänikään nuorena varmasti nämä asiat niin kiinostanut. Nyt olen onnellinen, että isäni on vielä juttuja kertomassa♥.
    Sain, myös tänään kuulla, miten he pikkupoikana taluttivat hevosen Näykin järveen...nousivat hevosen selkään ja sieltä sukelsivat...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan ihana, että hän on avannut muistojaan sinulle ja että sinä olet kuunnellut niitä. Elävä historiankirja on enemmän kuin oppitunnit ja teoria.
      <3
      Hevosmuistokin kuvaa sitä että "pojat on olleet poikia" kautta aikojen. Kokeilevia, uhkarohkeitakin. <3
      Kiitos Sinulle!

      Poista
  5. Voin kuvitella, kuinka koskettavaa on ollut. Pysäyttää varmasti miettimään toviksi jos toiseksikin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Tilaisuus antoi peilauspintaa monille asioille! <3

      Poista