13. lokakuuta 2017

Viikonlopun viettoon


Viikonloppu -sana tuntuu erityisesti tänä perjantaina 
huokaisulle, tauolle,
irtiotolle arjesta.
Se on haaveita ja odotuksia yhteisestä ajasta,
pienten juttujen tekemisestä yhdessä,
ulkoilemisesta, liikkumisesta,
kiireettömyydestä.

Kotieteisessä kengät olivat suloisesti järjestettynä ja matto oli selvästi imuroitu.
Oli kiva tulla kotiin! <3
Pienimmäinen poika oli jo kuulema tehnyt oman osansa viikkosiivouksesta.
Toivon mukaan vähin erin itsekukin hoitaa "tonttinsa"
ja sitten voi huilata kukin omalla tavallaan.


Viime postauksessa murehdin Hortensiani kohtaloa.
Ride vinkkasi kukkien kuivaamisen.
Miten minä olin sen unohtanut?
Nyt kukinnot ovat maljakossa kuivamassa.
Niistä on iloa vielä pitkään.


Levollista viikonloppua toivon itselleni ja sinulle! <3


-Kaisu-









15 kommenttia:

  1. Kivoja kuvia ja ihana kotiinpaluu 😊 Mukavaa viikonloppua ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä oli ihana tulla kotiin, kun hommat oli jo osittain hoidossa. Lapsista kun on aina perjantai ja siivouspäivä.;) Aina ei homma etene toivotusti.

      Kiitos Sinulle! :)

      Poista
  2. Mukavaa viikonloppua! Suloista että pienin oli jo tehnyt osuutensa ennen äitin kotiutumista<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pienet asiat ovat isoja! <3 Hän halusi yllättää minut ja onnistuikin siinä!

      Tästä tulee varmasti hyvä viikonloppu. <3

      Poista
  3. Minullakin viikonloppu on taas saanut uudelleen entisen merkityksen, kun en enää olekaan lähes joka viikonloppu töissä. Nautin niin! Ihana reipas apulainen ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana on ollut huomata blogissasi, että sinulla on enemmän aikaa näille harrastuksille. <3

      Poista
  4. Minullekin juuri tällä viikonlopulla on aivan erityinen merkityksensä - näitä vapaita viikonloppuja kun on meidän perheessä niin harvakseltaan.

    Ihania asioita, haaveita viikonlopusta olet koonnut tähän postaukseen. Kiireettömyys ja aikatauluttomuus antavat pohjan luovuudelle ja sille, että voi ja saa tehdä asioita oman mielensä mukaan. 💛

    Ihana, reipas ja omatoiminen apulainen sinulla ollut siellä! Väsyneenä, kun tulee päivän aherruksistaan kotiin, eteisen siisteys saa kyllä suupielet hymyyn. Tärkeä seikka, jolla on vaikutusta koko kodin yleisilmeeseen.

    Viikonlopun levollisia ja kauniita hetkiä Sinulle! 😙

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinä, jos kukaan, tiedät ja tunnet yhteisen viikonlopun ainutkertaisuuden ja siihen liittyvät odotukset. <3
      Ja se on totta, että kiireettömyys ja joutilaisuus ovat luovuuden peruskiviä. Väsyneenä, kiireisenä mikään ei luista, ajatus ei kulje.
      Tänä aamuna katse kääntyy kuuraiseen pihaan, ajatus kulkee jo talvisilla teillä. Meillä on syysloma juuri alkanut. Odotuksia, toiveita, tekemättömiä töitä. Siitä on loma tehty. <3

      Poista
  5. Hortensia! Kylläpä olet taas saanut nättiä maljakkoon. Ihania nuo lapset! Yllättävät joskus niin hyvässä kuin pahassa.Huimapäisiä ainakin meillä. Kun siivoaa niin toisesta päästä jo sotketaan. Ihanaa vkonloppuaikaa sinulle💛t.Pirta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli kyllä kiva piriste tähän syyskattaukseen. Aikansa siinä vielä ilahduttaa!
      Kyllähän se siivoaminen "kuin lumitöitä lumisateessa"!
      Viikonlopun ihanuutta Sinulle ja perheellesi. Olikohan se syysloma teilläkin nyt...

      Poista
    2. Kiitos.Kyllä viikko 42! Mukava loma ollut kotoillen.Tänään poikanen 3 vuotta. Toissapäivänä puoliskoni täytti pyöreitä. Yhtä juhlaa:) Rentouttavaa lomaa!

      Poista
  6. Kaunista! Hortensianko voi kuivattaa? En ole koskaan nähnyt niitä kuivatettuina. :) Mukavaa uutta viikkoa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen sen tyttäreni kotona hoksannut, kun hortensian oksa oli kauniisti kuivattuna vitriinissä. Ihana kuivakukka. Tosin harvoin enää muita kukkia tulee kuivattua.

      Viikonlopun iloa! <3

      Poista
  7. Syksyn "antiikkihortensia" on helppo ja kaunis kuivattaa talven iloksi!
    Ihana viikonloppu takana ja leppoisaa syysviikkoa vietetään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella kaunis kukinto kuivattunakin. Kuivasin sekä tässä maljakossa että alaspäin riiputettuna. Hyviä molemmat! :)

      Täällä ensimmäinen pakkasaamu. Tulet leivinuunissa takaavat lauantaiaamun tunnelmaa! <3

      Poista