3. joulukuuta 2016

Kolmas joulukalenterin runo



Minullakin on tänä jouluna oma joulukalenteri.
Sain sen yllätyspostina ystävältäni. ❤️

Sitä availlessani palaan lapsuuteni joulunalusaikoihin
ja mieleeni piirtyy taas vanha joulupukkikalenteri,

Sen  luukut suljettiin monena jouluna odottamaan seuraavaa joulua.
Muistan, että ensimmäisessä luukussa oli adventtikynttelikkö 
ja pukin lakin tupsusta löytyi 24. luukku ja kuusen kuva.
Se on lapsuusmuistojen joulukalenteri
ja siihen aikaan kuuluvaa kierrätystä! <3


Kynttilä ja joululiina,
kuusi, joulutonttu,
ylämäki, alamäki, tunturi ja monttu.
Pukin poro, pipareita, unelias kissa,
kaulaliina, karvahattu,
lahja paketissa.
Joulutähti, paimenia, nuori mies ja nainen,
härkä, aasi, olkivuode,
pyhä pienokainen.

-Jukka Itkonen-


Kaikenlaiset joulukalenterit ovat tärkeä osa joulun odotusta.
Ne ovat täynnä joulusanoja, joulun ihania asioita,
niin kuin tämä joulurunokin,
Näistä asioista  joulut on tehty! <3




Tähti on kaunis jouluinen sana.

Tein betonista tähtimagneetteja tämän päivän joulumyyjäisiin.
Näillä voi kiinnittää vaikka joulukortteja jääkaapin oveen!

~~Kaisu~~

10 kommenttia:

  1. Sepä oli sellainen minun kuuloinen runo. Sanoja peräjälkeen. Tärkeitä, osuvia, olennaisia! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jouluruno, joka avautuu yksinkertaisuudessaan. :) Runoissa on moneksi, monelle...
      Ihana, että löysit omasi.

      Mukavaa joulukuun kolmatta päivää!

      Poista
  2. Kiva, mutkaton runo! Koko joulu yhdessä paketissa!
    Mukavia myyjäisiä sinulle! Mekin lähdetään nauttimaan tänään myyjäistunnelmasta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eerika! Tämän päivän runo oli kyllä oikea rimpsu joulusanoja. :)

      Ihana oli olla myyjäisissä oikein ajan kanssa. Aamusta siistimässä, somistamassa ja sitten vielä myyjäisissä oikeasti. Joulupuuroa, sekametelisoppaa, torttuja. Joulun perinteisiä asioita. :)

      Poista
  3. Kaisu ❤

    Paperikalenterit olivat minunkin lapsuuttani. Samaa kalenterin kierrätystä minunkin äitini toteutti. 😊 Vuosi kun mentiin ajassa eteenpäin, sama kalenteri oli taas uuden joulun kynnyksellä kuin uusi. Vasta myöhäisemmästä lapsuudestani muistan suklaakalenterit.

    Tuo runohan on hauska jouluinen sanajuna. Kaikki joulun tärkeimmät asiat yhdessä kasassa. Minusta on ihana, kun runojakin on niin monenlaisia. Tällaiset helpot runot ovat sanomaltaan selkeitä, kun taas joitakin, joskus, täytyy miettiä kauankin, että niiden sanoma avautuu.

    Mukavaa myyjäispäivää sinulle! Ne ovatkin mukavia tapahtumia, joiden myötä joulu tulee entistä lähemmäksi. Usein niistä jää käteen jouluisten leivonnaisten lisäksi myös kimppu kivoja ideoita. ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nykyään on kyllä niin monenmoisia kalentereita, että tokko kaikkia edes tiedänkään.
      On lelukalentereita, suklaakalentereita, tarrakalentereita, kuvakalentereita, toimintakalentereita, satuhierontakalenteri ja nyt tämä runokalenteri ainakin täällä... Ja parisuhdekalenteri. Ei keretty eka päivänä yhteistä selfietä ottamaan, mutta tulee se joulu ilman sitäkin. <3

      Myyjäisissä oli leppoinen tunnelma. <3

      Mukavaa viikonloppua!

      Poista
  4. Mukavan selkeä runo! Joulu on ihanaa aikaa ja nautin, kun lapset innostuvat paketoinnista ja odottavat kovasti pipareiden leivontaa. Kun nämä huolet saisi vielä pois matkasta.Riittämättömyyttä jne. Elämää pitää joskus yksinkertaistaa. T. Pirta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pirta.💜 -lämmin ajatus Sinun joulualusaikaan. Tuttuja tunteita; iloa ja huolia rinta rinnan.

      Poista
  5. Hauska ja yksinkertaisen selkeä runo :) tekemäsi tähdet ilahduttavat joka päivä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli tällainen selkokielinen runo. 😉

      Ihana, että tähdet tuikkivat siellä ystävyyttä. Tähdellisiä asioita! ⭐🌟🌟

      Poista