2. joulukuuta 2016

Toinen joulukalenterin runo muistui mieleen Pökkylän puodissa

Vietimme joulukuun alkajaisiksi iltapäivähetken Pökkylän punaisessa tuvassa,klik  .
Sinne ajellessamme ihastelimme alhaalla paistavaa aurinkoa,
 joka  kultasi lumiset puut.
Maisema oli kuin talven ihmemaa.

Perillä meitä odotti kauniit kattaukset ja jouluiset tarjoilut,
jonka jälkeen piipahdimme myös puodin puolella.

Siellä ihanien asioiden äärellä
ja kauniiden esineiden keskellä
tuli mieleeni entisvanhat kauppojen näyteikkunat,
 joita lapsena etenkin joulunaikaan ihasteltiin.



Jouluisiin näyteikkunoihinhan oli kerätty monenlaisia leluja ja kaikkien lasten unelmajoululahjoja.
Siellä oli usein myös joulupukki ja  tonttuja sekä poroja, jotka liikkuivat sähköisesti
ja loivat käsittämättömän ihanan joulutunnelman pienelle lapselle.


Pökkylän puodin ihanassa tunnelmassa
kaikkea kaunista katsellessani
olin kuin pieni tyttö lapsuuteni näyteikkunan edessä.





Muistojen sopukoista soljui mieleeni aapisestani tuttu lasten jouluruno:

Lelukaupan ikkunassa
sataa valkolunta.
Lelukaupan ikkunassa
soittaa soittokunta.
Lelukaupan ikkunassa
leikkijuna kiitää.
Lelukaupan ikkunassa
lentokone liitää.
Lelukaupan ikkunassa
nukkepiiri pyörii.
Lelukaupan ikkunassa
tonttujoukko hyörii.

-tuntematon- 



Tuvan rauhallisessa tunnelmassa katselimme
levollista peltomaisemaa ja sinistä hetkeä.
Musiikki siivitti ja saatteli meitä joulutunnelmaan,

Kauneus kosketti,
pysäytti ja  voimaannutti.
Kauneuden kokeminen voi näköjään herättää myös syviä tunteita,
jopa unohtuneita muistojakin.

~~Kaisu~~






10 kommenttia:

  1. Pökkylästä saa kyllä joulutunnelmaa mukaansa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se miljöö on kuin joulumaa! 🏡🏠🏡🎄

      Poista
  2. Aivan ihanan näköinen paikka! Olipa kiva jouluruno. Olin jo tuon unohtanut. Tämä runo pääsee minun jouluiseen lorupussiin. Kiitos! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana paikka täynnä kauniita esineitä ja ihanaa tunnelmaa. ☺
      Kiva kun sait kopin unohtuneesta runosta! Lorupussiin vaan. 😀

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Siellä oli kyllä tunnelmallista ja rauhallista ihanissa puitteissa. Ja ruoka oli kotoisaa, makoisaa. Suosittelen! ☺

      Poista
  4. Voi, miten kaunis paikka tuo Pökkylä onkaan! ❤❤ Niin paljon kaikkea kaunista esillä 😍
    Eipä yhtään ihme, että koit siellä runsaudenpulaa kuin lapset näyteikkunan takana (tai nykylapset lelulehtien äärellä 😄)

    Ja tuo runo, mukavan lapsekas. Sen sanomassa näyttäytyy ihanalla tavalla lapsen maailma. Lelukaupan näyteikkuna on kuin suuri jouluinen ihmemaa. Siellä kaikki toiveet on totta. ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellä on kyllä ihania asioita ja niihin esineisiin sai koskeakin toisin kuin lapsena! ;) Mutta toisaalta tuli sellainen olo, että mitä minä enää tarvitsen...
      Ostin kuitenkin yhdet jutut, joista kerron ehkä tässä joulun alla.

      Viikonlopun iloa!

      Poista
  5. Pökkylä on kyllä ihana paikka ❤ ihana tunnelma ja asiakaspalvelu aina! Eikä sieltä koskaan tarvi tyhjin käsin poistua 😁

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pökkylä on ihanassa maalaisympäristössä; miljöössä, jossa on helppo rauhoittua. Siellä tuntee olevansa tervetullut ja puoti kyllä saa hölläämään kukkaron nyörejä! ;)

      Poista