5. tammikuuta 2015

Tuokiokuvia siskon juhlista

Siskon synttärit on juhlittu. <3




Tervetuloa -toivotus näkyi jo pihalla monin tavoin.

Siskon lapset olivat harmitelleet, että meillä on jäänyt suvun pikkujoulu pitämättä.
Niinpä tästä synttäripäivästä tuli sitten samalla joulun jälkeinen pikkujoulu.


<3leikot koristivat juhlapöytää. 
Ihanan sydämellinen puu oli löytynyt takkapuiden joukosta 
ja siitä oli tullut mainiot pöytäkoristeet.


Sisko oli laittanut "kystä kyllä".
 Lapsille oli tarjolla mm. riisimurohöttösiä, joita lapsuuden kodissani sanottiin Murupusuiksi.

Niihin tarvitaan:
250 g sulatettua kookosrasvaa
17 dl riisimuroja
250 g tomusokeria
3 dl kaakaota (puolet tummaa)


Luonto juhlisti tätä päivää valkeassa lumipuvussaan. 
Ulkona oli äärettömän kaunista.

Tämä päivä oli tehty ilosta ja lämmöstä, 
koottu muistoista ja yhdessäolon riemusta. 
Kierrätin tämän viisikymppisilläni saamani kukkakorin takaisin.
Sen takana oli hyvä ottaa niitä perinteisiä 
"pönötyskuvia"! ;)

Juhlista voimaantuneena maanantain haasteisiin!
Kaisu

4 kommenttia:

  1. Aivan mainiot koristeet sydänpuusta! Kyllä luonto on taiteen mestari.
    Oman isosiskoni 50v. Synttärit ovat tulevana marraskuuna. Sain nyt kivoja värkkäilyideoita hänen juhliinsa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luonto taiteilee ja meidän pitäisi vaan hoksata ne kaikki ihanat taideteokset ja taideteosten värkit! <3 Todella ihana löytö ollut tuo sydänpuu!

      Poista
  2. Aivan upea luonnon taideteos tuo sydänpuu.

    VastaaPoista
  3. Niinpä. Huippu että sisko hoksasi sen polttopuiden seassa! <3

    VastaaPoista