Pikkusiskon nelikymppisille

Tänä aamuna tuolla loikoillessani ajatukset kulkivat lapsuuden kodissani, perheessäni, rakkaissani. Kiitollisena siitä, että minulla on vielä äiti ja että omistan kolme siskoa. 

Rakkaita ihmisiä, 

joiden kanssa voin muistella menneitä ja joiden kanssa saan jakaa tätä päivää. 

Kaksitoista vuotiaana sain nuorimman siskoni.  

Pienen, sievän, tummatukkaisen tammikuun aamun tyttösen. 

Se oli juhlahetki, unelmien ja toiveiden täyttymys. 

Paras joulun 1975 jälkeinen lahja! <3

Pikkusiskoni sai minun sydämessäni ja elämässäni erityisen sijan.  

Hoidin ja hellin häntä. 

Kouluaamuina letitin pienet letit tai ranskanletityksen ja huolehdin mielelläni pukemisesta. 

Kyyditin pyöräni tarakalla ja pidin mukana aivan kuin lemmikkinä ja maskottina.  

Kasvoimme yhteen. 

Hän on edelleen yksi elämäni parhaimmista lahjoista. 

On hienoa kokoontua koolle yhdessä suvun kanssa -tänään nelikymppisille. 

Huumorin pilkettä silmäkulmassa, kun perheen pienimmäinen täyttää  vuosia. <3 

Muistoja kerrataan äitimme kanssa ja iloitaan toisistamme neljän sisaruksen ja perheiden voimalla. Nämä kokoontumiset ovat erityisen tärkeitä myös lapsillemme, 

jotka näkevät serkkujaan pitkästä aikaa.

. 

Huikeaa,että siskoni on kutsunut meidät. 

Ja olisihan me menty kutsumattakin!!!

Nyt pukemaan ja menoksi.

Talviseen matkaan pitää aina varata aikaa.

Siellä on kuulema kinkku paistettuna, 

herkut ja serkut odottavat...

~~Kaisu~~