10. helmikuuta 2015

Huonekuusen lyhyt tarina


Ostin viime vuoden loppupuolella huonekuusen
olohuoneen nurkkaan,
erkkerin valoisuuteen ja viileyteen,
suosiollisiin olosuhteisiin.
Kastelin ohjeiden mukaan 
ja kuusi kukoisti!



Uljaasti se kantoi vehreän vihreillä oksillaan joulun pikkusydämet.
Silmissäni näin jo tulevat joulut ja  huonekuusen vahvistuneet, pidentyneet oksat. :)

Toisin kuitenkin kävi! :/

Marraskuusta helmikuuhun se kesti.
Huonekuuseni,  josta niin kovasti iloitsin 
ja jonka olin ajatellut ilahduttavan minua pitkään.


Ei olisi pitänyt lähteä koreilemaan harmaalla saviruukulla 
ja häiritä sen kasvurauhaa. 
Mullanvaihto oli liikaa kuuselle.
Siitä alkoi oksien alaspäin laskeutuminen,
kasvin alakulo.
Olisi pitänyt antaa olla siinä ruskeassa muoviruukussa
alkuperäisessä mullassaan! 

No, ei tässä kannata murehtia.
Uusia huonekuusia löytyy.
Ja tulipahan kokemusperäinen tieto siitä, että 
anopinkieli ja viirivehka sekä raunioinen ovat varmimpia valintoja tähän taloon,
tämän tätin hoitoon.

Siellä se huonekuusi vartoo maatumistaan kompostissa.
Joskus siinä mullassa voi kasvaa krassia, auringonkukkia
tai pieniä kuusen taimia-
luonnon kuusia.
Elämä jatkuu! :)

-Kaisu- 

Huonekuusen ostamisesta kerroin marraskuussa täällä .

6 kommenttia:

  1. voi,onkohan tuo sukua sille sun väsyneelle kukalle?:-P
    Sitähän ei nuita tuontikukkia tiedä mitä ne moittii! mutta onhan tuosta ollut melko pitkä ilo.kauemmin kuin leikkokukat. . .
    ~Harakka~

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos osanotosta, lohdutuksesta ja kannustuksesta. Koen saaneeni ne kaikki tuossa yhdessä lauseessa. <3
      Niinpä, jos kuusi olikin ottanut mallia siitä väsähtävästä viirivehkasta... Mutta totta on, että pitempi ilo oli kuin tulppaanikimpusta! :)

      Poista
  2. Aivan ihanan näköinen kuusi, kun vielä kukoistaa. Nuo pienet koristeet on ihanan näköisiä oksilla. Harmillista noiden kasvien kanssa kun ei aina tiedä mitä aikovat. Onneksi kaupasta saa uuden, jos oikein kovasti jää harmittamaan :)

    VastaaPoista
  3. I've been browsing on-line greater than 3 hours nowadays,
    yet I by no means discovered any attention-grabbing
    article like yours. It is pretty worth sufficient for me.

    Personally, if all website owners and bloggers made good content as you
    probably did, the internet will likely be a lot more useful than ever before.


    Take a look at my web page; Costmetice Dentist In El Cajon

    VastaaPoista
  4. Mulla käynyt samanlain kun vaihdoin kuuselle mullat. Nyt mietin miten saisin sen virkistymään taas..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi voi1
      Kasvien hoito on oma taiteenlajinsa. MInulla on ollut uusi huonekuusi tänä jouluna, ja se on aivan ihanan vihreä, aivan eri luokkaa kuin tämä ensimmäinen. Ja saa kasvaa tuossa ruukussa minun puolesta! ;)

      Poista