Kodinikkuna

Minä rakastan perinteitä, tapoja ja tottumuksia. Ne luovat elämään tiettyä rytmiä ja ennakoitavuutta, tuttuutta ja turvallisuutta. Yksi kotimme perinteistä on pyhäinpäivän aikaan keittiön ikkunaan ripustamani Kodinikkuna. Siinä on kynttilät jokaiselle rakkaalle, joita muistamme. Ikkuna antaa ihanasti valoa syksyiseen hämärään ja  valmistaa tulevaan juhla-aikaan. Olemmehan siirtyneet vuodenkierrossa sen juhlaiselle puolelle. Tulossa on isänpäivä, joulun juhlapyhät, itsenäisyyspäivä,...

 

Täällä kynttiläikkunan valossa olen viivähtänyt vielä menneen viikonlopun tunnelmassa. Pysähtyminen on ollut tarpeen, mutta elämä jatkuu; sen on pitänyt jatkua niiden menetysten jälkeenkin..

=====================

Vähitellen ajatus on siirtynyt tulevaan viikkoon ja toteamukseen, että 

monenlaista lähtijää ja tulijaa

lähtöä ja menoa

aikataulua ja tekemistä

haastetta ja muistettavaa

siihen taas sisältyy. 

Tytär on lentämässä "lämpöön" ja  isällä on viikon mittainen työmatka. Jokaisella on omat paikkansa , omat elämäntilanteensa. Me täällä kotona suoritamme omat arkiset kuviot.
Vävyn viikko sitten tuoma Gerbera jaksaa ilahduttaa ja muistuttaa heidän pikkuperheestä.  Lämpimät ajatukset ja teot kantavat toisiamme. Yksi, jos toinenkin ajatus ja lämmin teko muistuttaa ja  johdattaa meitä toisiamme lähelle. Välillämme voi olla muutama kilometri tai satoja - ajoittain jopa tuhansia- kilometrejä, mutta olemme kuitenkin vain ajatuksen kantaman päässä toisistamme, saman taivaan alla. <3 <3

Inkeri Karvosen sanoja lainatakseni

Vuoteet tyhjenevät,

talo hiljenee.

Seison ovella ja vilkutan.

Kuulostelen.

Kun joku heistä palaa,

riennän jo edeltä 

avaamaan

päiväpeitteen kulmaa.

          <3

Lähteneet.

Nyt tiedän,

miten lähellä he ovat.

          <3

Jätän portaille

tutun lampun,

liekin

kutsuksi kotiin.

Oikein ihanaa alkavaa viikkoa kaikille lukijoilleni. 

On ollut ilo huomata, että aivan tavallinen arki kiinnostaa niin monia. 

-Kaisu-