Taas kaikki kauniit muistot

Hyytävän kylmän tuulen saattamana ajelimme mökille perjantai-iltana 

päättelemään joulun aikaa  ja avaamaan uutta mökkivuotta.

Mökkitie oli jäinen "kuin sian selkä"

ja lumen valosta oli taas kerran vain muisto jäljellä.

Tuulen kolistellessa mökin kattopeltejä

mielessä alkoi soida ihana laulu "On ilta, ulkona tuuli käy".

Tuvan hämärässä ja lämmössä saatoin vielä saavuttaa 

aavistuksen ihanasta jouluisesta tunnelmasta.

Ynnäilin mennyttä joulun aikaa.

jossa oli paljon kohtaamisia, 

yhdessäoloa, 

vilinää ja vilskettäkin

 sekä kotona että täällä mökilläkin,

jossa olemme käyneet useammin kuin menneinä jouluina.

Mieheni oli leikkimielisesti laskenut, että meillä oli ollut joulun aikaan

reilut 40 "majoitusyötä".

Kaikki muut lapset ja heidän perheensä kävivät joulun aikaan kotona,

paitsi tytär, joka on ollut reissun päällä pari kuukautta.

Torstaina hänkin jo kotiutuu

ja sitten olemme taas kaikki kotimaan kamaralla.

Tänne mökille on kertynyt paljon muistoja

kesistä, syksyistä, jouluista sekä

talven pakkasista ja kevättä kohta kulkeneista päivistä.

Kaikki päivät eivät ole arvatenkaan olleet aurinkopäiviä.

Välillä on tuullut navakastikin ja mielen pilvet ovat roikkuneet matalalla.

Yksi sellainen synkkä muisto on 2000-luvun alun pakkasen aiheuttama totaalinen vesivahinko,

jossa vanha putki rikkoutui talon välikatolla ja vesi tuhosi mökin ja osan huonekaluista.

Mökin täydellinen purku hirsikehikko- ja peltikattotilaan

sekä remontin suunnitteleminen ja  uudelleen rakentaminen oli kova ponnistus pienten lasten kanssa.

Aikojen myötä se odottamaton tuho on näyttäytynyt kuitenkin siunauksena meille ja mökille.

Saimme kuin saimmekin säilytettyä mummunmökkitunnelman ja 

nyt täällä on puhdasta ja uutta pintaa!

Mökin huonekalut, tekstiilit ja astiat puhuvat myös muistojen kieltä.

Monet niistä ovat meidän omista kodeistamme,

osa tämän mökin peruja

ja osa  myös kirppislöytöjä.

Huonekalut ovat sisustaneet mökkimme ilman suurempia ponnistelua ja

antavat sille tämän vanhanajan tunnelman.

Kerrattain kertoessani jonkun esineen alkuperää joku lapsenlapsistamme kysyikin minulta 

että "onko tämä museo"!

Onhan tämä tavallaan sitäkin.

Muistot ja entisaika ovat mennyttä

ja niitähän täällä vaalitaan. 

Tässä appivanhempien alkuperäisessä kunnossa olevassa kiikkustuolissa kiikuttelin,

neuloin ja haaveilin tulevasta valosta ja keväästä,

jolloin taas yhä enemmän täällä piipahtelemme

ja viivyskelemme.

Kynttilöiden tuike,

pehmeä valo,

antaa anteeksi pölyt ja tekee kaiken kauniin utuiseksi.

Laipio taitaa olla nokeentunut tästä kynttilöiden tuohustamisesta,

mutta valoisina päivinähän niitä on hyvä taas siivoilla 

ja tomuja ohentaa.

Kaikella on aikansa.

Ja muistonsa. 

Joulu on ohi ja joulun lahjat ovat päässeet käyttöön.

Meidän lahja lapsiperheillemme on 

vapaaviikonloppu äidille ja isälle ja lapsille mummulaviikonloppu.

Se on tuntunut heistä mieluisalle lahjalle!

<3

Ensimmäinen lahjaviikonloppu on tässä menossa.

Enkelisoittorasia soi

ja pieni tyttö lennättää kauniisti mummun posliinienkeleitä vieressäni.

Poika kuuntelee setänsä kanssa jäkismatsia kainalokkain.

Antaessaan saa, sanotaan.

Voiko parempaa lahjaa mummulan väkikään saada! 

~~~~~~

Tässä oli minun loppiaisaaton tervehdys ja tämänkertainen blogin pikainen päivitys!

Toivon mukavia muistoja kerryttävää uutta vuotta Sinulle ja itselleni!