20. tammikuuta 2020

Pikkutytön kirjakassi


Vielä löytyi kuvakansiosta yksi joululahjajuttu! 


Poikani kyseli joulun alla viimeisillä armeijan lomillaan: 
Mitähän sitä ostaisi kummitytölle (2,5 v) joululahjaksi?

"Kirjoja ja pieni kassi", ehdottelin
ja lupasin katsoa lahjaa kauppareissullani.

Kivat pienet katselukirjat löytyivät näppärästi,
mutta pieniä kasseja ei niinkään ollut tarjolla.


Jotta sain sitä mitä hain ja halusin
päätin ommella kassin itse!

Huonekalukangaspalakorissani oli vaaleita nahkapaloja,
josta leikkasin kassin päälykankaan ja hihnat.
Vaaleanpunaisesta puuvillakankaasta,
raidallisesta ja sydämellisestä löytyi vuorikangas.


Ompelin sangat ylhäältä keskikohdasta yhteen,
jotta pienen käden on helppo tarttua siihen.


Olipa ihana ommella pitkästä aikaa.
Työ tekijäänsä neuvoi
ja malli kehkeytyi siinä tehdessä.


Näin valmistui kirjakassi joululahjaksi pienelle tytölle.
Sinne mahtuvat somasti nuo pienet katselukirjat
ja muitakin tärkeitä juttuja.

Kassi on kuulema sopivan napakka,
että pieni saa laitettua aartensa helposti sinne.

Pienethän rakastavat kassien täyttämistä, kantamista ja tyhjentämistä.


Kurkkaa kassiin,
kurkkaa kirjaan!

<3

Kirjat ovat aina hyvä lahja lapselle.
Jouluna ja syntymäpäivänä
Omaksi hankittuna tai kirjastosta lainattuna.

Kirjoista on paljon iloa yhteisiin kirjankatselu- ja lukuhetkiin.
Siinä samalla hoituu sylittely ja silittely,
yhdessäolo kainalokkain,
keskittyminen,
kielen kehityksen tukeminen,
kirjojen pariin ohjaaminen...

Kirja on arvokas lukulahja!

<3

12 kommenttia:

  1. Pikkukasseja kankaasta ei helpolla löydä, parasta käydä läpi omia varastoja. Nahasta tehty kestää kauan. Omiani ompelen paljon lastenhuoneiden verhoista, itsekin tulee iloiselle mielelle kivoista kuvioista. Irmeli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on totta, että pieniä peruskangaskasseja ei kaupasta löydä. Ne ovat ennemminkin myyjäistuotteita ja äitien ja mummujen ompeluksia. ;)
      Mutta ompahan meillä saumaa tässä toteuttaa itseämme! <3

      Poista
  2. Ompa suloinen kassi, kelpaa siinä kirjoja kanniskella ♥

    VastaaPoista
  3. Ihana kassi. Kirjat on kyllä niin mainio lahja! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Raisa! <3
      Kirjojen kuuntelemisen ja kirjojen katselemisen pitäisi olla kaikkien lasten saapusalla.

      Poista
  4. Sain teinityttösenä pienen kassin (söpö vaal.pun.) ja ajattelin tuliko lahja väärälle henkilölle. Mutta lappu sisällä, avaa yksin. Mitä? Sisällä oli intiimituotteita tytölle, kalenteri ja neuvo laukun paikalle wc-ylähylly. Laukku toimii vieläkin, kiitos kummitäti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, aivan ihana lahja! <3
      Tyttäreni sai pikkutyttönä myös kummitätiltään roosan värisen, satiinisen pussukan, jossa oli nyöri suulla.
      Siinä pussissa oli paita ja pitkälahkeiset "kalsarit", joissa oli leveät pitsit hiojen ja lahkeiden suissa sekä kauluksessa. Se pussi on tytölläni(34 v) vieläkin tallessa ja käytössä.
      Nämä ovat kyllä kummitätien parhaita hoksauksia ja oivalluksia. Kestolahjoja täynnä muistoja. <3

      Poista