18. syyskuuta 2019

Humalaköynnöskranssi



Viime lauantaina lähti humalaköynnökset hetekasta! ;)
Innostuin  nimittäin kokeilemaan niistä kranssin kieputtamista.
Pitkistä ja paksuista köynnöksista tulikin pian valmista!

Ilokseni löysin vielä muutamia hentoja, herkkiä vaaleanvihreitä
humalan kukintoja  kranssin koristeeksi.

Siinä punasävyistä materiaalia käsitellessä muistelin
kokeilleeni tätä värkkiä ennenkin, vähän eri tavoin.

Se hetki oli ollut  viime elokuussa,
minulle merkittävänä päivänä
ja se postaus löytyy täältä, klik





Mallasin (aika hauska sana; sovitttaa, kokeilla) kranssia aitan oveen.
Sillä seinustalla kasvaa tikapuita vasten oikeinkin rönsyävä humala, 
joka sai vielä jäädä sijoilleen.

Olisihan tämä kranssi sopinut tähän harmaaseen, elämää nähneeseen oveenkin kauniisti,
mutta en raskinut jättää.
Nimittäin käymme nyt syksyllä harvemmin mökillä
ja se olisi jäänyt sinne vähän niin kuin taivas alle,
ovelle, jota kukaan ei pitkään aikaan avaa.




Otin kranssin mukaani ja ripustan sen kodin ulko-oveen,
kuistin suojaan syyskuiseksi tervetulotoivotukseksi.


Siskoni oli kieputellut tänä kesänä satoa tuottaneita vadelmanoksia
ja niistäkin oli tullut kaunis punasävyinen kranssi.
Tähän aikaan vuodesta onkin monenlaisia luonnonmateriaaleja taas tarjolla.
Nyt pitää päästään mielikuvitus  ja kokeileva  mieli valloilleen!

Minkälainen kranssi kuuluu sinun syksyysi?

Ensimmäisen pakkasyön jälkeisen aurinkopäivän tervehdys kuin tuulahdus Sinulle!
Syksy syvenee! 

-Kaisu-




5 kommenttia:

  1. Onpa nätti! Minulle tulee tuosta varresta raparperi mieleen. :)
    Minun kranssini taitaa olla joko pihlajainen tai vaahterainen. Juuri nyt ei ole kranssia ollenkaan ovessa, kun heitin pois se kanervaisen, jonka tein elokuussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo oli kyllä sellaista pikkaisen haperoa rakenteeltaa; juurikin raparperimaista. :)
      Minä muistin sinua taas tuossa ovella kranssia ripustaessani. MInulla on siinä siima, joka on nastalla oven päällä kiinni. Kun en raski sitä naulaa uuteen oveen vielä laittaan. Niin kuin et sinäkään silloin heti, kun uuden oven laitoitte. Mielenkiintoista miten jotkut asiat jäävät mieleen vuosiksikin. <3

      Poista
  2. Voi Kaisu, miten on kutsuva sisääntulo sinulla siellä. Olen tuijottanut kuvia jo pitkään ja huokaillut kauneutta. Iloista syksyä sinulle Kaisu

    VastaaPoista