Tuomen kukkien aikaan

Malttamattomana odotan

nuppujen avautumista.

Kuulen, miten ne katkovat kahleitaan, 

vaativat lupaa vallata vapautensa.

Ja vihdoin 

ne pakottomasti, taivaan kyyneleet terälehdissään,

sisällään elämän avaruus

avautuvat valoon, vyöryttävät voimansa kaikkialle.

Minä heittäydyn kevään virtaan

ja yritän lakata odottamasta.

-Pia Perkiö-

Tänä viikonloppuna olen heittäytynyt tähän alkukesän hetkeen,

tuomen kukkimisen aikaan ja lumoon.

Mökin kulmalla kasvava "ikiaikainen" tuomi on jo niin kovin hauras.

Olen nauttinut sen valkeasta hunnusta ja kukkaterttujen kauneudesta talon punaa vasten

tämän päivän ja tulevien päivien sekä

kesien varaksi.

Olen ihmetellyt jälleen kerran niitä pieniä kukkia, joista kukinto muotoutuu

ja sitä, miten vuosi vuoden jälkeen tämä kaikki tapahtuu tutussa järjestyksessä

ollakseen läsnä vain lyhyen ohikiitävän hetken.

Tuomen valkeus ja tuoksu on vallannut pihan

ja tuvan pöydälläkin on paikka tuomen oksalle.

Tänään minusta tuntui jälleen kerran,

että olisin halunnut jäädä juuri tähän hetkeen,

tähän kesäiseen kauneuteen ja kesän tuoksuun.

Yritän muistutella itselleni, että uutta kaunista ja kukoistavaa on edessäpäinkin.

On tartuttava vain kuhunkin hetkeen,

kunkin päivän iloon.

Kun kuljet tässä kesässä

tässä maisemassa

vielä tässä maisemassa

pane muistoon apialaniityt

ja lammet lumpeineen

ja sydämeen kaikki laulut

ja usko huomiseen

-Maaria Leinonen-

Toivottelen Sinulle suloista kesäistä sunnuntaita

ja aurinkoista arkea! 

♡

 

Pelargoniat ja elokuun tunnelmia

Eilen poimin punaisia viinimarjoja kotipihan pensaista 

ja mietin miten elokuut toistavatkaan toisiaan.

Kosteinen pihanurmi ja viileä aamu tervehtivät aamuun astujaa.

Aurinko herää hitaasti, unisesti

mutta antaa vielä useana päivänä täydellisen kesäfiiliksen.

Elokuiset syysleimut tuoksuvat, 

 ilmassa väräjää kaiken valmiin, kypsän tuoksu

heinän, viljan ja marjojen.

Ilmassa on jo hitunen haikeutta ohikiitävästä kesän kauneudesta,

kesäisestä huolettomuudesta.

🌸🌸🌸

Kesä hiljalleen kypsyy!

Puhuttelin pitkään mökillä olevia pelakuitani.

Harmittelin niille, että kesä on kovin lyhyt. 

Istutin ne keväällä purkkeineen päivineen  hetkeksi valeistutukseen

ja siihen malliin ne jäivät. 

En ollut ehtinyt enkä muistanut,

laittaa niille multapetiä.

Nyt kohtelin niitä kauniisti ja siirsin ne paraatipaikalle kuistin ikkunalle.

yksittäisiin saviruukkuihin kaikkien katseiden alle.

Puolihuolimattomasta hoidosta ja epäsäännöllisestä kastelusta sekä lannoituksesta  johtuen

 pelargonioissani on enää vähän kukkia, 

mutta ne vähäiset kukinnot ovat niin kauniita ja niin ihanan värisiä,  

melkein mökin sävyisiä,

 että taidanpa viedä ne vähitellen mökin sisälle talvehtimaan.

Pelakuut ovat olleet äitini luottokukkia.

Hän on raahannut vuodesta toiseen melkeinpä pensaiksi kasvaneet kukka-aarteensa

 peräkamariin odottamaan uutta kesää

vaalien näin menneiden kesien muistoja ja vuosien kasvun ihmettä.

Josko minä nyt taas koettaisin sitä talvettamista,

josta minun mökkikaverini ei ole kyllä oikein innostunut. ;)

Juttelisin sitten tulevina kesinä,

että nämä on niitä koronakesän kukkia.

Oikein mukavaa, rentouttavaa viikonloppua itsekullekin

ja nautinnollisia elokuun päiviä.

Kesäiset päivät ovat vielä täällä.

Tartutaan hetkeen ja nautitaan olevasta.

Humalaköynnöskranssi

Viime lauantaina lähti humalaköynnökset hetekasta! ;)

Innostuin  nimittäin kokeilemaan niistä kranssin kieputtamista.

Pitkistä ja paksuista köynnöksista tulikin pian valmista!

Ilokseni löysin vielä muutamia hentoja, herkkiä vaaleanvihreitä
humalan kukintoja  kranssin koristeeksi.

Siinä punasävyistä materiaalia käsitellessä muistelin
kokeilleeni tätä värkkiä ennenkin, vähän eri tavoin.

Se hetki oli ollut  viime elokuussa,
minulle merkittävänä päivänä

ja se postaus löytyy täältä, klik

Mallasin (aika hauska sana; sovitttaa, kokeilla) kranssia aitan oveen.

Sillä seinustalla kasvaa tikapuita vasten oikeinkin rönsyävä humala, 

joka sai vielä jäädä sijoilleen.

Olisihan tämä kranssi sopinut tähän harmaaseen, elämää nähneeseen oveenkin kauniisti,
mutta en raskinut jättää.
Nimittäin käymme nyt syksyllä harvemmin mökillä
ja se olisi jäänyt sinne vähän niin kuin taivas alle,
ovelle, jota kukaan ei pitkään aikaan avaa.

Otin kranssin mukaani ja ripustan sen kodin ulko-oveen,
kuistin suojaan syyskuiseksi tervetulotoivotukseksi.

Siskoni oli kieputellut tänä kesänä satoa tuottaneita vadelmanoksia

ja niistäkin oli tullut kaunis punasävyinen kranssi.

Tähän aikaan vuodesta onkin monenlaisia luonnonmateriaaleja taas tarjolla.

Nyt pitää päästään mielikuvitus  ja kokeileva  mieli valloilleen!

Minkälainen kranssi kuuluu sinun syksyysi?

Ensimmäisen pakkasyön jälkeisen aurinkopäivän tervehdys kuin tuulahdus Sinulle!

Syksy syvenee! 

-Kaisu-