14. huhtikuuta 2019

Virvon varvon -päivä


Tänä palmusunnuntain aamuna meillä oli pitkästä aikaa 
ilmassa keväistä iloista kihinää ja pääsiäisen tunnelmaa.
 Mummun kuominoista  oli kaivettu esille "ikiaikaisia" 
trullien rekvisiittoja
ja maljakossa odotti värikkäitä virpomaoksia 
sekä lopulta  koreissa ja pannuissa virpomareissun palkkana saatuja suklaamunia.

~~~~~

Pääsiäisessäkin on paljon perinteitä, jotka toistuvat vuodesta toiseen.

 Näissä trullien vaatteissa, 
joista suurin osa on minun omia vanhoja hameita, mekkoja, essuja ja huiveja,  
kulkee menneitten pääsiäisten muistot ja tunnelmat
sekä lapsenomainen riemu ja kevään ilo! 

Virpomisoksat valmistuivat tälläkin kertaa vanhalla tutulla mallilla ja tekniikalla.

Leikkelin lapsenlapsille silkkipaperista niputtain piparkakunmallisia kukkia.
Erivärisiä kukkia liimattiin kevyesti keskeltä nippuun,
taitettiin keskelta taitteelle, siveltiin liimaa suoralle taitteelle
ja puristettiin silkkipaperikukkataitos nupuksi oksan ja höyhenen ympärille.
 Sillä tavoin tulee pian näyttäviä värikkäitä oksia! 


Tänään on käynyt paljon reippaita ja kivasti rooliinsa valmistautuneita trulleja.
Heillä ovat ojentaneet meille värikkäitä, luovasti koristeltuja oksia ja saaneet palkkansa.


Pieni päiväkotilainen oli askarrellut mummulle pinkin silkkipaperisilpussa kieritetyn oksan. 
Se sai paikkansa kohta kukkaan puhkeavien omenapuunoksien joukossa. <3


Näiden keväisen virpomistervehdysten ja pirteiden virpomaoksien myötä 
laskeudumme hiljaiseen viikkoon.
Ilmassa on valon, iloa, toivoa.

Mustasta, routaisesta  maasta nousee vihreä oras, uusi elämä.

Rauhallista ja pysäyttävää pääsiäisviikon tunnelmaa toivon itselleni ja Sinulle.

Kaisu

12 kommenttia:

  1. Ihania virpomisterveisiä♥ Meilläkin pieniä virpojia on käynyt ja voi miten suloisia ovat olleet, toisista kun on nähnyt kuinka kovasti se lorun lukeminen on jännittänyt..vaan hienosti on lorut muistettu:) Leppoisaa palmusunnuntaita♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Virpomisperinne on oikein kiva piristys tähän keväälle! Siitä syntyy kivoja kohtaamisia tuossa ovella ja oven raossa!
      Pääsiäisen iloa! <3

      Poista
  2. Kauniita virpomisoksia ♥ Ihanaa palmusunnuntain iltaa!

    VastaaPoista
  3. Rakastan pieniä virpojavieraita ❤ Kauniita oksia olivat virpojat tehneet ❤

    VastaaPoista
  4. Kauniita virpomisoksia kaikki. Mukavaa pääsiäisviikkoa!

    VastaaPoista
  5. Hellyttävä tuo silkkipaperisilppuoksa <3
    Rauhallista pääsiäisen aikaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mummulla oli tilaisuus nähdä näiden oksien valmistus.
      Lapset sivelivät liimaa oksiin ja pyörittelivät oksat silppulaatikossa.
      Kieli keskellä suuta -tietenkin.
      Tärkeä homma!

      Pääsiäisen rauhaa ja iloa! <3

      Poista
  6. Täällä silmät osuivat heti noihin harmaisiin sulkiin, ihania!
    Samalla idealla ollaan tehty lasten kanssa aikanaan noita kukkasia virpomisoksiin.
    Niin söpö tuo silkkipaperisilpusta tehty oksa!
    Aurinkoista pääsiäisen aikaa sinulle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sari,
      harmaat höyhenet ovat kyllä 6/5. Tykkään niistä ja valkeista.
      Ja se pinkki oksa on kyllä sydämellä tehty ja ojennettu! <3
      Pääsiäisen iloa! <3

      Poista