8. huhtikuuta 2019

Peltillinen persikka-rahkapiirakkaa



Mukavaa viikon jatkoa teille kaikille!
Ja viikonloppuna uusiksi lukijoiksi kirjautuneille 
Tervetuloa Tau(v)onpaikkaan. 

Olen saanut  myös uusilta nimimerkeiltä kivoja kommentteja
ja nekin  ovat ilahduttaneet minua kovin! <3

~~~~~~~~

Tänään lumisateessa ja tuulessa polkiessa alkoi tekemään mieli jotain herkkua
ja muistin jääkaapissa olevat sitruunarahkapurkit.

Minä en ole ruukannut "säveltää" kovin noita olevia reseptejä,
mutta tänään tuli tehtyä sekin.

Hyödynsin vastikään jakamaani

Marjojen sijasta laitoin taikinan päälle ison purkillisen 
pieniksi palasiksi pilkkomiani persikanpuolikkaita.
Taikinan ja persikoiden päälle levitin pari purkillista sitruunarahkaa, 
johon olin sekoittanut yhden kananmunan.


Nostin piirakan uunista sivupöydälle
ja siinä ikkunan edessä olevat puput näyttivät katselevan uteliaina piirakkapeltille.
Ne pitivät tiukasti käpäliään selkiensä takana,
ettei ne vaan olisi tarttuneet tähän herkkuun. :)


Sillä herkkua se oli!

Maistelin äsken palasen kahvin kera 
ja minusta tämä oli tosi hyvää.
Keväinen, raikas , keltainen leivonnainen,
jossa on aavistus lähestyvää pääsiäistä.


Taidan pakata piirakan vähin äänin pakkaseen vierasvaraksi,
sillä luulen tälle olevan tilausta tulevien viikonloppujen kahvipöydissä.

Tällaiset hyväksi havaitut reseptit ja 
kätevät, nopeasti valmistuvat leivonnaiset ovat minun mieleeni.
Em. ohjeella tekemäni mustikkapiirakka on ollut meillä nyt tosi tykätty 
ja olen tehnyt sitä useamman kerran postauksen jälkeen.
Tein myös gluteenittomana muffinssivuokiin ja sekin oli tosi hyvä versio.

~~~~~~

Uusi lumi on vanhan surma, sanotaan
ja tänään toivotaan, että se pitää paikkansa.

Joka tapauksessa kevättä ja pääsiäistä kohden mennään! <3

~~Kaisu~~












20 kommenttia:

  1. Nami! Hyvä idea nakata rahkaa tuohon päälle, pitää itsekin joskus testata! Kiitos siis vinkistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olepa hyvä, Eerika! 💛 Rahka teki tästä arkisesta piirakasta maistuvamman, juhlaisemman.
      Kokeilepa ja kerro joskus, mitä tykkäsit!💛

      Poista
  2. Oi että, rakastan kaikkia rahkaleivonnaisia joten tuo maistuisi kyllä ja ihanat kuvatkin ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän rahka antaa leivonnaisille mehukkaan ja täyteläisen maun!💛 Ihana kuulla, että tykkäsit.
      💛kiitos Sinulle sanoistasi!

      Poista
  3. Näyttää kyllä herkulliselta. Pitääpäs koettaa tehdä glut. versio, jos se kerran on onnistunut.
    Oikein lämmintä ja aurinkoista viikkoa sinne, meillä on täällä takatalvi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Herkullistapa hyvinkin!🤗 Kannattaa kokeilla sekä vehnäisenä että gluteenittomana. Gluteeniton oli kätevä muffinsseina, tykkäsin. 💕
      Kiva kun kävit ’näillä kujilla’ ja terveisetkin jätit! 👋👋

      Poista
  4. Meillä on ollut kaimojen touhu-maanantai, näköjään. 😉 Minä tosin laitoin omaan samanmoiseen piirakkaani raparperia ja vadelmia, joita löytyi vielä piirakkavärkeiksi pakastetta tyhjentäessäni. Persikkaisena piirakka onkin keväinen ja tähän pääsiäisen aluseen oikein sopiva leivonnainen. 💛

    Meillä lumet ehti jo sulaa ja olla oikein keväistäkin jo, kunnes tänään tuli takatalvi ja uutta lunta sen myötä 5 cm. Lisää sataa yhä, joten taitaa aamulla lumityöt odottaa, vaikka kaikki lumityökalut ehdinkin jo pakata pois kevään tieltä. No mutta, tällaistahan tämä kevääntulo usein on koti-Suomessamme. Kevät keikkuen tulevi tänäkin vuonna! 🤗

    Pääsiäisen ja kevään odotuksen iloa ja toivorikasta mieltä Sinulle ja teille! 😙 Meidän pääsiäisen laittaminen taitaa jäädä tänä vuonna välistä, sillä pahvilaatikkotornit alkavat vallata kodin seinustoja. Uusi vaihe elämässä alkaa pian, sitä kohti vähän kauhunsekaisin tuntein, joskin luottavaisena. Elämä kantaa. 💓

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla sinusta ja sinun sekä teidän touhuistanne siellä <3
      Piirakkavärkkejä löytyy minullakin vielä vähäksi aikaa pakasteesta, mutta pääsiäisen läheisyys sai tänään keltaiset ajatukseni liikkeelle! <3

      Täälläkin on sataa lotuuttanut koko päivän lunta. Ei ole kyllä kerennyt kasautumaan, sen verran märkä maa on. Tätä se nyt on ja hyvä, että nyt sataa eikä sitten kesäkuussa niin kuin kerran ainakin muistan tapahtuneen!

      Ai, että muuttolaatikoita! <3 Se kyllä tarkoittaa, että te olette olleet nuohakkaina siellä torpalla. Ja minä en ole nyt piipahtanut mökillä, että olisin sinulle niitä keittiökuvia napsinut sieltä.

      Teillä on jo kokemusta näistä muutoista ja elämästä muuttolaatikoiden keskellä. Elämä kantaa -ajatus on luottamusta olevaan ja tulevaan. Kun "prosessi" on lähtenyt käyntiin se vie perillekin! <3 Ihanaa muutosten aikaa SInulle ja perheellesi! Ja kevään valoa ja iloa sekä voimaa! <3

      Poista
  5. Kirjoitanpa oikein toisen kommentin.
    Kiva kun kävit vastavierailulla blogissani.
    Olinkin näköjään jo liittynyt aikaisemmin blogisi blogiystäväksi.
    No, voin kuitenkin laittaa blogisi omaan blogiluetteloon, niin on sitten helpompi seurata blogiasi, senpä teenkin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kyllä me olemme blogituttuja aikojen takaa!👋
      Kiva, jos laitat sinne seurattaviin!👍

      Poista
  6. Näyttää kyllä niin herkulliselta! Tuota pitääkin vaikka pääsiäiseksi kokeilla:) Mukavaa alkanutta viikkoa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, jos innostut kokeilemaan tätä! 💛 Tulee kerralla isompi satsi tarjottavaa pääsiäisen herkkuhetkiin!🤗
      Kiitos Sinulle!💛

      Poista
  7. Ihania leipomuksia tarjolla, tuo maistuu pääsiäisenäkin. Syntymäpäivätortuksi tyttärelle ja jälkilämpöön taas hautumaan ohrapuuroa, iltaruokasuosikkini nykyään. Aurinkoista kevättä teillekin. Irmeli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohrapuuro on kyllä puuroista maukkaimpia! 🤗 Pitäisi joskus hauduttaa sitä, mutta kun mies ei voi sitä syödä niin olen tullut hitaaksi ohran suhteen. Onneksi koulun ruokalassa saan aina herkutella sillä!🤗
      Kiitos Irmeli!👋👋

      Poista
  8. Hyvännäköinen piirakka ja varmasti hyvää! Rahkaleivonnaiset sitruunalla ovat lemppareitani.
    Toivotaan,että lumet nyt lähtee.
    Kivaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mamma63! <3
      Rahkaiset leivonnaiset ovat kyllä herkullisia ja niiden tekoon intoudun useinkin juuri pääsiäisen aikaan.
      Täällä on ollut kovia yöpakkasia, mutta nyt tuntuu lämpenevän. Kevättä kohti mennään!
      Viikonlopun iloa! <3

      Poista
  9. Niin ihania pupuja sinulla. Ja mitä herkkuja. Tulee muuten aivan nälkä kuvia katsoessa ;) persikan puolikkaat kuulostaa niin hyvältä. Pelkkä värikin on jo maukas...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Titta sinulle kommentistasi! <3 Uusi kommentoija on aina mukava yllätys ja iloa!

      Nuo ovat Pentikin pupuja, jotka taannoin ostin alennusmyynnistä. Aina yhtä pirteät! ja piirakka on oma keväinen lukunsa! <3

      Poista
  10. Näyttää niiiin hyvälle! <3
    Tätä kokeilen varmasti. Kiitos vinkistä!
    Tein pullaa samaisilla täytteillä eilen ja niistäkin tuli hyviä, niin tämä ohje on varmasti hyvä!
    Just passeli pääsiäiseksi! :)

    Mukavaa loppuviikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sari,
      sepä sattui somasti, sillä minäkin tein rahkapullia ja niistä kirjoitin juuri postauksen!
      Pääsiäisherkkuja pöytään ja toki osa pakkaseenkin!

      Poista