20. huhtikuuta 2015

Muistojen päivämääriä ja laskettuja aikoja

Huhtikuu on minulle muistojen ja syvien tuntemisien kuukausi.
Huhtikuussa olemme ostaneet kihlat ja sanoneet toisillemme "Tahdon." 
Äitini on syntynyt huhtikuussa ja anoppini muistopäiväkin sijoittuu huhtikuulle.

Näiden tärkeiden päivämäärien lisäksi tässä kuussa
on minulle äitinä kaksi merkityksellistä lapsen syntymään ja elämään liittyvää päivää.

Huhtikuussa olen odottanut kolmatta lastamme ns. viimesillään vuosia,  vuosikymmeniä sitten. Kevään tunnelmat ja  luonnon vapautuminen talven vallasta virittävät minun alitajuisen mieleni ja äidin sydämen näihin vuoden 1986 päiviin; kevään odotukseen, uuden elämän odottamisen iloon ja toisaalta odotuksen pitkiin päiviin.

Vuodesta toiseen ajatukseni palaavat kahteen keväiseen päivään; 
lapsen syntymän arvioituun laskettuun aikaan ja varsinaiseen poikamme syntymäpäivään.

Lasketun ajan 10.4. jälkeiset päivät olivat arvatenkin pitkiä, tuskastuttaviakin. Ihmismieli, kun arvelee kaiken menevän niin kuin raskauskiekko antaa olettaa. Kaikki oli valmiina pienen tulla. Jännitti isompien lasten hoitojärjestelyt uudessa kotikaupungissa. Mieli oli malttamaton ja katse tähyili kauniisti sijattuun äitiyspakkauslaatikkoon, vauvan ensisänkyyn.

Luojan antama laskettu aika oli vihdoin ja lopulta  20. päivä huhtikuuta,  aurinkoisen sunnuntain aamu. Mummu kerkesi parin sadan kilometrin päästä kotimieheksi ja kaikki meni hyvin.
Äitiyden ja isyyden onni oli täydellinen. Ajalla ei ollut enää merkitystä, ei päivillä. Hän oli siinä koko komeassa olemuksessaan. Elämä oli edessä lapsella ja meillä lapsen sekä lasten kanssa. Päivät kuluivat laskemattakin ja touhua riitti. Ensimmäinen syntymäpäivä tuli ja meni.

Ostimme uuden kodin. Ihmisjärjen mukaan saimme ihanteellisen, turvallisen kodin paikan tonttia ympäröivine puistoineen.  Olimme entistä onnellisempia. Elämä oli kuljettanut meitä myötämäkeen.

Lapset nauttivat kanssamme tilasta ja elämisen vapaudesta omassa kodissa. Neljäkymmentä päivää se ilo kesti. Emme olisi koskaan voineet uskoa huhtikuun lapsen lasketuiksi päiviksi reilua vuoden kiertoa; vuosi ja neljä kuukautta. Huhtikuisen sunnuntain aamunkoitteesta elokuiseen sunnuntai-iltaan ja auringonlaskuun. Hän kerkesi jättää tämän kurkihirren alle iloiset hihkaisunsa ja pienten askelten jäljet. Hän eli lyhyen elämänsä täysillä, täydellisesti jättäen kotiimme muistoksi askeltensa kaiun ja sinisten silmien loisteen, onnellisen hymyn. Lapseme  elämä päättyi uuden kotimme naapurissa olevaan kastelualtaaseen.

Syli jäi hänen osaltaan tyhjäksi.
Sydämeen jäi paikka ikiajoiksi. <3


Hän olisi nyt 29 vuotta. Mitä hänelle kuuluisi? Olisiko hän jo naimisissa? Olisiko hänellä lapsia? Mitä jos ... Muistojen ja jossittelun kautta hän kulkee mukana sisarussarjassa. Arjessa ja juhlassa. Hänen paikkaansa ei kukaan koskaan tule täyttämään...<3




Muistojen päivät riipaisevat aina syvältä.
Ne pysäyttävät, ne herkistävät.

Elämä on valojen ja varjojen leikkiä.

~~Kaisu~~










22 kommenttia:

  1. Tämä kosketti minua nyt poikkeuksellisen syvältä. Oma esikoiseni syntyi 19 v sitten juuri 20.4. Samana päivänä isoisäni kuoli vuosia aiemmin. Elämän kiertokulku pysäyttää ja pistää nöyrän kiitolliseksi. Kun katson tänään omaa kaunista nuortani, en voi kun kuvitella sinun tunteitasi. Onneksi rakkaat ovat aina läsnä, sydämissämme, muistoissamme. Halauksia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sinulle! Elämä on vastaanottamista ja luopumista. se on iloa ja surua. Siihen on tyytyminen. Kovin raskas koettelemus tämä aikanaan oli. Elämän kriisikohta meille nuorille vanhemmille. Aika on onneksi armollinen; se on tehnyt tehtävänsä ja elämä on vienyt eteenpäin...<3

      Elämä on todellakin kiertokulkua. Poikani syntymäpäivästä tuli parin vuoden päästä mieheni äidin kuolinpäivä. Näin he molemmat ovat läsnä tässä päivässä, tämän päivän tunnelmassa.

      Poista
  2. Kaunis kirjoitus. Sinulla on kirjoittamisen lahja.
    -LeaStiina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos LeaStiina kannustamista sanoista! <3
      Ensimmäistä kertaa kirjoitan tästä menetyksestä näin. Toki minulla on omia kirjoitelmia tuolla kaapin kätköissä. Äidin sydämen vuodatuksia, tuntemuksia ja arjen ajatuksia vihkojen kätköissä, sillä aikanaan on pitänyt työstää asiaa, purkaa monin tavoin.


      .

      Poista
  3. Kaukohalaus sinulle Kaisu

    -M

    VastaaPoista
  4. Niin koskettava ja ajatuksia herättävä teksti :'( Voimia sinne <3

    VastaaPoista
  5. Huhtikuu riipaisee aina syvältä. Tuo kirjoittamasi virke on niin kaunis!

    Ihana pikkupoika kulkee aina mukananne ♡

    maria

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin...Se kuvaa tunteen syvyyttä ja laajuutta.
      Sitä, että on oman lapsen syntymäpäivä, muttei juhlijaa!
      Sitä, että on saanut lahjan ja antanut sen pois! <3

      Poista
  6. Voi niin muistaa nuo hetket! Olin silloin niin paljon teillä pienten kanssa.

    Kauniisti kirjoitettu ja muistelu.

    Harakka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinä muistat sen 12 vuotiaan herkällä mielellä. Sinä rinnallakulkijani! <3

      Poista
  7. Olipa koskettava kirjoitus. <3 Liian koskettava minulle, kun oma vauvani on just tuon ikäinen. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3
      Niin monta kertaa olen käynyt tämän elämäni kohdan pienten vuoden ja neljän kuukauden ikäisten kohdalla. Aikanaan omien ja nyt lastenlasten. Mitä se tarkoitti, mitä se tarkoittaa, kun yhtäkkiä käsi ja syli ovat tyhjät. Kun se joka täyttää päivät ja hetket on pois ja jäljellä tyhjyys...<3

      Poista
  8. Koskettavaa.
    Vaikka en tunne perhettänne niin lähetän teille kauniita ajatuksia,enkelilapsenne muistoksi.Siellä paikkakunnallanne asuu rakas äitini.Isäni jo hautausmaalla mullan alla.Kohta vuosi sitten saatoimme rakkaamme viimeiselle matkalleen kohti Taivaan kunniaa. ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Myötäelämisen taito on lahjaa, jota voi ja saa käyttää tuttujen ja tuntemattomien kanssa.

      Poista
  9. Täällä minä lueskelen blogiasi harmaana heinäkuun päivänä ja ihastelen kaikkia aikaansaannoksiasi <3 Sitten luen tämän kirjoituksen, joka pysäyttää niin. Kauniisti osaat pukea sanoiksi muistot rakkaasta pienokaisestanne, enkelilapsesta <3 Mutta voi Kaisu, miten kohtuuttoman suurelta tuntuvan surun keskelle olette nuorina vanhempina joutuneetkaan :'( Elämän kiertokulku laittaa nöyräksi. Siihen sisältyy pakahduttavaa iloa ja onnea, mutta yhtälailla myös pohjattomalta tuntuvaa kaipausta ja surua sekä murhetta. Vaikka suru muuttaa ajansaatossa muotoaan, ei se koskaan kokonaan häviä. Ei sen tarvitsekaan! Yhteiset hetket säilyvät sydämissämme ja muistoissamme aina muuttuen iloksi. Tänä heinäkuisena päivänä olet ajatuksissani, Kaisu <3 Itseasiassa olet ollut viimeaikoina usein. Lämmin halaus sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaaru.💜
      Itseasiassa menneenä viikonloppuna lapsemme olivat koolla täällä ja hänen paikkansa oli tyhjä täällä kodissa, muttei sydämissämme.

      Elokuun 9.päivä on taas edessä. Luonto puhuu ja muistuttaa siitä. Aurinko nousi sunnuntaiaamuna ja vietettiin ihana päivä isovanhempien kanssa.Auringon valon venytellessä varjoja kotipihalle hän oli poissa. Pensashanhikki ja rutturuusu kukki...

      Tämä on ollut elämämme raskain koettelemus. Se on koulannut meitä sydäntä myöten. Se on antanut syvyyttä elämän arvoihin ja tämän hetken elämiseen. Niin pian kaikki voi olla peruuttamattomasti toisin. 💜

      Lapsemme ovat lahjaa ja lainaa kaikilla tavoin. Ennemmin tai myöhemmin heistä on luovuttava. "Pyhä liiaksi, jotta sen pitää vois ja tuskatta kerran antaa pois."

      Ihana kuulla, että ajattelet ja muistat minua. 💜 Kaukohalaus Sinulle!

      Poista