Sisarusten vappu

Tänä vuonna otin kolmen sisareni  kanssa yönseudun pikkulomasen

ja äkkilähdön lapsuuden mökkimaisemaan.

Huhtikuun viimeisen päivän sää oli mitä kaunein ja ilma oli lämminkin.

Taivaan sini ja veden peilaukset tekivät mökille saapumisesta niin keväisen.

Odotellessani toisia seisoskelin pitkään rannan tuntumassa.

Näin talven viimeisiä jäärippeitä näköpiirissä;

talven valta oli väistymässä ja vesi liplatti vapaana rantakiviä vasten.

Mökin pihaa haravoidessamme nousi tuuli,

joka työnsi jäät kauas ulapalle.

Tuntui, että talven kahleet hellittivät monin tavoin.

Jäät pakenivat ja 

lehtimaton alta alkoi löytyä pientä viherrystä.

Koivuissa oli jo pienet hiirenkorvat ja 

rannan kivikossa paistoi pieniä leskenlehtiaurinkoja.

Västäräkki viipotti pihapiirissä pyrstö keikkuen ja 

 nokkosperho oikoi kevätmekkoaan auringon lämmössä;

kaikkialla tuntui kevään keveä kosketus. 

Minäkin rohkaistuin heittämään talviturkkini tällä kotoisella rannalla.

Kylmäähän vesi oli,

mutta järveen pulahtamisessa oli aavistus lapsuuden keväitten  kisailevaa tunnelmaa.

Kuka tohtii mennä veteen,

kuka kerkeää kastautua ensimmäisenä

ja montako kertaa?

<3

Kaislikon reunaan palannut joutsenpariskunta 

tervehti  meitä kevätfanfaarillaan.

Ilmassa oli vahva kevättunnelma! 

Yön aikana sää kylmeni ja muuttui tuuliseksi.

Säätiedotus lupasi lunta jopa kymmeniä senttejä.

Muistelimme miten lapsuuden vappuina otimme esille silkkipaperiset vappuhuiskat,

kesähameet, polvisukat sekä uudet kesäkengät

-satoi tai paistoi. 

<3

Tänä vappuna laitoimme lämmintä ylle ja 

keräsimme naisenergiastamme lämpöä. 

Kaivoimme ja käänsimme maata,

kärräsimme hiekkaa ja 

ladoimme makkaranpaistopaikalle mökille kierrättäytyneistä laatoista uuden laatoituksen.

Ja siitä tuli tosi hyvä, vaikka itse sanommekin sen! 

Yhdessä puuhasteleminen on kyllä mukavaa ja tehdessä syntyy kivoja ideoita 

yhteiseksi iloksi ja mökin viihtyvyyden ylläpitämiseksi.

Onneksi ehdimme huhtikuun viimeisen päivän keväiseen tunnelmaan

Vappu - päivän rantamaisema oli harmaa 

ja ennen lähtöämme alkoi satamaan vettä.

Kivan yhdessäolon hetki jäi lämmittämään mieltä .

Heinäkuussa viimeistään palaan tälle rannalle ja toivon,

että silloin aurinko taas paistaa! 

Ajatuksien lentoja mökkilomalta

Mökkiviikko kotijärven rannalla on tältä kesältä ohi.

Tämä heinäkuinen viikko oli aivan uskomattoman lämmin;

aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta lähes taukoamatta.

Lähtöä tehdessämme ilma oli hiostava ja painostava;
ukkosen kumu kantautui järven yli.
Oli hyvä hetki siivota mökki seuraavia lomalaisia varten.

Miesväki kävi joka päivä useampaan otteeseen virvelöimässä,
mutta kalat tuntuvat häipyneen viileämpiin, syvempiin vesiin.

Kävimme ostamassa snorkkelit ja sukelluslasit kylältä
ja niiden kanssa pojat viihtyivät järvessä.

Aikansa kuluksi he etsivät aarteita;
muun muassa sankollisen simpukankuoria.

Osuipa metsikön reunassa silmiini tämä meidän 70 -luvulta peräisin oleva "kylmiö".
Alkuaikoina mökillä ei ollut vielä sähköjä
ja tämä oli sitä sen ajan neuvokkuutta.

Aika on tehnyt tehtävänsä betonirenkaalle ja kannelle,
mutta se herätti minulle paljon muistoja.
Tuli mieleeni, että alkuvuosina taitoimme kahdeksan kilometrin matkan mökille pyörillä
ja pyörän päällä oli eväät, juomavedet, tykötarpeet sekä pikkusiskot. <3
Oli se reipasta hommaa!

     ~~~~~~~~~~~

Kaadoimme mökin rannan tuntumasta useampia puita. 

Mieheni katkoi ja halkoi rungot tulevien kesien varalle
ja minä kärräsin ne kuivamaan.

Puiden pinoaminen on semmoista sopivan rentoa, älyvapaata  puuhaa,
jossa lopputulos on palkitseva.
Tykkään siitä!

Puuhommissa tuli huvi ja hyöty samalla;

saimme halkojen lisäksi hikiliikuntaa sekä mukavaa yhdessä tekemistä. 

Mökin ympärillä on paljon isoja puita, jotka pitäisi kaataa.
Ne varjostavat pihaa ja osassa taitaa olla jo lahovikaakin.

Niihin tarvitaan kyllä ammatillisempaa otetta, jotta mökit pysyvät ehjinä ja pystyssä. ;)

Mutta tästä  meidänkin puusavotasta oli jo selkeä hyöty;

auringon säteet pääsivät  valaisemaan  mökin pihapiiriä paremmin
ja järvi näkyy ihanasti "yläkylälle".

Mökin polkuja kävellessä tuli mieleen, 

että pienenä tyttönä matka vessalle tuntui niin pitkälle,
pelottavallekin.

Ulkovessa  on todellisuudessa pihan perällä muutamien askeleiden päässä.
Luonnontilaisen metsän polkua pitkin hipsiminen
ja ulkovessassa käyminen on nyt suorastaan idyllinen ja nostalginen hetki.

Loman alkeelliset olot,

kantovesi ja ulkohuussi antavat sopivaa haastetta ja vaihtelua perusarkeen.
Onpa taas huikea mennä vesiklosettiin  ja laskea kraanasta vettä! :)
Ja kyllä se oma peti taitaa antaa ensi yönä suloiset unet!

~~~~~~~~

Huominen huilataan tässä kotosalla
ja saatetaan poiketa  Merikaupunki- messuilla täällä kotikaupungissa.

Oikein ihania kesäpäiviä kaikille.
Ja olethan osallistunut synttäriarpajaisiini täällä!

~~Kaisu~~

Lapsuuden järvimaisemissa

Ainakin kerran kesässä

ihastelen, ihmettelen tätä maisemaa.

Ja vuosi vuodelta tunnen yhä syvemmin,

syvemmältä

kesien muistot.

Inkeri Karvosen runon sanoin:

"Tutulla rannalla

kaipaus kirkastuu lähelle.

Vedessä sanoma taivaasta:

puhtaat pilvet.

Linnununtuva aallokossa,

joku on lähtenyt pois,

jättänyt turvallisen ikävän."

Katselin taas tätä tuttua maisemaa,

pilvien kulkua,

taivaan kannen värien kauneutta,

veden tyyneyttä ja liplatusta,

vaahtopäitäkin.

Tunsin vahvasti kesän, kesät.

Olevan, menneet, aavistuksen tulevasta.

Tällä rannalla menneet vuodet kulkivat ajatuksissani kuin pilvet taivaalla.

Ajatusteni pilvillä on paljon kultareunoja,

vaaleanpunaisia hörtelöitä,

mutta on myös surureunaisiakin.

Onnellisia oli lapsuuden kesäpäivät,

kumpupilvet.

Ja sää oli aina lämmin ja vesi lämmintä kuin linnunmaito.

Perheemme vuosikymmenten  kesämuistot, 

mökin laittaminen, yhdessä puurtaminen, 

yhdessäolon hetket.

Ja rakkaat muistojen pilvet,

omien lastemme kanssa tehdyt mökkireissut.

Tervetullut irtiotto kaupunkiarjesta.

Aurinkopäivät ja sateenropinat.

kirmailut saunasta järveen ja iloiset huudot.

soutajat kaislikon reunassa ja kauempana,

kalasaaliit,

sotkeentuneet siimat, 

reissussa rähjääntyminen.<3

Ja nyt tämä kesä tässä.

Minä rannalla.

Kädet tyhjinä ihmetellen katson ulappaa,

kuljen muistojen pilvitarhassa

ja tunnen vahvasti 

"aikansa kutakin".

Yksinäinen lokki istuu kauempana kivellä.

Mieleeni tuli runon sanat

"Ei ketään rantakiveltä järveen mulahtamassa, 

vain yksinäinen lokki, 

lähdössä."

 

Neljäkymmentäkuusi vuotta sitten  tulimme tälle rannalle,

vahvaan pusikkoon ja pajukkoon

raivaamaan tätä kesäpaikkaa.

Nämä vänkkyrät koivut, tämä koivikko ovat puhutelleet minua aina.

Ne puhuvat minulle vahvasti kasvusta, kasvun kivusta.

Siitä, miten käy, jos ei ole tilaa, valoa, huolenpitoa.

Nämä ihanat mökkirannan koivut 

saivat  mahdollisuuden kasvaa
ylväästi kohti pilviä

ja tuottaa iloa, kauneutta tähän mökkimaisemaan.

Katkoin pajuversoja puiden juurilta, väleistä

ja elin vahvasti menneitä kesiä, 

työn aikaa.

Minä, me 

nyt touhussa ja  työssä

tässä kesässä.

Meidän jälkeemme uudet sukupolvet.

Ja aika patinoi,

se kultaa muistot ja muistojen pilvet! <3

Kesäpäivien iloa Sinulle! 

Mikä on sinun kesämuistojen rakas paikka?

~~Kaisu~~

Lapsuuden mökkimaisemissa

Vietimme viimeiset kesälomapäivät järven rannalla

lapsuuden kesien mökkimaisemissa.

Se olikin ihana päätös kesälomalle.

Tervetullut tauonpaikka edellisen täysin aikataulutetun viikon jälkeen. 💛

Serkkuleirin jälkeenhän me kävimme to-pe Enontekiöllä poikamme valatilaisuudessa,

 lauantaina vietimme jääkärin ja kihlattunsa kihlajaiset mökillämme 

ja sunnuntaina olimmekin jo rippijuhlassa.

Välillä on vähän säpäkämpää, mutta niin vaan siitäkin rupeamasta selvittiin! :)

Emme käyneet viime kesänä lainkaan täällä kotiväkeni mökillä

ja siksikin tämä mökkiloma tuntui erityisen tärkeältä minulle.

Menomatkalla jäin kylälle ja lenkkelin loppumatkan,

sillä halusin kulkea mutka mutkalta tämän tutun mökkitien ja sen maiseman.

Halusin kokea täysin siemauksin sen kaiken, mitä se minulle antaa tänä päivänä,

minkälaisia tunteita ja ajatuksia se herättää.

Kertailin siinä matkalla muistoja vuodelta 1971,

jolloin vanhemmat ostivat tämän rakkaan kesäpaikan.

Olin ollut kesäleirillä ja en tiennyt missä  mökki on.

Isä neuvoi minua pyöräilemään leirintäalueen jälkeiselle hiekkamontulle odottamaan.

Isolla pyörällä seisaalten poljin sen matkan, kahdeksan kilometriä.

Äiti ja isä taittoivat matkan kahden pienemmän sisarukseni, 

eväiden, vaatteiden ja juomaveden kanssa.

Joskus äitillä oli pyykitkin mukana, koska meillä oli kotona ruosteinen vesi. 

Pari kesää kuljimme mökillä viikonloppuisin pyörillä

Sitten äitini hankki ajokortin ja meille ostettiin auto, upouusi Fiat 600.

Oi aikoja! Voi sitä uutteruutta ja tekemisen sekä menemisen määrää! 💕

 

 

Tällä lomasella sunnuntaina mennessämme oli kaunis ilma.
Mieheni meni hetimiten virvelöimään kahden nuorimmaisemme ja pojanpojan kanssa,
 jotka olivat mukanamme.

Minä istuin rannassa pitkään.
 Katsoin ulapalle,
ihailin pilvien kulkua, värejä, muotoja.
Muistin koululaulun "Minne käy tuulen ilmassa tie..."
Siinä puhutaan pilvistäkin.

Kaikki tuntui olevan kuin ennen, mutta ei kuitenkaan.

Tällä rannalla ei enää käyskentele isä.
Meidän perheen menneitten kesien vilinä ja vilske on laantunut.

 

Katselin oman elämäni ulapalle, elämänkaarelleni.
Keskikohta on taittunut.

Ei ole pientä kiveltä veteen molskahtamassa, vettä henkeen riipaisemassa.

Ei kuulu kokoaikainen 'äiti, äiti'...

On aikaa pysähtyä, ynnätä asioita,
muistella menneitä, miettiä olevaa, haaveilla tulevasta.

Sanoa ne ääneen, kirjoittaakin ja näin jakaa nämäkin ajatukset lapsille, lastenlapsille.

Tällä rannalla, tässä miljöössä on lapsuuden kesien muisto.

Touhuaminen yhdessä vanhempieni ja sisarusteni  kanssa yhdessä.

Mökin laittoa, risusavottaa, arkiaskaretta.
Paljon aurinkopäiviä,
mutta joskus toki pilvet roikkuivat alhaalla ja vaahtopäät löivät.

Lämpiminä muistoina mielessä saunominen  ja uiminen.

Saunamakkarat sekä mehulimsa, jota lauantai-illan herkuksi sekoitettiin.

Kesävieraat. tutut ja sukulaiset, joita vanhemmat kutsuivat kylään.

Isä oli tehnyt  kaivonrenkaasta "kylmiön", jossa ruoat säilyivät jonkin aikaa.
Muistona sekin siinä metsän reunassa.

 

Vänkkyrät koivut muistuttavat siitä tiheästä pajukosta
mihin tämä mökkimaisema rakentui ja mihin nämä koivut ovat kasvaneet.

Tällä lomalla elin uudelleen sitä, mitä kesä kesän jälkeen olen saanut  ja halunnut kokea. 

Tällä mökillä on aina kesä, sillä siellä käydään vain kesäaikaan.

Mökin tuoksu, kantovesi, esineet vuosien vuosikymmenien takaa puhuvat omaan tarinaansa. Tutut tavat ja tottumukset, jotka siirtyvät eteenpäin sukupolvelta toiselle.
Mökin kirjoittamattomat säännöt! ☺

Takka antoi suloisen lämpönsä nytkin epävakaisiin sadepäiviin

ja siellä mökin lämmössä koko konkkaronkka nukuimme suloiset päikkärit ja syvät yöunet.
Illan myötä laskeutui mökin ylle jo syvä hämärä ja mieluinen rauha.

Mökin sauna lämpiää parilla pesällisellä ja järvi tarjoaa ihanan vilvoituksen. 

Tiskaaminen järvimaisemassa tuntuu huikealta elämykseltä,

jota se arvatenkaan ei aina lapsuudessa ja nuoruudessa ollut.

Puucee tuntuu olevan lähempänä kuin koskaan, vaikka samalla paikalla se könöttääkin.

 

~~~~<3~~~~

 

Aika kultaa muistoja niin kuin ilta-aurinko nämä mökkitien reunan puut.

Täällä kotimökillä pysähdyn aina sen asian ääreen, 

että jokainen puurtaa aikansa,
menee ja tekee, jättää jälkensä niin paikkoihin kuin sydämiin.

Mutta se muisto voi olla hyvin merkittävä, pysäyttävä,

jos siinä on rakkauden sivumaku. 

Tästä pysähtymisestä,
muistoissa viivähtämisestä  ja syvien tunteiden kokemisesta,
 oli ihana ajella kotia

ja valmistautua koulun sekä työn alkuun.

Ilmassa oli jo aavistus syksyä.

-Kaisu-