26. elokuuta 2019

Tuohimuisto mökin talkoista

Meillä oli  viime viikonloppuna 
lapsuuden mökkimaisemissa maalaus-ja polttopuutalkoot.

Parhaimmillaan mökin pihapiirissä hääräsi 27 talkoolaista 
ja hommat etenivät tosi mahtavasti.
Saimme  tehtyä paljon 
yhteiseksi hyväksi ja iloksi.


Sähköfirman mies oli kaatanut perjantaina 14 isoa puuta sähkölinjalta.
Siitä tuli melkoisesti halottavaa ja pinottavaa,
mutta niin vain saatiin puut pilkkeiksi sekä pinoihin ja suojaan.


Lisäksi maalasimme mökin "vanhan puolen",
joka sai uuden punan seiniin ja entinen ruskea yläosa maalattiin
kevyesti harmahtavan valkoisen sävyllä.



Mökin seutu näytti varmaan yläilmoista katsottuna muurahaiskeolta,
jossa kaikenikäiset ja -kokoiset  mökkiläiset touhusivat lähes taukoamatta.

Erityisen iloinen olin siitä,
kun lastenlapset olivat innokkaina mukana
ja tekivät hommia siinä missä aikuisetkin.
He saivat kokeilla kaikenlaisia töitä;
rapata mökin seiniä ja maalata niitä,
pilkkoa puita ja ajaa halkoja kottikärryillä pinottaviksi.

Yhdessä tekemisessä oli taas voimaa ja 
siinä tekemisen lomassa saimme olla mökillä yhdessä pitkästä aikaa.
Ja toki saunottiin ja uitiin sekä herkuteltiin.
Ne kuuluvat aina mökkikuvioihin!





Siskoni löysi hommia lopetellessamme kauniin keltaisen,  sydämen mallisen puunlehden,
joka oli leijaillut sinne meidän rantteelle.

Sydän -lehti aivan kuin kokosi ja kiteytti päivän yhteishengen ja ponnistelun.
Sitä katsoessani muistin isääni ja sitä miten hän aikanaan 
touhusi mökin hyväksi. 
Nyt on meidän vuoro toimia ja vaalia mökkiä. 💛



Puita pinotessani keräilin  koivun tuohta jemmaan. 
Kotiin lähtöä tehdessämme mieheni huomasi ne auton vieressä ja ihmetteli ääneen, 
onko nuo tosiaan lähdössä mukaan.

Ja olihan ne! 

 

Pyöräytin parin lasipurkin päälle  tuohikoristeen ja ne olivat jo eilen illalla Tauvonpaikassa käytössä. 
Valo heijastui kivasti tuohen ruskeasta takapinnasta ja 
nuo uudet lyhtyni  näyttivät koivun pätkiltä uunin päällä.
Aika kivat puutalkoiden muistot!  💛

 

Näitä voisi pyöräyttää tulevan viikonlopun venetsialaisiin.
Joulujutuiltahan nämä taitavat  myös näyttää.
Näistä tulisi kiva lahja, tuliainen, myyjäisartikkeli...

Tuohi tuntui äkkiseltään olevan aika haastava materiaali.
Pitänee perehtyä siihen enemmän.
Oletko sinä työstänyt tuohesta jotakin?
Minulla jäi tänään yksi tuohijuttu kesken.
Arvaapa mikä!






14 kommenttia:

  1. Superhienot ja simppelit ❤️❤️ Ja tuommoiset yhdessätekemishommat on huippu ❤️
    P.S. Tehtyjä tuohitöitä nolla ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. rita,
      sitähän sanotaan, että yksinkertaisen kaunista ja sitä nämä taitaa nyt olla! <3
      Kiitos!

      Poista
  2. Aivan todella kauniit lyhdyt! ❤️ Ja ihana talkoomeininki.. Meilläkin talkoiltiin viikonloppuna uutta kattoa, mutta minä olin evakossa pienempien kanssa ja talkoohenki jäi kokematta..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Raisa, kiitos! <3

      Kyllä se on ihan pienten kanssa paras lähteä pois noin isojen projektien alta. Sinä talkoilit osaltasi tahollasi. Tärkeä työpanos sekin on! <3

      Poista
  3. Onpa kaunista järvimaisemaa. Tosi kivan näköiset tuohilyhdyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä järvimaisema avautuu siellä lapsuuden mökillä. Joka kerta otan siitä nykyään kuvan ja aina se näyttää erilaiselta, mutta kuitenkin niin tutulta ja rakkaalta. <3

      Tuohilyhdyistä tuli kyllä kivat ja omannäköiset! <3

      Poista
  4. Todella kaunista ja tunnelmallista, myös tuo kappa sopii hyvin kanerville, liiteri on hieno,kuvittelin että menen tuonne liiteriin.

    VastaaPoista
  5. Teillä on ollut ihana yhdessäolon ja touhuamisen hetki siellä lapsuutesi maisemissa. Ihan sydämessä läikähti lämpimästi se, että jaksatte yhä vaalia sitäkin paikkaa. Korjata ja puunata siellä monien sukupolvien kättenjäljissä, jossa nyt lastenne lapsetkin saavat kulkea ja kuulla tarinoita, joiden osaksi he ovat syntymänsä kautta tulleet. Niistä hetkistä muodostuu elämänmittaisia muistoja. ♡

    Tekemäsi tuohikoristeet ovat kaikessa yksinkertaisuudessaan valtavan viehättäviä, ihania yksityiskohtia sisustuksessa. Tuohestakin saa niin monenlaista kaunista aikaan. Ihan odotan, mitä muuta niistä oivalsitkaan tehdä. ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli meidän ensimmäinen tällainen talkooilta ja se onnistui tosi hyvin!<3 Siellä kulki todellakin myös mökin menneiden päivien muistot ja tarinat lastenlastenkin korviin.

      Vielä se oivallus on muuten kesken tuolla. "Meni moti" lasten sanoin! ;)

      Poista
  6. Oivalsitpa kivat tuohikoristeet. :) Minä olen veistänyt tuohesta sydämiä ovikranssiin ja anoppini tekee pieniä tuohihelmiä. Se vaatii sorminäppäryyttä ja viitseliäisyttä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin kesällä kerran kuvan askartelukirjassa tällaisista lyhdyistä ja onneksi muistin sen nyt. :)
      Tuohisydämistä minäkin vielä tässä haaveilen!

      Poista
  7. Mukavia touhuja siellä ja ihanat nuo tuohilyhdyt!
    Meillä myös fiilistellään tänä viikonloppuna mökillä kynttilöillä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syystouhuja nämä taitavat olla.
      Luonnonmateriaalin keruuta, mökin laittamista kuntoon....
      Kynttilätouhut ovat kyllä huippuja hommia!

      Poista