24. maaliskuuta 2019

Herkkua kahvipöytään






Kevät etenee täällä suorastaan kohisten.
Eilen satoi vettä
ja tänään aurinko pilkistää ja kuivattelee tanhuvia reippaan tuulen kera.

Eiliselle suunnittelemamme mökkipäivä muuttui sääolosuhteiden takia kotipäiväksi.
Saimme kuitenkin harmaaseen aamuun iloksemme viestin, 
että saamme vieraita.

Paikalla oli sitten pieni poika, jolla on huhtikuun alussa yksivuotis synttärit,
iso poika, joka täytti vuosia viikko sitten 
ja papparainen, joka juhlii ensi viikolla syntymäpäiviään.
Sekä ajatuksissa oli mukanamme tänään 8 vuotta täyttävä lapsenlapsi .

Eli oli rutkasti aihetta iloon ja juhlaan!


Minulla oli  varattuna tämän keväisen herkun värkit
ja tekaisin kakun heti aamutuimaan  päiväkahvilla nautittavaksi.
Jännäsin kyllä kerkeääkö "tekeytyä" vajaassa viidessä tunnissa,
mutta hyvin se aika riitti.

Tämä on kyllä sellainen raikas ja mieluinen tarjottava,
joka meillä maistuu niillekin, jotka yleensä karttavat  tällaisiä leivonnaisia.

Nautiskellessamme analysoimme kakun aineksia
ja totesimme sen olevan aika terveellinen monien muiden juusto- ja hyytelökakkujen rinnalla.
"Melkeinpä välipala-ainesta" totesi  joku kahvittelija hyvällä mielellä lisäpalaa leikatessaan!


Tämä kakku kulkee minulla Ailan piimähyytelökakun nimellä reseptin antajan mukaan
ja se löytyy täältä, klik

Suosittelen testaamaan!
Kakku sopii päällisen värinkin puolesta oivasti kevääseen ja tulevan pääsiäisen tarjottaviin.


Suloista sunnuntaita Sinulle!

Kaisu

6 kommenttia:

  1. Tämä on kyllä herkkua! Itselläni on sama ohje joskus työkaverilta saatuna. :)

    VastaaPoista
  2. Tätä tehdään meilläkin ja kaikki aina ihmettelevät, että onko siinä tosiaan piimää. Tuore mansikka kesällä siinä päällä on tosi herkkua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piimä on kyllä harvinaisempi aines näissä ja maku monelle positiivinen ylläri!🤗
      Mansikkainen päällinen kuulostaa herkulle!🍓🍓🍓
      Kiitos Talvikki!💛

      Poista
  3. Herkullisen näköinen kevätpiirakka, piimä tai jugurtti tuovat raikasta makua. Itsellä ikivanha suosittu resepti, löytyi vanhoja kansioita selatessa, jossa eräänlainen hillopiirakan pohja, päälle ainakin meillä persikkaa ja peitetty piimä-muna-sokeri-perunajauho seoksella, kaikki uuniin. Maistui ennakkoluuloisillekin. Aurinkoista kevättä. Irmeli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa tuo sinun resepti helpolta versiolta! 💛 Sellaisia ohjeiden on hyvä ollakin, jotta homma hoituu näppärästi!👍
      Kiitos Irmeli!💛 Aurinko hellii meitä talveen jo väsyneitä!

      Poista