5. huhtikuuta 2016

Aurinkoisia kuvia ja ajatuksia 'kaaoksen selätys' kirjan tiimoilta

Harmaana sumuisena päivänä ilahduttavat aurinkopäivien kuvat.
Ja ihana ajatus siitä, että aurinko paistaa pilvien takana.

Liitän tähän muutaman kevätaurinkoisen päivän kuvan mökiltä.
Aurinko sulattaa pälviä lumeen ja seinänvierustat paljastuvat.
Kylmyys ja talven valta väistyy. Kaikkialla viipyilee odotuksen tunne, kevään riemu.
Auringon voima on valtava luonnossa ja meissä ihmisissä.





Huhtikuun alussa on meidän juhlapäivä. 
Sekin oli aurinkoinen päivä monella tapaa,
Auringon säteet leikittelivät olohuoneessa.
Yhdessä kävimme meren rannassa kevättä katselemassa ja kuuntelemassa.



~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Aurinkopäivän päivälevolla luin kirjastosta löytämäni Elina Alasentien "Joka kodin raivausoppaan". Kirja oli mielenkiintoisen houkuttelevan koukuttavasti kirjoitettu. Sen ideana on auttaa. opastaa ja kannustaa pienempään tavaramäärään siirtymisessä ja tavaroiden järjestämisessä. Jokaista esinettä pitäisi puhutella erikseen. Sen merkitystä ja tarpeellisuutta elämässäni. Lajitteluun on hyvä ottaa muutama kori ja pussukka, johon niitä voi lajitella sen mukaan mikä on "puhuttelun" lopputulema. Säilytys, kierrätys, mietintä...


Odotin innoissani arkea. Eilen aloitin raivaamisen päättäväisesti kodinhoitohuoneesta. Kaappeihin oli kertynyt erinäinen määrä korjattavia, kierrätettäviä, "entiedämitätälletekisi" -esineitä. Topakkana tartuin toimeen ja eilen vielä muistin, että lyhyt aika tehokkaasti siivotaan ja  hyvällä mielellä lopetetaan vielä voimissa ollessa.

Muutama kuminauha tuli pujotettua siltä seisomalta kalsareihin ja korjattavien kasa näin pieneni. Lapset ottivat urakan parittomista sukista. Roskakori täyttyi ja jotakin lähti nettikirppikselle. Kaappiin tuli yllättävän paljon tilaa. Oli todella hyvä mieli ja tyytyväinen olo tästä pienestä hommasta. Usein juuri alkamisen vaiva on suurin hidaste näissä kaapin oven taakse piiloutuvissa haasteissa!

Nyt taidan leipasta ysiluokkalaisen toivomuksesta peltileipää, klik .
Ja sitten jatkan "kaaoksen selättämistä" seuraavassa kohteessa.
Toivotaan, että homma etenee kirjan opin mukaan onnelliseen loppuun!
Tai jos  puoliväliin tai vaikka neljäsosaan....

Kaisu 




11 kommenttia:

  1. Ihania kuvia, niin keväisiä <3 Täällä alkaa olla lumet sulaneet varjopaikkoja lukuunottamatta. Kunhan piha vielä kuivuu, niin pääsee kuopsuttamaan ulos :) Voi, mullakin syyhyttäis sormet käydä kaikki kaapit ja nurkat läpi, mutta vähän meinaa aikapula vaivata. Kevät taitaa tehdä sen, että haluaa turhasta romusta eroon. Itse taidan suosiolla jättää kuitenkin homman myöhemmäksi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eerika! :)
      Täällä kaupungissa on pieniä lumipaikkoja, mutta märkää kovin. Sormet syyhyävät jo haravan varteen täälläkin. Siksi olisikin ja on juuri oikea aika jalostaa se energia noihin kaapin syövereihin! Sinulla siellä ihanaa 'käsityötä'; nauti siitä! <3

      Poista
  2. Oi apua, mitkä nietokset meillä;)Taitaa olla niin, että yksi vuodenaika on meilläpäin melko nysä. Kesä tulee aina niin rytinällä. Lapset vielä hiihtää:)Joskus kaipaan toisenlaista seutua, mutta joo- emme vaihda maisemaa:) Tuommonen kirja pitäs minunkin saada lainatuksi. Mukavaa iltaa sinulle! T.Pirta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänä vuonna talvi oli meillä melkolailla vähäluminen ja nyt tosiaan kevät on tullut yhtäkkiä! Rannikolla se menee usein näin! :)

      Tämä kirja viritti ihan mukavaa ajattelua suhteessa tuohon tavaran paljouteen! :)

      Poista
  3. Ihania kevätkuvia <3 Täälläkään ei ole lunta enää kuin varjopaikoissa ja pihakin alkaa olla kuiva. Ihana päästä haravan varteen jälleen kohta ja kaivamaan kasvimaata! Tuo kirja olisi mielenkiintoinen luettava. Se on jännä, miten se raivausvimma tulee joka kevät. Aikeissa olisi varatakin kirppispöytä nyt kun asumme suuremman kaupungin kupeessa. Siellähän siitä ylimääräisestä tavarasta pääsee eroon :) Ihania kevätpäiviä sinne teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kevätkuulumisista. On tämä hienoa aikaa katsella ja kuullostella kevään tuloa.
      Siellä teilläpäin onkin monenmoisia kirppistelyversioita. Minusta olisi kiva mennä johonkin itse myymään vaikka päiväksi. Se olisi kiva juttu, jota en ole kokeillut!
      Mukavaa huhtikuun jatkoa! :)

      Poista
  4. Ihana katsella noin aurinkoisia kuvia tällaisen sadepäivän jälkeen.. :) Mielenkiintoinen kirja. Minä laitan aina aika ronskilla kädellä tavaraa pois.. Mutta mistä sitä aina kertyykin lisää ja lisää, kun tuntuu että ympäri vuoden on aina jonkin kaapin siivous (siis raivaus) -urakka menossa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. MInusta on hienoa, että minua nuoremmilla äideillä on aivan erilainen ote tuohon tavaroiden kierrätykseen. Olen yrittänyt tytöiltäni ja miniöiltä siitä oppia ottaa!
      Kiitos ja hyvää viikonloppua! :)

      Poista
  5. Ai, sinä olet siellä konmarittanut. Sehän nykypäivän muotisana, tiesitkö? Se vain pohjautuu eri kirjaan kuin tuo sinun lukemasi, mutta idea on sama. :)
    Ihana kevätaurinko! Se antaa niin paljon lisää virtaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, konmaritustahan tämä. Samoja termejä eri kirjan sivulla. Juurikin niin.
      On tullut konmaritettua pakastinkin, kun oli yhtenä päivänä sulanut omia aikojaan oven jäätyä auki. Mrr, sanoin ensin, mutta niin tuli sekin tehtyä siinä sivussa halusin tai en. JOskus asiat vaan hoituvat omalla painollaan!

      Kevätaurinkoa lisää, jos ja kun se näin voimaannuttaa ! :)

      Poista
    2. Oi joi, eihän ollut täynnä marjoja?

      Poista