16. maaliskuuta 2016

Ruukkuherne

Se on täällä vihdoinkin!
Kevätaurinko kirkkaine säteineen.
Sitä myöten on siemen- ja multapussit kannettu esiin ja mullanvaihdot sekä ensimmäiset kylvöt tehty. :)

Olin kyllä luvannut olla ostamatta siemenpusseja tänä keväänä!
Kuitenkin löysin itseni seisomassa siemenpussihyllyn edessä.
Siinä seisoskellessani  ja pusseja ihastellessani muistin kerrallisen ihanan äitienpäivälahjan,
Lapset olivat laittaneet hoitotätinsä kanssa ruukkuhernettä kasvamaan kauniisti koristeltuun saviruukkuun. Siinä oli sitten vihreyttä ja vehreyttä napsittavaksi leivän päälle ja ilman leipääkin. 
Se oli ihana lahja! <3

Laitoinkin reilu viikko pari sitten siemeniä multaan.
Kovin harvaan oli tullut kylvettyä, joten laitoin uusia siemeniä tuonne väleihin 
ja sieltä sirkkalehdet näkyvät jo pilkistävän!
Kasvunihmettä on aina niin ihana katsella. <3




Tänään napsin ensimmäiset versot leivän päälle. 
Ihanan vihreää, keväistä, terveellistä lisää.



Aurinko paistaa ulkona ja kevään tuntu aivan pakahduttaa rinnassa.
On tämä ihanaa aikaa!

Kaisu

8 kommenttia:

  1. Samat on puuhat olleet täällä! Kylvettiin tyttöjen kanssa pääsiäisohrat ja samalla vähän muutakin. Ihan aikuisen mieltäkin ilahduttaa kun ensimmäinen vihreä puskee mullan läpi tulemaan. :) Täytyypä laittaa näitä herneitäkin tulemaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. KYlväminen on kyllä ihanaa puuhaa ja sitten se kasvun seuraaminen. Se on aina mukavaa, mutta monesti kyllä hoito saattaa herpaantua ja sisällä taimien pyörittäminen on oma haasteensa...

      Poista
  2. Mullakin sormia syyhyttäis. Jotain tuommosta "suoraan leivän päälle"-yrttiä minäkin voisin tänä keväänä kylvää. Tomaatin, kurkun ja paprikan taimet ajattelin ostaa tulevana kesänä esikasvatettuina puutarhalta, kun tiedän, että Onniliini ei kuitenkaan anna niiden kasvaa rauhassa keittiön ikkunalla. Kevät on niin ihanaa aikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurikin Katjalle vastailin, että taimi jutut on aika kova haaste. Niitä pitää kouluttaa ja ulkoiluttaa. Se on oma hommansa.
      Valmiit taimetkin on ihan ok, huomioiden tämän elämäntilanteen. ;)

      Poista
  3. Onpa hyvännäköisiä .tosi vihreitä! Todella valolla ja voimalla kasvaneet:) tuo syyhyäminen siemeniin ja multaan on jännä homma.meillä saa tuota isää jarrutella! Tarvii varmaan kasvihuoneeseen pian laajennus tehdä.niin innokkuutta kylvöihin on!
    Siinä tuli sulle jo kahden väristä kasvista tälle päivälle.viisi eriväriä ois tavoite!
    Harakka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Siinä ne ovat ilman sen suurempia rupatteluista kasvaneet. Herneet ovat kiva juttu!
      Ihana tuo teidän perheen kasvihuoneharrastus. Eikö vaan laajennus käyntiin niin sopii isänkin kasvit sinne! ;)
      Viisi eri väriä onkin kova haaste! Koetan! :)

      Poista
  4. Herneitä on minunkin pitänyt laittaa tulemaan, vaan vielä ne on laittamatta.. :) Ihana kevät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan että ehdit kylvämään. Loppu hoituu itsestään! :)

      Poista