Joskus käsityö jää kesken
ajan tai materiaalin puutteeseen, innon lopahtamiseen
tai liian monien projektien jalkoihin.
En tiedä mihin minulla tämä virkkausprojekti aikanaan tyssäsi,
mutta eilen, reilun parin vuoden päästä löysin
Pauliina -pudoskuteesta virkkaamani korin tekeleen vaatehuoneesta.
Otin korin illalla työn alle ja piakkoin se olikin jo viimeistelty.
Ja mikä parasta:
siitä tuli sellainen kuin aikanaan muistan sitä suunnitelleeni.
Tein korin sangat ompelemalla noin kolmen sentin soiron huonekalunahkaa vastakkain.
Jätin päistä noin nelisen senttiä ompelematta
ja tein siihen kiinnitysreiät.
Käytin sankojen kiinnittämisessä apuna virkkuukoukkua,
jolla päättelin myös kuteen korin sisäpinnalle.
Nyt minulla on uusi käsityökori.
Aika kivannäköinen kokonaisuus, vaikka itse sanonkin.
Tällaisista yhtäkkisistä virtapiikeistä,
aktivoitumisista ja aikaansaamisista
tulee kyllä tosi hyvä mieli.
Ehkäpä loma on tehnyt tehtäväänsä,
kun alkaa löytyä innostusta käsitöihin ja kaappien inventointiin
sekä postauksien kirjoittamiseen "harva se päivä".
Tällaisia innostumisia,
oivaltamisia ja kättentöiden voimauttavaa tekemistä
toivon tulevalta vuodelta.
Mitä sinä muuten toivoit tulevilta uuden vuoden päiviltä?
Tulipa siitä kaunis! Tuohan on oikein mainio käsityökori. :)
VastaaPoistaMinulla ei tahdo blogikausi käynnistyä sitten millään. Monena päivänä olen jo suunnitellut... ja ei... hyvin suunniteltu ei ole puoliksi tehty tällä kertaa. :D
Kiitos, kiitos! 👋 Käsityö käsityökorina!
PoistaSinä ahkeroit joulukuussa kalenterin kanssa. 💌 Ihmekös jos vähän nyt teettää! Ja kyllä se sieltä ajallaan kypsyy sullakin, tammikuun eka postaus! Jään kuulolle!
-Kaisu-
Voi ihanuus miten kaunis kori😍 ja nuo sangat
VastaaPoistasopivat kuin nenä päähän. Kaunis kokonaisuus. Pidän niin kaikista koreista.
Täälläkin uusi vuosi tuo tullessaan keittiö puuhia, tuunauksia, hankintoja, kirppistelyä, uusiokäyttöä.. Kaikkia sellaista mistä tulee hyvä fiilis!
Mukavia askareita sinunkin alkuvuoteesi ja viikonloppu terkkuset❄️
Kiitos sanoistasi. <3 Sangat kyllä "kruunasivat" tuon virkkauksen.
PoistaOlisi kiva löytää joku mukava haaste tulevalle vuodelle. Joku sellainen, missä saisi tehdä jotain näkyvää. Mutta kyllä luulen, että tekemistä löytyy ilman haastettakin. Pitää haastaa itse itseään! Ja juurikin tuo, että tehdä sitä mistä kulloinkin tulee hyvä mieli ja voimaantunut olo.
Mukavaa loppiasviikonloppua sinne! <3
Todella tyylikäs tuosta korista tulikin! Väri ja malli miellyttää silmää. En heti tajunnut, että teit sangatkin itse. Niistäkin tuli hyvät ja tuo ristikkäinkiinnitys tuo myös näköä.
VastaaPoistaMinä olen ainakin hetkellisesti innostunut ompeluista. Ainakin siksi asti, kunnes taas jotain menee pieleen ja hylkään koko laitteen ;)
Onpa todellakin kaunis. Kyllä kannatti tehdä projekti loppuun. Kauniit nuo sangat ja korin väri on herkku ( enkulin kädiryöt)
VastaaPoista