29. huhtikuuta 2018

Sunnuntaita ja suklaapiirakkaa

Sunnuntaiaamuna on hyvä hetki liikkumiselle ja ulkoilulle
ja uuniruoka hyvä vaihtoehto ruoaksi.
Broilerikiusaus valmistui tänään sillä aikaa uunissa,
kun olimme "hankkimassa ruokahalua"!

~~~~~~

Huomasin kyllä
-taas kerran-
että aamu ei ole minun parasta lenkkeilyaikaa.
Jotenkin keho on aamusta  vielä unessa ja askel ei niin kevyt kuin iltapäivän lenkeillä.

Olin kuitenkin päättänyt tehdä tänään vähän pitemmän lenkin ja
alkumatkan kävelyn jälkeen alkoi vähitellen juoksukin luonnistaa.

Keväiset lenkkipolut ovat mielenkiintoisia.
Siellä hilppoessa näkee niin paljon heräävän luonnon merkkejä
ja paljon kyllä lumen alta paljastunutta rumuuttakin.

Tänään näin ensimmäiset leskenlehdet.
Ne pienet auringot sykähdyttävät aina.

Joutsenpariskunta lensi ylitseni todella matalalla.
Siinä on aina jotain kaunista ja  puhuttelevaa kun
ne palaavat  pareittain matkaltansa tänne kesänviettoon.

Auringon säteet ja lämpö,
märän maan tuoksu,
likaisesta ojanpenkasta pilkistävä vihreys,
lintujen laulukuorot,
vapautuvassa meressä kelluvat hiutuneet jäälautat,
lakaistut jalkakäytävät,
kevyt ulkoiluasu.
Niistä oli tämän aamun parituntinen lenkki tehty.



Pojan perhe piipahti päiväkahvilla.
Onneksi minulla oli pakasteessa jemmassa "maistijaisTiikerikakun" lisäksi Suklaapiirakkaa,
josta erityisesti pikkutytöt  tykkäävät.

Olin tehnyt suklaapiirakan Kepan ja Anskun reseptejä yhdistäen!

Anskun ohjeesta pohja:

5 kkp vehnäjauhoja
3 kkp sokeria
3rkl tummaa kaakaojauhetta
5 tl leivinjauhetta
4 tl vanilliinisokeria
#Kuivat aineet sekoitetaan keskenään!

250 g sulatettua margariiniä
2 kkp maitoa
3 kananmunaa
#Sekoitetaan em. järjestyksessä keskenään!

#Kuivat ja kosteat sekoitetaan yhteen!

#Paistetaan uunipellillä 200 asteessa n. 20 minuuttia

Kuorrutus Kepan malliin:

100g voita
2 rkl maitoa
1 rkl tummaa kaakoajauhetta
250 g tomusokeria

#Levitetään jäähtyneen piirakan päälle.



Anskun ohjeella pohjaan tulee paksuutta ja
 Pieni lintukoto -blogista löytyneellä kuorrutusohjeella
 kuorrutteesta tulee ihanan joustava ja hyvin levittyvä.
Kaksi hyvää elementtiä yhdessä! :)

Tällä herkulla mentiin nämä päiväkahvit
ja niillä energioilla porukka lähti uimahalliin.

~~~~~~~~

Mukavaa Vapun aikaa ja kevään juhlaa kaikille!

-Kaisu-









2 kommenttia:

  1. Oi, aamu on minun parasta lenkkeilyaikaa. Harmi, ettei se tämmösinä työaamuina onnistu, mutta onneksi kesäloma ihan kolkuttelee ovella. :) Iloista vappua Sinulle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin me ollaan erilaisia! 😊 Minä olen hitaasti käynnistyvää sorttia!

      Viikonloppuja! 🤗

      Poista