3. maaliskuuta 2017

Hankien aikaan

Tänä aamuna Positiivareiden päivän ajatuksena oli
Aaro Hellaakosken runon säe

"Tietä käyden tien on vanki,
vapaa on vain umpihanki."

Sanat  sopivat hyvin tähän vuodenaikaan,
niin  luonnossa samoamiseen kuin aivan arkiseen ahertamiseen.

Monta kertaa hiihdämme tuttuja latuja
ja talsimme urautuneita polkuja,
olemme tapojemme orjia.
Enemmän pitäisi rohkaistua kokeilemaan uutta,
kuunnella sydämen ääntä,
tehdä jotain sellaista,
missä voisi kokea oman käden jälkeä ja omien ajatusten ääntä.


~~~~~~~~~~~~~~~

Olen mukana Pikku Lintu -blogin Makro Tex -haasteessa
teemalla "Maaliskuu"


Mökillä ei ollut paljon lunta peltoaukeilla, 
mutta sitä oli kasautunut menneitten talvien tapaan suojaiseen pihapiiriin;
ovea kohti piti edetä lumikolan kanssa.

Pihapiiri oli hiljainen, puhtaan valkoinen, koskematon.
Lumikiteet  kimmelsivät,
hanget kertasivat auringon valoa.

Umpihangessa näkyi eläimen kulkureitti; 
liekö valkohäntäpeura siitä kipittänyt.
Kokenut siinä vapautta ja elämisen iloa talvisessa luonnossa.







Istutuspöytäkin odottelee kesää lumisen liinan alla.
Ajatukset kulkevat lumen alle,
kevääseen, kesään.

Mieli on malttamaton,
kun talitintit jo virittelevät maaliskuisia laulujaan
ja aurinko hellii säteillään.

Nyt pitäisi yrittää tarttua tähän hetkeen
 ja ´nähdä maaliskuiset ilot.


Toivottavasti viikonloppunakin saamme nauttia
kevättalven kirkkaasta säästä ja ulkoilun riemusta.
Virkistävää viikonloppua Sinulle!

-Kaisu-


Lisää maaliskuisia kuvia löydät täältä, klik

Pieni Lintu - MakroTex challenge

22 kommenttia:

  1. Niin ihana tuo teidän mökki piharakennuksineen ja pihapiireineen. ❤ Näyttäisi kuvien perusteella oikealta rauhanmajalta.

    Tänään tänne pohjoiseen ajellessa kevättalvinen maisema häikäisi kirkkaudellaan. Tuhannet ja taas tuhannet pienet lumikiteet kimmelsivät hangella kuin pienet timantit. Ja taivas, niin kirkkaansininen! 😍 Niin kaunis on tämä maa 💙

    Siellä se luonto uinuu vielä hetken aikaa lumivaipan alla, vaikkakin auringonsäteet lämmittävät jo. Räystäspieliltä tippuva vesi soi kevättä! Ihana kuukausi edessä. Nautitaan sen joka hetkestä, maaliskuusta 💛

    Voimaannuttavaa viikonloppua Sinullekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tämä ihanaa aikaa. 😘 Mökkikausi on edessäpäin. Ja mökki on oma maailmansa.😘
      Lumen ja auringon valo aivan sokaisevat. Hauska huomata itsessä joka kevät ne samat innostuksen puuskat mitä valon voima saa aikaan. Hanget kutsuvat ulos ja katse kiinnittyy pieniinkin kevään merkkeihin.
      Räystäät tippuvat! Ihana näky, kivan kuuloinen. Suomalaiset tietävät mitä se on, vaikkei räystäät itsessään mihinkään tipu ☺️

      Kiitos Kaaru. Olisihan se ollut huikea tavata, mutta elämä on tällaista. Suunnitelmia ja muutoksia. 😗. Flunssanpoikasen kanssa taistelen täällä. Hiihtolomani kynnyksellä!

      Poista
  2. Nyt onkin ihanaa, kun on paksu lumikerros. Toivottavasti ei ihan heti sula lumet pois. Niin nautinto hiihdellä järvellä ja lumisessa metsässä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanan hiihtokuvan näinkin sinusta ja tyttärestä. 😘 Minä en ole oikein hiihtoihmisiä. Pitäisi joskus ottaa se asia haltuun sukset hankkimalla.

      Täälläkin on kivasti lunta tänä talvena. Koulussakin toteutui hiihdonopetus tänä vuonna lapsilla. On ollut monenlaisia kelejä helmikuussa viime vuosina

      Maaliskuisten hankien iloa sinnepäinkin! 😘

      Poista
  3. Kauniit lumiset kuvat!
    Ajatukset on jo keväässä.
    Kevät on ihanaa aikaa.
    Aurinkoista viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
  4. Ihana katsella lumisia kuvia. Meillä ei koko talvena ole hankia ollutkaan. Vähän kerrallaan on lunta tullut ja heti perään vettä.. Hankimme kyllä lumikolan pari talvea sitten hajonneen tilalle mutta eipä sille sitten kuitenkaan käyttöä ollutkaan kuin yhden kerran..

    Kiitokset Kaisu ihanasta sydämestä! ❤ :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa harmi kyllä jos lumen ilo on jäänyt teiltä väliin. Se on kuitenkin niin olennainen osa talvea ja lasten talvitouhuja.Monenlaisia puitteita Suomen talvi tarjoilee riippuen siitä missä sattuu asumaan.

      Ole hyvä Raisa! ❤️ Ihana oli laittaa se juuri Sinulle!

      Poista
  5. Voi mikä rauhan tyyssija tämä teidän mökkimiljöönne onkaan ❤ Ihanan näköistä. Tuolla varmasti pääsee rentoutumaan kaikesta kiireestä.

    Mukavaa viikkoa sinulle, Kaisu 😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mökin pihapiiri on tauon paikka. �� Paikka, joka erottaa meidät tavallisesta arjesta, kiireestä, kaupunkimiljööstä. 21. mökkikesä tuloillaan...

      Kiitos Kanneli. Maaliskuun iloa! ��

      Poista
  6. Kauniisti keväinen aurinko jo valoistaa ympäristön.

    VastaaPoista
  7. Voi kuinka kauniita kuvia ja ekaa kertaa päädyin tänne blogiisi, taidankin jäää lukemaan tätä! :)

    VastaaPoista
  8. Kauniita kuvia ja hyviä ajatuksia! Helposti sitä tosiaan urautuu tietylle tielle, vaikka välillä olisi hyvä tehdä pyrähdyksiä sivupoluille tai kokeilla täysin tietöntä reittiä. Pienissä asioissa sitä rohkeammin voikin tehdä kuten mieli ja sydän sanoo, mutta kunpa olisi vielä rohkeutta toteuttaa ajatuksia isommissakin asioissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi ja käynnistä täällä. 💕

      Se on yllättävän vaikeaa lähteä tiettömälle taipaleelle , vaikka usein sieltä parhaat elämykset ja opit löytää.

      Poista
  9. Puhdasta valkoista lunta! Kohta kuitenkin kevät koittaa!

    VastaaPoista
  10. Talvi, maaseutu! Niin kaunista ja puhdasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin ihania elementtejä nämä talviset hanget ja maaseudun tunnelmat. <3

      Tervetuloa Tau(v)onpaikkaan!

      Poista