17. kesäkuuta 2016

Ruusuisesta tyynyliinasta hame ja lakki

 

Tänään sain tehtyä pitkään suunnitelmissani olleen ompeluksen.
Tyttäreni on nimittäin toivonut pikkuiselleen uutta kesälakkia,
kun viime kesänä ompelemani vintagelakit ovat jääneet pieniksi.




Minulla oli jäänyt ajatuksen syövereihin myös muutama viikko sitten haaste, johon  Pikku Akka  oli osallistunut. Siinä ideana oli tehdä vanhasta tyynyliinasta jotain uutta. 
Haasteen oli heittänyt Ideoi -blogi .

Tämä sateinen perjantai sai meidät perumaan mökille lähdön ja kaivoin ompelukoneen esille.
Olin tuonut mökiltä ruusuisen tyynyliinan, jossa näin  pienen tytön uuden lakin ja hamosen. <3


Elikä pätkä tyynyliinaa ja sen yläreunaan kaksi kuminauhakujaa sekä 
somisteeksi pitsireunainen tasku.  Siitä tuli hame.
Lopusta kankasta  leikkelin lakin palaset, rypyttelin pikkuisen reunoja, 
lisäsin pitsiä ja siitä se muotoutui; 
romanttinen ruusulakki paahdepäivien ja tuulenvireiden suojaksi. 

 

Ja tämä setti tulee 2 vuotiaalle lapsenlapselleni, joka on syntynyt Ruusun -päivänä.
Hänen äitinsä tykkää tällaisesta kankaasta ja näistä lakeista
ja ne ovat kyllä pienen päässä sieviä! <3

Ihana iltahetki ruusuisten, hellien, vaaleanpunaisten ajatusten parissa.
Oli ihana ommella!

Nyt kuulema pitää mennä maaten,
että huomenna jaksaa! <3

Hyvää viikonloppua!

-Kaisu-

8 kommenttia:

  1. Voi, miten söpöset niistä tuli. :) Ja vähällä vaivalla. :)

    VastaaPoista
  2. Ihanat! :) Minä ompelin viime kesänä ihan samanlaisesta kankaasta mekon ja paidan omille tyttösille.. Ne kankaat oli siskolta saamiani verhoja.. Ruusukuosit on niin suloisia! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tyttäreni on 80 luvun lapsi ja äitini ompeli hänelle ruusukankaasta ja pitsit kuuluivat mukaan. Taitaa olla hänellä jäänne sieltä tämä tykkäys maalaisromantiikkaan. Oli kuulema olleet sopivat ja mieluiset tulijaiset pikku tytölle! 💜

      Poista