18. toukokuuta 2016

Kevättä katselemassa


"Kevään saan jo,
toisen kevään,
päivään yhä pitenevään,
helenevään aamuun herään.
Pienen ilonkukan terään
hyväin silmäin hymyilyllä
luotu onni sopii kyllä."
                       -Helvi Juvonen-    


Kevään katseleminen ja kevään etenemisestä iloitseminen on ihanan voimannuttavaa.  Kasvun ihme ja kauneuden nouseminen karusta maasta kevät kevään jälkeen puhuttelee. Sydän tuntuu pakahtuvan näistä pienistä ihanuuksista ja ihmeistä. Meren rannassa kävellessäni näin ensimmäiset rentukan kukat. Pienet, kainot, juuri puhjenneet keltaiset auringot siellä kiven kolossa, kuivan ruohotupsun lomassa. Ja pihatöitä lopetellessani löysin puupinon vierestä hennon, kauniin sinisen kukan, kevätvieraan nimeltänsä Skilla. Jostakin se sinne on kantautunut ja kulkeutunut tämän kevään iloksi! :) 


Meren rannassa kaksi lintua lipui aaltojen harjalla kevyesti, kiireettömästi. Näyttivän nauttivan toistensa seurasta ja uudesta keväästä. Tuli mieleen "lintulaulu", jossa toivotaan itsellekin linnun mieltä ja linnun huolettomuutta. Aloittaa päivä ilolla, luottavaisesti, murehtimatta turhasta.
Kevyt aalto liplatteli rantaa kohden. Ei silläkään tänään ollut  kiirettä, ei voimaa,  mutta siltikin rantahiekkaan ja meren pohjaan piirtyi aaltojen leikki. Tuli mieleen ajatus, että näin me kaikki jätämme jäljen omilla tekemisillämme -halusimme sitä tai emme.

Mökillä tuoksuu muokattu maa, mustat pellot valmiina kantamaan tämän vuoden sadon. Vuokralainen kylvää kohta siihen tämän vuoden viljan ja sen kasvua saamme seurata mökin pihapiiristä. Mustasta mullasta tuuleentuvaksi viljapelloksi kolmessa kuukaudessa on mukavaa seurattavaa.





Tätä luonnon heräämistä ja kasvun ihmettä ihmettelen mielessäni ja ääneenkin.
Kaikkea pientä, sievää, ihanaa
on luonto täynnänsä.
Sen näkeminen vaatii joskus aikaa, pysähtymistä ja jopa polvistumista. ;)

Kaunista keväistä keskiviikkoa!
Nautitaan ja iloitaan tästä hetkestä!

-Kaisu-

4 kommenttia:

  1. Kauniita pieniä luonnon yksityiskohtia olet kuvannut <3 Niistä se muodostuu, pakahduttavan kaunis ja moninainen kokonaisuus, luonto.

    Tänä keväänä olen minäkin kulkenut lenkeilläni rantareittejä pitkin. Välillä istahtanut kivennokalle seurailemaan lintujen kevätpuuhia ja taas tovin päästä jatkanut matkaa. Maa, meri ja ilma ovat täynnä toinen toistaan ihmeellisempiä asioita. Jokaisena uutena päivänä löytyy jotain sellaista, jota ei eilen eikä toissapäivänä huomannut. Niin ihmeellinen on tämä maa! Nauttikaamme siitä <3

    VastaaPoista
  2. Luonto on todella voimaannuttavaan näin keväällä. Kasvun ihme on aina uusi, vaikka se toistuu joka vuosi. Samoin joka kevät sormet syyhyävät päästä multaan ja sielu lepää kasvun ihmettä ihmetellessä. Syksyn tullen ihminenkin nuupahtaa kuten kasvitkin. Sama vesi meissä kaikissa virtaa niin kaveissa kuin ihmisissä. Siitä kai se johtuu - talveen valmistautuminen.

    VastaaPoista
  3. Huikea kauniia nuo pisarat lehden päällä♥
    Kevät on toivoa täynnä - kaikki ihana tässä nyt, ja kesästä jo aavistus ilmassa<3

    VastaaPoista