9. heinäkuuta 2015

1 - vuotis synttäriarvonta blogissani

Niin se aika kuluu.
Vuoden kierto on mennyt sitten sen kauniin heinäkuisen päivän, 
jolloin nuorimmat tyttäreni neuvoivat minua blogin luomisessa 
ja auttoivat minut tähän uuteen harrastukseen, Tau(v)onpaikka blogin pitämiseen, klik  <3.
Tauvonpaikka mökkimme on jo 19 vuotta ja blogini nimihän juontaa sieltä,  klik toisen kerran :)

Ilman tyttärien innostusta, kannustusta ja myötäeloa en varmaan olisi tällä tiellä.
Kiitos ja kaukohalaus heille siitä! 



Olen yli kolmenkymmenen vuoden ajan opetellut mieheni rinnalla hänen viljelemäänsä ajatusta

 'Onni on koko ajan läsnä. Se on ripoteltuna pieninä muruina. 
Se ei ole joku iso kimpale jossakin, joka löytyy, jos löytyy.
Se täytyy vain nähdä
-joskus hiuksen hienona ohikiitävänä hetkenä.´

Käyttämäni sanapari 'arjen juhla' on arjen pienten ihanien,
 elämää kannattelevien ja kantavien asioiden huomaamista. 
Sen ilon sanoittamista ja kuvaamista harjoittelen edelleen. 
Ja jos joku siitä rinnallani voimaantuu, ilo on kaksinkertainen.

Tämä blogin kirjoittamisen aika on ollut minulle monella tapaa mielenkiintoinen ja antoisa. Merkityksellistä on ollut erilaisten ihmisten kohtaaminen kirjoitusten kommenttien kautta. Olen saanut käydä myös ihania henkeviä keskusteluja eri aihepiirien tiimoilta. 

Kiitos lukijoilleni ihanista kommenteista ja omien ajatustenne jakamisesta kanssani. Ihana oli myös tänä kesänä tavata muutaman bloggaajan  kanssa kasvotusten, ns. 'livenä'. 
Se antoi myös syvyyttä sekä uutta iloa ja intoa tähän harrastukseen. <3


Blogini synttäreiden kunniaksi arvon Pentikin  keittiöliinan ja bambuiset salaattiottimet. 
Blogini lukijoiksi jo liittyneille tai nyt arvonnan aikana kirjautuville yksi arpa. Ja toinen arpa niille, jotka jakavat tämän kuvan omassa blogissaan vinkkinä näistä minun arpajaisista. :)

Kirjoita kommenttikenttään tieto monellako arvalla olet mukana sekä joku tunniste, 
jolla saavutan sinut mahdollisen voiton myötä.
 Ja olisi  kiva kuulla -jos haluat kirjoittaa- minkälaiset asiat sinua yleensä blogeissa kiinnostavat/ innostavat ja mikä ei voisi vähempää kiinnostaa. :)  
Arvon voittajan heinäkuun lopussa 
ja jos voittaja ei ota yhteyttä pariin viikkoon, arvon tämän voiton uudelleen.

Mukavia kesäisiä päiviä, vaikka ne helteet edelleen odotuttavatkin! ;)

Kaisu

33 kommenttia:

  1. Onnea ja idearikasta bloggaamista sinulle! -Ride-

    VastaaPoista
  2. Kahdella arvalla onnea koettamassa! Nyt kun olen oikein lukenut näitä postauksiasi (vanhemiakin ;) ), toteampa vain, että sinulla on kirjoittamisen taito hyppysissä! Tekstejäsi lukee mielellään :)

    VastaaPoista
  3. Mukana arvonnassa! Onnittelut 1-vuotiaalle blogille :) Minä tykkään lukea arjen pienistä iloista blogeista. Saa kurkistaa muiden arkeen. Sinä osaat kirjoittaa niin kaunista kieltä, että sitä on ilo lukea.
    Mikä taas ei kiinnosta.. Joskus lukuisat mainospostaukset saavat minut jättämään jonkun blogin lukemista vähemmälle.

    VastaaPoista
  4. Onnea ensimmäisestä blogivuodestasi. Tätä blogia on kiva lukea - on niin elämänmakuinen ja kodikas. Tykkään runokielestä ja yhteisestä, samasta taajuudesta. Yhdellä arvalla mukana arvonnassa. :)

    VastaaPoista
  5. Kahdella arvalla mukana. Tykkään lukea sinun tekstiäsi ja ihana kun tuot esiin niitä arjen pieniä kauniita hetkiä. Niihin pitäisi enemmän keskittyä. Muistankin sinua, kun kiireen keskellä joskus herättelen itseäni tähän hetkeen <3

    VastaaPoista
  6. yhdellä arvalla mukana :) oli ilo tavata ja tutustua blogin pitäjään :) arki on yhtä juhlaa,on vain siitä kiinni,miltä suunnalta sitä katsoo ;)

    VastaaPoista
  7. Onnea!
    Mieluiten lueskelen kaikkea sisustukseen liittyvää ja etsin uusia ideoita erilaisista blogeista.
    Yhdellä mukana.
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  8. Yhdellä arvalla mukana arvonnassa. Blogisi on mukava tällaisenaan, tekstejäsi on kiva lukea. Onnittelut 1-vuotiaalle! :)

    VastaaPoista
  9. Tämä on hyvän mielen ja ajatuksia antavien kirjoitusten blogi. kiitos <3 siitä! aina kun kurkistaa, saa jonkun evään omaan reppuunsa.

    hieno ajatus nytkin onnesta. Jäi päällimmäiseksi tähän päivään. :)

    VastaaPoista
  10. Mukana yhdellä arvalla. Sisustusaiheiset postaukset kiinnostavat.
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  11. Onnea 1- vuotiaalle blogillesi! Kiitos mukavasta, herkästä ilmaisusta, jonka annat pursuta <3 Kuvat kertovat myös paljon. Tykkään niistä. Yhdellä arvalla mukana. T. Pirta

    VastaaPoista
  12. Mukana yhdellä onnenarvalla - onkin ihan huikea palkinto<3 Itse tykkään eniten tuunauspostauksista ja sisustusmuutoksista, joissa on kuvia ennen ja jälkeen sekä uusista ideoista. Pidän myös mietelauseista, kuten tässäkin postauksessasi. Parhaita ovat persoonalliset blogit, jotka eivät plagoi toisen juttuja, vaan kulkevat omia polkujaan.
    Onnittelut yksivuotisesta taipaleestasi täällä blogistaniassa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia SisustEllen sanoistasi ja tervetuloa Tauvonpaikkaan lukijaksi! <3

      Poista
  13. Olen vasta viime päivinä tutustunut blogiisi, mielelläni jään lukijaksi. :) Yhdellä arvalla mukana.

    VastaaPoista
  14. Hurmaava hortensia!
    Ja kiva arvonta! Onnea vuosipäivästä!
    Yhdellä mukana, kiitos!

    VastaaPoista
  15. Ihana blogi sinulla. Yhdellä arvalla mukaan, liityin lukijaksi. lamerinquecit@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sanoistasi! <3 Ja tervetuloa lukijaksi tänne Tauvonpaikkaan.

      Poista
  16. Onnea 1-vuotiaalle blogille! Yhdellä arvalla mukana. Mukava lukea kirjoituksiasi niin arjesta kuin juhlastakin.
    -LeaStiina

    VastaaPoista
  17. Onnea yks vuotiaalle!!! Yhdellä arvalla mukaan.
    Kiva on käydä kurkkaamassa ideoidesi toteutumista. Elämänmakuisia juttuja.runot plussas!jatkoa odotellessa👍😊
    Harakka

    VastaaPoista
  18. Onnea, tekstiäsi on ilo lukea! Yhdellä arpaisella olen mukana.
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos! :) Ja tervetuloa Tauvonpaikan elämää seuraamaan!

      Poista
  19. Paljon Onnea 1-vuotiaalle blogillesi! Liityin lukijaksesi kun vasta sattumalta löysin blogisi.
    Aurinkoista loppukesää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnitteluista ja tervetuloa Tauvonpaikan lukijaksi! Aurinkoa Sinullekin! <3

      Poista
  20. Onnea!! Tästä se blogistanian ura aukenee :)) Mukana ! Tykkään noista "vinkki" postauksista..katselen aina kuinka toiset viitsii :))
    bikkenpilttuu@hotmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnittelustasi ja tervetuloa Tauvonpaikkaan vierailemaan! :)

      Poista
  21. Kiitos kaikille edellä olevista onnitteluista ja mukaan tulosta arvontaani. Laitoin aika pitkän ajan tähän arvontaan, kun kesäaikana monella blogien lukeminen jää vähemmälle... Mutta arvotaanpa sitten heinäkuun lopulla! Ihania kesäpäiviä kaikille! <3

    VastaaPoista
  22. Yhdellä arvalla mukana!

    Kiitos pitkästä arvonta-ajasta! Nyt kotona, niin onnistuu nämä näppäilyt paremmin, puhelimella hankalampi väkertää :)

    VastaaPoista
  23. Yhdellä arvalla mukaan arvontaa. Ensimmäinen vierailuni ja onnittelut blogillesi! Kivoja tekstejä ja ajatuksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnitteluista ja <3 -lämpöisesti Tervetuloa Tauvonpaikkaan!

      Poista
  24. Ihana blogi! Liityinkin lukijaksi samantien :) Arvonnassa mukana kokeilemassa onnea siis yhdellä arvalla :)

    VastaaPoista