Lukko avataan avaimella, sydän hyvillä sanoilla

Meitä suomalaisia on sanottu hiljaiseksi kansaksi, joka ei paljon puhele eikä näytä tunteita toisille. On ollut kuitenkin ihana huomata nuorempien oppineen ja taitavan tätä juttelemisen ja avoimen vuorovaikutuksen taitoa.

Vanha lukko on monella tapaa puhutteleva; 

sama avain saattaa sopia moneenkin lukkoon.

Meillä kotonakin oli naapurin kanssa samanlaiset ulko-oven avaimet, joita voitiin tarpeen tullen lainailla. Kenenkään ei tarvinnut pelätä omaisuutensa puolesta. Vuorovaikutus naapureiden kanssa oli siltä osin selvää ja reilua. Naapuriapu oli hyvä tapa ja ja kuulumisien vaihtaminen välitöntä kiinnostusta toisten elämästä.

Samat lähestymisensalat sopivat useimpiin meihin  -tarvitsemme aikaa ja tilaa voidaksemme ns. avautua. Meissä on toki erilaisia "ripoja", joista voi nykäistä. Joitakin kiinnostaa urheilu, toista metsästys ja kalastus. Joidenkin yhteinen kieli löytyy politiikasta tai puutarhan ihmeellisestä maailmasta. Joskus toista voi ymmärtää sanoittakin. Inkeri Karvosen sanoin "Läheisyys on läsnäoloa, kimppu eläviä sanoja."

"

Itsekukin voimme olla ajoittain lukossa, jopa takalukossakin. Säppi saattaa olla tiukassa tai "pönkkä" sydämen porstuassa. Tarvitaan herkkää mieltä läheisiltä, jotta lukitun oven taakse pääsee.

Puhelinsoitto,  viesti tai vierailu voivat olla monelle tervetullut päivän piristys arjen touhun keskellä tai lohtu yksinäiseen hetkeen. Puhumattakaan postipojan tuomasta tervehdyksestä, joka saattaa vetää aivan sanattomaksi mielihyvästä. Arjen kohtaamiset voivat olla lyhyitä ja spontaaneja.  Niissä kuunnellaan ja tullaan kuulluiksi. Useimmiten kielen kannat aukenevat ja sanat putoilevat pieninä pisaroina muodostaen lopulta sanojen loputtoman virran.

Anna minulle 

minun jokapäiväinen ystäväni

pari sanaa

pieni hipaisu

katsekin riittäisi

kantamaan sudenhetken yli.

-Anja Porio-

<3:lla Kaisu