Ristiäiset mummulassa

Eilen kokoonnuimme viettämään kotiimme
poikavauvan ensimmäistä juhlaa.

Aurinko valaisi päivää ja

ikkunan takana näkyi syksyisen luonnon kauneus.

Katsellessani äitiä, isää, isoveljeä ja vauvaa sekä
kastepöydän ympärillä olevia rakkaita ihmisiä,
läheisiä ja kummeja,
minulle tuli erityisen onnellinen olo tästä turvaverkostosta,
joka nuorella perheellä on ympärillä.

Mielessäni on soinut juhlia valmistellessa 

ja etenkin eilen juhlissa kolmea isoisomummua katsellessa
 Niilo Rauhalan laulun  "Lapsen tie on aamun tie" loppukohta,
jossa lauletaan monista lähellä olevista käsistä.

Lapsen tie on aamun tie,
aurinko loistaa sen yllä.
Minne se kulkee, minne se vie?
Outo se vielä on kyllä.
Kukkien valkoiset tähdet,
hauraat siniset kellot,
laihoa tuoksuvat pellot
kysyvät: minne lähdet?

Lähden matkalle vaikka en
tiestäni mitään tiedä.
Kuljen rinnalla enkelten,
joilta ei valoa viedä.
Vaikka en tunnekaan matkaa,
keväästä riennän kesään
niin kuin lintunen pesään
lentää ja lentoaan jatkaa.

Paimen tielleni annetaan,
hän minut tuntee ja johtaa.
Aamu tuo iloa tullessaan,
kauas sen valkeus hohtaa.
Elämä, sana niin suuri
vielä on käsittämättä.
Monta rakasta kättä
lähellä nyt on juuri.

Mikä rikkaus onkaan,
vanhemman ihmisen kokemuksessa,
yhteisissä kohtaamisissa
ja siinä, että nämä vanhukset muistavat voimien vähetessäkin jälkipolveaan
 rukouksin  ja rakastavin ajatuksin.

Pieni poika lepäsi juhlassaan tyytyväisenä isänsä käsivarsilla.
Pappi puhui kauniisti vanhemmuudesta
ja lapsesta, joka tuo päiviin iloa.

Siitä, miten elämä on aina ihme
ja sen vaaliminen on vastuullinen, elämänikäinen tehtävä.

2,5 vuotias velipoika katseli pöydän ympärillä seisovaa juhlaväkeä omasta perspektiivistään

ja totesi kesken juhlan,

että lauletaanko "piiri pieni pyörii".

Hänen mielestään hetki olisi ollut sopiva juuri siihen,

että  olisi otettu käsistä kiinni ja taputettu, kopistettu ja 

lopuksi seisottu "vakavina kuin vanhemmat".

Miniä oli ajatellut ihanasti,

että kun Einon veli kastettiin hänen kotonaan heidän kastepuvussaan,

nyt kastetaan meillä meidän puvussa. 

Minulla oli mieluinen tehtävä valkaista ja silittää äitini ompelema kastepuku tähän juhlaan

ja olihan se isoisomummustakin ihana juttu. <3

Siinä on ollut omien lastemme ristijäisissämme 

kolme kertaa vaaleanpunainen rusettinauha

ja kymmenen kertaa vaaleansininen.

Minusta oli ihana, kun tällä kertaa  siihen kiinnitettiin perinteisten värien sijaan 

beigen sävyinen nauha.

Tarjoilut tulivat kätevästi yhdessä touhuten sekä vauvan kotoa, 

mummilasta että meiltä mummulasta. <3

Kastejuhla oli tälläkin kertaa 

ihana, onnellinen hetki yhdessä eri-ikäisten ihmisten kesken.

Päällimmäisenä  tunteena on kiitollisuus elämästä ja 

neljän sukupolven sydänten ketjusta,

johon pieni Eino Viljam sai liittyä.

Toistamme tarvitsemme,

syliä avointa,

vanhemman kokemusta

ja lapsen katsetta.

Kohtaamme pettymykset,

ilot ja yllätykset

toistemme rinnalla.

Kastevesi heijasteli valkealle liinalle kauniita kuvioita

ja auringon valo valaisi kastepöydällä olleen raamatun ristin.

Siinä oli lohdullinen näky,

miten aurinko paistaa ja valaisee.

Luottavaisina katsomme tuleviin päiviin sekä

tämän lapsenkin elämän polkuihin 

ja johdatukseen elämässä.