1. tammikuuta 2019

Uudenvuodenpäivän pikkusuolaset




Uudenvuodenpäivän pikkusuolaisiksi tein torttutaikinalevyistä pororouhekierteitä,
joihin käytin jääkaapista löytyneet ruohosipuli-ja savuporotuorejuustot.

Yhdestä torttutaikinalevystä tulee viisi sopivan kokoista suolapalaa.
Pororouhetäytteiset suolaset ovat mukavasti erimakuisia kinkkuhyrriin verrattuna.
Mukava, kun ne näyttivät maistuvan myös pikkuväelle.


Uusi vuosi on saateltu alkuun viime yön kovassa tuulessa ja valtaisassa lumimyräkässä
sekä tämän päivän vesikelissä.
Eli on ns. ilmoja pidellyt! ;)

~~~~

Uuden vuoden vieraat, vanhimmat lastenlapset lähtivät äsken koteihinsa
ja huomenna alkaa meidän aikuisilla työt.
Koululaiset saavat vielä jatkaa joululomaansa loppiaiseen asti.
Vähitellen juhla vaihtuu tuttuun arkirytmiin.

Mukavaa alkavaa vuoden ensimmäistä viikkoa Sinulle! 

Kaisu



5 kommenttia:

  1. Torttutaikinasta on kyllä moneksi. Herkullisen näköisiä!
    Mukavia työpäiviä! Täällä vielä lomaillaan muutama päivä. :)

    VastaaPoista
  2. Torttutaikina taipuu kyllä moneen malliin, suloiseen ja makeaan. Joulutorttuja emme enää varsinaisen joulun aikaan tehneet. Kiintiö oli kuulema täynnä. 😊 Sitä entisvanhaista jauhelihariisipiirakkaa mieli tekisi. Tokkohan sitä kaulittavaa taikinaa on enää myynnissä? Siitä me kotona sen teimme!😘

    Kiitos! 💕Pitää yrittää orientoitua työelämään näiden ihanien lomapäivien jälkeen! Nauti sinä vielä edessä olevista päivistä täysillä.💕

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä sellainen riisijauhelihapiirakka tehtiin omatekoiseen rahkavoitaikinaan. Voi, että se oli herkkua! :)

      Poista
  3. Kiitos vinkistä. Varmaan maistuivat. Juhla-ajan jälkeen löytää jääkaapista yhtä ja toista ja niitä yhdistelemällä saa maukkaita tuotoksia. Itsekin käytin vanhentuvat viilit kampanisuihin. Usein saa vielä maukkaampia leivonnaisia erilaisia jämiä yhdistelemällä. Tuota jauheliha-riisipiirakkaa täytyy kyllä tehdä

    VastaaPoista
  4. Meillä kaikki torttutaikinat leivottiin tortuiksi, ihmettelin kun lapsille aina vain maistui.. Itselläni kyllä tuli kiintiö täyteen jo ennen joulua! :D Torttulevyistä on kyllä moneksi, niin suolaiseksi kuin makeaksi herkuksi.

    VastaaPoista