27. joulukuuta 2018

Joulun viipyileviä tunnelmia ja ajatuksia






Nyt on läsnä joulun ihania viipyileviä, rauhallisia hetkiä.
Ohi on valmistelut,
odotus ja jännitys.
Vieraat ovat tulleet, olleet, lähteneet.

Arki  on palannut.
Ylimääräisillä vapailla on vielä aikaa pysähtyä ja palata joulutunnelmiin.

<3

Oli ihana joulu.
Yhdessäolon ja lämpimien ajatusten aika.

Joulu oli taaskin tuttuja, perinteisiä juttuja.
Perheellinen poikamme sanoikin, 
että tämä on se lapsuuden joulu;
kuusi tutulla paikallaan,
tutusti laitettuna, 
 ja jouluaaton tutut kuviot.
Jotkut sanonnatkin samoja joulusta jouluun! 

<3

Jouluaattona kävimme kävelemällä hautausmaalla.
Melkoinen joukkuehan meitä oli,
kun yksitoista henkeä lähti liikkeelle,
mutta se oli kyllä monella tapaa mieleenpainuva yhteinen hetki.

Siinä hautapaadella yhdessä mietimme,
mitä jos hänkin olisi joulussamme mukana.


Itselleni jouluaaton juhlahetki oli se,
kun perinteisen jouluruokailun jälkeen lapset kerääntyivät pianon ääreen ja 
lauloivat tyttären säestyksellä lempijoululauluni
Varpunen jouluaamuna sekä Tuikkikaa oi joulun tähtöset.

Herkistymättä en niitä voinut kuunnella.
Miten heidän äänet sointuivatkaan niin hyvin yhteen
ja miten todeksi tuli taas sydämessäni se,
että "kerran loppuun satu joulun saa,
suru säveliä sumentaapi."

Yhdessä lauloimme vielä lukuisia lauluja.
Koin, että se oli yksi parhaimmista joulun lahjoista ja tunnelmista.
Joulujuhlan tuntu!
Rakkauden joulun tuulahdus!

~~~~~

Pienimmäinen jouluvieras,
kahdeksan kuukauden ikäinen tonttupoika oli juhlamme keskipisteenä.
Hänellä ei ollut pulaa hoitajista eikä syleistä.

Vauvatonttu  ihastui joulupukkiin niin,
että pyrki syliin uudelleen ja rohkeni vetäistä parrastakin.
Pukki oli kyllä niin lempeäkatseinen ja hyväsanainen,
että ihmekös tuo. <3


Olen tykästynyt tähän kynttilärenkaaseen
ja poltan siinä kynttilää päivät pitkät.

Ihastelen liekkien heijastumista lasiin
ja sitä, miten erilainen näkymä on päivän eri hetkinä. 




Pikkukuusi on alkanut kasvaa uutta vihreää.
Kuusi näyttää kasvavan tuohon taulun maisemaan
ja tunnelmaan "Kaamoksen valoa".

Valoa kohtihan me olemme lähteneet,
vaikka täällä on ollut tänään kyllä erityisen sumuinen ja harmaa päivä. 

~~~~~~~

Kirjoitin edellä,
että jouluvieraat ovat lähteneet.

Lopuksi lisään,
että kohta tulevat uuden vuoden juhlijat.
Pappa meni heitä vastaan.

Nimittäin isoimmat lapsenlapset olivat vuosi sitten miellä
ensimmäistä kertaa uutta vuotta vastaanottamassa 
ja olivat todenneet nyt,
että heillä on sellainen perinne.
<3

Ihana, kun haluavat tulla! 
Alan tekemään iltapalaa
ja petejä matkalaisille.

Mukavat joulun jatkot! 

-Kaisu-



















8 kommenttia:

  1. Ihania joulutunnelmia monessa muodossa <3 Ihana kun porukka on kasassa ja saa nauttia yhdessäolosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoittaessa mietin, että joulussa on niin paljon kauniita asioita. Niin paljon iloa ja tunteita. ❤️
      Joulu on kyllä yhdessäolon aikaa. Olemme lahjoja toisillemme.❤️
      Kiitos Kanneli kun jaoit kanssani postauksen tunnelman!❤️

      Poista
  2. Kuulostaa niin ihanalle joulun ajalle. Meilläkin on täällä ollut niin leppoisaa. Olemme olleet ihan oman porukan voimin ja vältelleet kaikkia kyläpaikkoja ja vieraita, kun joka puolella riehuu niin ärhäköitä mahatauteja. Niitä ei kyllä tähän ihanuuden keskelle haluaisi. Lastenlapset ja omat aikuiset lapset tuovat varmasti ihanan tuulahduksen lapsuuden jouluista. Onnellista vuodenvaihdetta Sinulle sinne! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, että hektisen syksysi jälkeen olette saaneet siellä porukalla huilia ja yhdessä olla. ❤️

      Oli kyllä ihana yhdessä muistella jouluja ja niitä tunnelmia, mitkä itsekullekin on jäänyt mieleen. ❤️

      Nyt lastenlasten kanssa touhuvälipäivät tässä. Luistelemaan lähtivät heti aamusta. Sitten uimahalliin lähtö. Vierivät kivet -ajatus tulee mieleeni tässä.😉

      Ihania loppuvuoden päiviä Sinullekin!💕

      Poista
  3. Ihania tunnelmapaloja teidän joulusta ❤️ Toisten joulusta on niin mukava lukea ja katsella kuvia. Täällä nautitaan nyt täysin siemauksin näistä välipäivistä. Arkipäivinä, mutta ei nämä siltikään ihan arkisilta tunnu, kun joulu on niin vahvasti vielä läsnä ja kun ei ole kiire mihinkään 😍 Iloa vuoden viimeisiin päiviin ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eerika piipahtamisesta meidän joulussa! <3
      On ollut ihana, kun tämä joulunaika oli nyt jotensakin pitkä. Pyhä sinne alkuun ja nyt nämä välipäivät tässä ja maanantain uudenvuoden aatto vielä lisäksi! :)

      Lepo ja kiireettömyys ovat tehneet terää! On ollut hyvä vain olla! <3

      Poista
  4. Kaisu ❤
    Joululaulu "Taas kaikki kauniit muistot, mun tulee mielehen.." nousi mieleeni tätä postausta lukiessa. Joulu on monenlaisten muistojen aikaa. Herkkyyttä, kauneutta, lämpöä.

    Ihanan joulun olette saaneet siellä jälleen viettää ja elää todeksi joulujen takaisia muistoja. Niitä sellaisia, jotka joulusta jouluun kulkevat mukananne tavalla tai toisella. Muistuttavat, herkistävät, lohduttavat, tuovat iloa. 💕

    Tuikkikaa, oi joulun tähtöset, on itsellenikin yksi kauneimmista joululauluista. Sen sanoma on aina yhtä puhutteleva, herkistäväkin. Sitä laulaessa nousee väistämättä mieleen ne kaikki läheiset, joiden silmien tuike on jo lakannut, joiden muistot liittävät jouluun kauneuden ja ilon lisäksi myös haikeuden tunnun ja nostattavat silmäkulmaan kaipauksen kyyneleen. Minusta tuo laulu loppuu kuitenkin kauniisti sanoihin: "siks, oi tähtisilmät loistakaa!" Se muistuttaa meitä tässä hetkessä, tässä joulussa elämisen tärkeydestä ja siitä kiitollisuudesta, että vielä tämänkin joulun saimme yhdessä viettää. Että sitten, kun yhteinen aika loppuu, muistot elävät ja kantavat. ❤

    Joulun välipäivien ja uuden vuoden odotuksen iloa Sinulle ja teille sinne! 😙 Keräilehän voimia arkeen 💓

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, Kaaru, miten ihanasti sinä osasitkaan kirjoittaa minulle. <3
      Niitä kauniita muistojahan me elämme todeksi ja uusia muistoja saimme tästä joulusta sydämiimme. <3 Elämä on sellaista kiertokulkua ja toisaalta rakentamista menneen ja olleen päälle.<3

      Olen yrittänyt huilia ja kivasti onnistunutkin siinä. :) Kaikkeen näköjään oppii, kun harjoitteleepi! <3

      Poista