26. elokuuta 2017

Syyskautta aloittelemassa



Niin vain vierähti kesäiset kuukaudet ja ollaan syyskautta aloittelemassa.
Venetsialaisviikonloppua vietetään täällä rannikolla epävakaisessa säässä.
Välillä on aurinko paistanut kauniisti, 
mutta enimmän ajan sataa tihuuttaa ja lämpö on ollut kymmenen asteen tiimoilla.

Vietimme eilistä iltaa ystäväpariskuntien kanssa mökillä
 nyttäreiden, saunomisen ja yhdessäolon merkeissä.
Kesän jälkeen tällainen kokoontumisajo on hieno hetki;
kesä vierähtää itsekullakin omissa kuvioissa,
omien perheiden kanssa lomaillessa ja touhutessa.

Meillä on mieheni kanssa niin kiitollinen mieli näistä ihmisistä.
joiden kanssa saa palata yhdellekoolle ja juttu luistaa niin kuin ei väliä olisi ollutkaan.
Sama elämän tilanne ja yhteiset muistot yhdistävät meitä.
Ystävät ovat valoja elämän tiellä ja kukkia sydämen puutarhassa, sanotaan
ja niitä he ovatkin. 
<3

Kynttilät toivat tupaan mukavaa tunnelmaa.
Olin ajatellut ottaa kuvia mökillä
mutta illalla en kerennyt ja aamulla akku oli niin kännykässä kuin kamerassakin tyhjänä.
Joskus käy niin! ;)

~~~~

Vuoden kierron otti, että sain vanhan Singerin jalat uuteen käyttöön.




Ei liene yllätys, 
että valoin siihen pöytälevyn ja tämä pöytä on nyt meidän kuistin kupeessa. 
sen betonipenkin kanssa.


Valoin penkin jalat roskissankoon, 
sellaiseen ylöspäin levenevään, suorakaiteen malliseen. :)
Noiden jalkojen sijaan hautasin harjoituskappaleita ja epäonnistuneita valuja.
Olen niin mielissäni, kun ne ovat pois silmistäni ja kuitenkin käytössä!


Siinä on nyt yhdensortin puutarhakalusto,
jolla mennään toistaiseksi kesät ja talvet!


Meillä on ihania yövieraita,
kolme sisarusta.
Minä niin nautin siitä, kun nuo meidän pikkupojat välillä antautuvat touhuamaan lastenlasten kanssa.
Siinä syntyy hyviä yhteisiä ideoita, leikkivälineitä ja ennen kaikkea yhdessä tekemistä ja  leikkiä.

Ikean lähetyksen noutaminen tänään oli tämän sadepäivän pelastus.
Laatikoista he ovat rakentaneet  majoja itselleen ja lopulta Petseille, 
niille pienille leluhahmoille.


Eskarilainen sytytti lyhtyihin kynttilät
ja kuistin seutu näytti heti niin syystunnelmaiselta.

~~~~

Lapset aikoivat valvoa pitkään,
kun on "tällainen venetsialainen juhlailta".
Taidan kuitenkin lähteä patistamaan nukkuhommiin, 
ettei rytmit mene sekaisin.

Toivotaan, että alkava syys tarjoaa vielä lämpiä ja sateettomia päiviä.
Syksyn värit ainakin piristävät mieltä!
Ja kyllähän kynttiläaika on omalla tapaa aivan ihana
ja viltti  lämmin ja pehmeä
-siihen on ilo käpertyä.


Mukavaa elokuun viimeisen viikonlopun jatkoa 
teille kaikille
-niin uusille kuin vanhoille blogini seuraajille! <3



-Kaisu-










12 kommenttia:

  1. Kaunista kesän loppua :) Kylmyys kielii syksyn tulosta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti saamme kauniita syyspäiviä, vaikka ilma iltaa ja yötä myöten kovasti jo kylmenee.

      Nautinnollisia syysvärien aikaa! 💛

      Poista
  2. Kauniisti olet kuistin kulman koristanut. Minullakin oli tarkoistus ulkopuuhastella tänä viikonloppuna, mutta flunssaannuin. Suloista syksyä sinulle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on aina ihana laitella uusia tuulia eri vuodenaikojen mukaan.🤗 Lyhdyt tuovat taas tunnelmaa pimeneviin iltoihin.
      Kivaa kiertokulkua tämä puutarhaelämäkin!🤗

      Poista
  3. Minun piti ihan googlata mistä venetsialaisperinne on lähtöisin, kun en ole tuohon perinteeseen missään törmännyt. Taitaakin olla erityisesti merenrantakaupunkien perinne. Aika ihana tuollainen veneily- ja mökkeilykauden päätösjuhla, jossa kokoonnutaan yhteen viettämään kesän lopettajaisia. Teilläkin kuulostaa olleen ihana ilta. 💛 Ystävät ovat elämän jalokiviä. 💎💍💎

    Ihanastipa olet kaunistanut kotinne sisääntulon. 💛💛 Krysanteemit ja kynttilälyhdyt ovat kyllä kauniita syyskesän asetelmissa. Toivottavat syksyn tervetulleeksi. 🍃🍂🍁

    Tunnelmallisia syyspäiviä Sinulle! 😚

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän ne venetsialaiset tänne rannikolle sijoittuvat. Jotenkin kesäkauden päättäjäisiä paremmin kuvasi meillä syyskauden avajaiset! 🤗 Positiivisempi vire! Yhdessä syksyyn; tapaamisiin ja kyläilyihin!

      Oli mukava saada nuo 'kalusteet' tuohon vihdoinkin. Tykkään kovasti kokonaisuudesta. 🤗

      Ihania syyspäiviä!

      Poista
  4. Mukava postaus sinulla! Tuo betoninen pöytä on huluppea.Syksyn lapsi oon aina. Jotakin uutta pitäisi tälle syksylle keksiä.Perhepiirissä olemme viettäneet tämänkin vkonlopun ilolla ja tuumailulla. Mukavaa pyhääiltaa! T. Pirta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pirta. Syksy on aina ihmeellinen. Minulle se merkitsee jonkinlaista asettumista tähän kotosalle. Rauhoittumista arkeen ja rutiineihin. Tykkää minäkin, vaikka kevään lapsi olenkin.

      Kivoja syysideoita sinulle! 🤗

      Poista
    2. Kiitos Pirta. Syksy on aina ihmeellinen. Minulle se merkitsee jonkinlaista asettumista tähän kotosalle. Rauhoittumista arkeen ja rutiineihin. Tykkää minäkin, vaikka kevään lapsi olenkin.

      Kivoja syysideoita sinulle! 🤗

      Poista
  5. Kaunis ja kutsuva sisääntulo teillä 😍 Minäkin ajattelin tällä viikolla kaivaa lyhdyt ja muut syksyiset jutut esille. Ihanaa saada vähän tunnelmantuojaa näihin pimeneviin iltoihin. Mukavia elokuun vikoja päiviä 🍂🌾🍂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se kynttilä-ja valokaipaus tulee pimenevien iltojen myötä. Pienet jutut tuossa etupihalla piristivät kummasti ja mykavahab se on ulkona touhuilla. Pikkutyttöjen kanssa rapattiin sammaleetkin laattakivien saumoista pois. 🤗 Joskus homma vaan etenee omalla painollaan!

      Ihanaa syksyä ja kiitos!💛

      Poista
    2. Kyllä se kynttilä-ja valokaipaus tulee pimenevien iltojen myötä. Pienet jutut tuossa etupihalla piristivät kummasti ja mykavahab se on ulkona touhuilla. Pikkutyttöjen kanssa rapattiin sammaleetkin laattakivien saumoista pois. 🤗 Joskus homma vaan etenee omalla painollaan!

      Ihanaa syksyä ja kiitos!💛

      Poista