8. elokuuta 2017

Betonipenkki




Varovaisesti availimme eilen betonivalumuottia
ja sitten aivan hykertelimme onnistumisen ilosta. <3


Tällainen penkki on jäänyt mieleeni jostakin kirjasta tai netistä
ja sen toteuttaminen on ollut mielessäni pitkään. 
Luulin jo,  että se jää tälle kesälle tekemättä,
mutta mieheni avulla ja tuella,
hänen kanssaan yhdessä
se tuli kuin tulikin tehtyä. <3

Mieheni teki muotin raakaakin raaemmasta raakalaudasta
ja hän kiinnitti styroxlistat varmuuden vuoksi listanaulalla muotin pohjaan.
Valu tein S30 kuivabetonista ja laitoin valuun harjaterästä.








Nostimme penkin kuvattavaksi luonnonkivien päälle.
Olen suunnitellut, että se tuodaan tänne kotia,
tuohon etupihalle.

Laittelenpa sitten kuvia siitä tilanteesta,
mihin päädymme noiden "jalkojen" suhteen.
Kaksi vaihtoehtoa on tällä hetkellä mielessä.
En muista minkä päällä se näkemäni kuvan penkki lepäsi. 


Reunan kuviointiin käyttämäni styroxinen lista oli kaksi metriä
ja puolitimme sen tähän penkkiin.
Josko hakisi pari listaa lisää ja niistä tekisi uuden pitemmän muotin.
Tämän pienen muotin voi käyttää uudelleenkin
-ja käytänkin-
sillä styroxit irtosivat hyvin betonista.


Tämä oli kyllä yksi ihanimmista betonitöiden lopputuloksista.
Tykkään!

~~~~~~~~

On pensasaidan leikkuun aika.
Lähden kaveriksi pihalle!
Mukavaa tiistai-iltaa kaikille! <3

-Kaisu- 

20 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos Hannele! <3 Tuo kuvio tekee rouheaan kauniiksi.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Minustakin se on sievä, jos betonisestakin voi niin sanoa! ;)

      Poista
  3. Voi miten hieno betonipenkki <3 Kaunista tiistai iltaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä tuli kyllä mukavasti erilainen istumispaikka! :)

      Kiitos ja tervetuloa Tau(v)onpaikkaan!

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Tässä on rouheutta ja kauneutta samassa penkissä! :)

      Poista
  5. Tämä on kyllä niin kaunis 😍 Kauneimpia betonitöitä mitä olen nähnyt! Ja niin kätevä ja käytännöllinen. Arvaa vaan haluaisinko minäkin samanmoisen penkin meidän pihaan, sopisi niin hyvin tuohon rinteessä olevaan tasaiseen kohtaan, männyn alle 😉😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eerika! <3
      Tämä on aika helppo toteutettava loppujen lopuksi. Hommaapa värkit ja tekaisette sinullekin penkin sinne rinteeseen! :) Kestää kelejä. Huoltovapaa!

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Kiitos Rita tykkäyksestäsi ja tervetuloa mukaan lukemaan blogiani! <3

      Poista
  7. Upea betonipenkki! Tuo on parasta mielen terapiaa! Onnistumista ja näkyvää kättentyötä! Iloa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ride! <3 Juurikin terapeuttista tämä on. Haaveilu, suunnittelu, tekeminen ja tuloksista iloitseminen. Just parasta vastapainoa työelämälle ja voimaannuttaa tosi paljon!

      Poista
  8. Hienosti toteutettu ja kuvio sopii tuohon.itse näkisin vaikka harmaantuneet hirret jalkoina :)
    Harakka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvio antaa jonkinlaista pehmeyttä tuohon reunaan, kauneutta järeään materiaaliin.👌

      'Ja penkiss' olis hirsijalat, humppa, humppa, hei...' Ne olisi yksi vaihtoehto! 👍

      Poista
    2. Kuvio antaa jonkinlaista pehmeyttä tuohon reunaan, kauneutta järeään materiaaliin.👌

      'Ja penkiss' olis hirsijalat, humppa, humppa, hei...' Ne olisi yksi vaihtoehto! 👍

      Poista
  9. Vastaukset
    1. Siitä tuli kyllä ihan omanlaisensa, niin mieluinen. 👌

      Poista
    2. Siitä tuli kyllä ihan omanlaisensa, niin mieluinen. 👌

      Poista