21. kesäkuuta 2015

Juhannusjuhlaa, keskikesän iloa

Juhla ja juhannusilta. 
Se on tältä kesältä juhlittu.

Vietimme tämän keskikesän juhlahetken mökillä auringon paisteessa 
ja sopivassa tuulenvireessä, joka piti sääsket loitolla.




Mukaamme  juhannuksen viettoon saimme iloksemme kolme nuorimmaista ja heille kaikille kaverit.
Huippu juttu! <3 Lapset ovat olleet keskenään Pallo paikalla - pihaleikkiä ja pelanneet jalkapalloa, hyppineet trampassa, saunoneet ja uineet. :) Sisällä  he ovat mitelleet mestaruutta biljardissa, neljän suorassa ja Mylly-pelissä. Oli oikein ilo katsoa tätä tekemisen meininkiä ja liikkumisen riemua, jota tänä viikonloppuna on ollut. Puhelinpelitkin ovat olleet  hetken unohduksissa! :)


Olen kulkenut kameran kanssa hitaasti ja matalalla. ;) Kesä on viimevuotiseen  verrattuna myöhässä; juhannusruusu on vasta nupuillaan ja pihlajakin availee hiljakseen  kukintojaan. On niin kauniin  vehreää ja vihreää, ilma tuoksuja tulvillaan, jonka kruunasi Suopursujen tuoksu





Kukkia kerätessäni oikein ääneen ajattelin, 
että tällaistako se on se kesän ihanuus ja lempeys, 
auringon hivelevä lämpö ja luonnon houkuttava kauneus.
Niin kauan tänä vuonna on saanut tätä kesäistä päivää odottaa, 
että mieli on ollut välillä jo aivan toivoton!

Olen tarttunut tähän hetkeen, tämän hetken iloon, kiireettömyyteen, mahdollisuuteen.
Muutama kesä sitten lapset tarvitsivat minua enemmän. 
Nyt on ollut erilailla aikaa paneutua omiin juttuihin, kulkea ja katsella. 


Olen voinut vaan olla ja nauttia tästä kaikesta läsnäolevasta. 
Tein tästä hetkestä, tämän vuoden juhannuksesta muistamisen arvoisen. 
Painoin näiden päivien tunnelmat talteen, muistoiksi mielensopukoihin. 
"Pallo paikalla! Sinut on nähty!  Omput! Nimet pallossa!" 
Muistojen helmiksi niihin päiviin, kun pallo on paikoillaan ja kirmaajat pitkäsäärisinä kulkevat juhannustaan toisilla poluilla. <3


Onneksi he aina palailevat tänne lapsuutensa kesäpaikkaan. 
Niin kuin eilenkin oli lasten perheitä tuomassa elämää, elämäniloa ja uutta tuulta. 
Täällä kohtaa menneisyys, tämä hetki ja tulevaisuus. Elämän kirjo kaikkine sävyineen.




Mieleenpainuvia, onnellisia kesän suloisia hetkiä
Sinulle ja läheisillesi.
Carpe Diem
-tartutaan tähän hetkeen, 
kesän ihaniin asioihin!

~~Kaisu~~



                                                                

15 kommenttia:

  1. Teillä on kyllä ihana mökki missä viettää aikaa :) Tykkään niin tuosta ensimmäisestä kuvasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hannele! <3 Se kuva on siitä kohdasta, mistä alkaa mökkitunnelma, mökin rauha, kiireettömyys, siitä 'tien poskesta'! ;) Sen kuvan nimi voisi olla 'Tervetuloa tau(v)onpaikkaan'!

      Poista
  2. Kaisu. Oli niin mukava lukea ajatuksiasi. Ne saivat ajattelemaan. Sinä ja Antero sekä minä ja Jouni näytämme arvostavan kaikkea vanhaa ja mielellään myös itse tehtyä. Niissä on kauneutta ja tunnetta. Vanhemmiltamme olemme saanet perinnöksi käden taidot sekä arvostuksen luontoa kohtaan. Tauovon paikka näyttää aivan ihanalta majapaikalta. Siellä on varmasti rentouttavaa viettää vapaa-aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos näistä sanoista! <3
      Juuremme on menneitten työssä ja touhussa. Heidän työnsä jälki on puhuttelevaa kovan puurtamisen tulosta. Heidän työssään näkyy yrittäminen ja eteenpäin ponnist
      elun mieli. Moni meidän arkinen asia saa oivaa peilauspintaa noiden vanhojen ansioiden ja esineiden rinnalla. Tervetuloa piipahtamaan joskus siellä! <3 Löytyisi varmaan yhteisiä jutunjuuria siellä! ;)

      Poista
  3. On teillä kyllä mahtava tuo Tauvon paikka. Ihanasti ripoteltu kaikkea vanhaa sinne tänne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan siellä semmoinen 'paluu menneeseen aikaan' -meininki! ;) Mutta ne vanhat jutut tekevätkin siitä pysähtymisen ja huilaamisen paikan! <3

      Poista
  4. Aivan ihanalta näyttää, rauhan tyyssija:-) . Onneksi juhannuksena oli vähän kesäisempää ja sai nauttia auringon lämmöstä. Ps. Laitoin muuten sulle s. postia:-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 kiitos Kanneli!
      Minä laitan sinulle postia! ;) En pääse sinne Tauvonpaikan postiin; olen niin autuaasti unohtanut saliksen ja vaihto ei nyt onnistunut!

      Poista
  5. Samoja sanoja tuosta, että tuo teidän mökkimiljöö on niin kaunis!

    Ja tuttuja juttuja: täällä on kans koko juhannuksen piha raikunut pallo paikalla -leikin myötä. Hauskaa, miten omat ja lähitalojen lapset päivä toisensa perään siitä innostuvat, menevät samoihin piiloihin. Mahtavaa, kun leikkivät! Vajaa parivuotiaskin mönkii jo marjapensaan taakse muka piiloon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lasten leikistä on vilpitön ilo. <3 Niin paljon puhutaan siitä, että perinteiset leikit häviävät ja että ne eivät kiinnosta tämän päivän lapsia. Siellä missä lapsia on koolla, kannattaa hoksauttaa näistä mukavista leikeistä ja sillä tapaa siirtää tätä leikkiperinnettä eteenpäin...
      Minuakin huvitti pikkupojan juokseminen siellä isojen mukana. Mallioppimista parhaimmillaan! <3

      Poista
  6. Kyllä kelpaa noissa maisemissa juhannus viettää :)

    VastaaPoista
  7. Kertakaikkiaan niiiin ihana paikka teillä! Sinne saattais passata tuo vanha haravakone....Tykkään kukista ja kuvauksistasi. Edelleen mukavaa lomaa sinulle!<3 t. Pirta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä on kyllä ihmisen hyvä olla. Nytkin olen täällä mieheni kanssa. Hän lämmittää savusaunaa ja minä hippasen keittiössä. Vieraita tulossa! <3 Ja vettä tulee kuin aisaa Onneksi on hyvä katto! ;)
      Kiva kuulla, että tykkäät kuvistani. :) Minä harjoittelen kuvaamista. On niin paljon kaunista ympärilläni...Tämä blogijuttu on minun uusi , kohta vuoden vanha harrastus. Olen niin mielissäni tästä kaikesta mitä se on antanut minulle -ja näköjään muillekin! :)

      Poista