Tänä viikonloppuna sytytetään taas lukemattomia kynttilöitä haudoille
ja kodeissa rakkaitten kuvien vierelle.
Minulla on ikävä lastani,
isääni ja appivanhempiani.
Kaipaus kantaa heidät kotiin tänäkin viikonloppuna.
Hautausmaan valomeri kertoo konkreettisesti ja kauniisti kaipuusta
jota meitä ennen lähteneet ovat jättäneet jälkeensä.
Heidän muistolle sytytetyt kynttilät tuovat valoa marraskuun pimeään
ja pysäyttävät meitä hetkeksi elämän rajallisuuden äärelle.
Ikävään ja kaipaukseen. 🖤
Kun päivä menee levolle,
se on antanut lämpönsä ja rakkautensa,
valaissut meitä silmillään.
Kun on ilta,
me tähyilemme viimeisiä säteitä
ja sulkeudumme kaipaukseen ja kiitokseen.
-Niilo Rauhala-
Se, joka on lähtenyt kauas,
on kaikkein lähimpänä.
Se, jonka ääni on hiljaisuutta,
puhuu meidän äänemme läpi.
Miten voisi olla poissa se,
jonka kaipaus kantaa keskellemme
vahvoilla käsivarsillaan.
Ei ole tärkeää mitä me sanomme,
vaan mitä hän kertoo meille
koko matkan pituudelta.
-Niilo Rauhala-
🖤
Saimme hänet luoksemme hetkeksi,
kuin pääskysen siiven hipaisun,
kuin ensilumen kosketuksen
lämpimälle kädelle.
Pois lennähti pieni enkeli.
Jäi hopeinen lanka
muistuttamaan meitä
Taivaan ihanasta kodista.
-muk. S.Ylikulju-
Aika on hoitanut;
kyyneleet ovat kuivuneet aikanaan
ja vaihtuneet lopulta hiljaiseen ikävään.
Jäljelle on jäänyt hopeinen lanka.
~~~~~~~
Lämmin ajatus Sinulle,
joka sytyttelet kynttilöitä omien rakkaittesi muistolle
ja ehkäpä vietät ensimmäistä pyhäinpäivää rakkaasi muistolle.
🖤
