30. elokuuta 2024

Auringonkukkia ja kirppislöytö

Perjantai. 
Kesälomapäivä.
Pidennetty viikonloppu.

Vettä sataa ja ukostaa. 
Syysmyrskyn tuntua on ollut jo useampana päivänä.  
Puut tuntuvat kellastuvan, rusehtuvan ihan silmissä
ja syksyisten lehtien lento on alkanut. 





Sitten tuli syksy
ja hän laski 
taakan harteiltaan.
Maahan leijailevien 
lehtien lailla,
putoilivat huolet pois.
Yksi kerrallaan.
Ilma täyttyi raikkaasta, 
uudenlaisesta tuulesta.
Siihen hän tarttui
tiukasti,
niin tiukasti!

Ja hymyili 
auringonkukkien lailla. 

-Paula Piirainen-




Niinpä! Syksyiset tuulet tuovat uudenlaisia ajatuksia 
ja suunnitelmia päiviin.
Olin ajatellut tänä lomapäivänäni siivoilevani ja liikkuvani, 
mutta muutamiin leivonnaisiin touhuaminen kuitenkin jäi tänään. 
Hyvä niinkin! 
Onhan tässä aikaa 
-ja kalenterista löytyy lisää päiviä!

Päivän parhautta oli, 
kun pitkästä aikaa piipahdin kirpputorilla ja kierrätyskeskuksessa. 
Kirppikseltä löysin kivan "kiikkutuolin maton"
-niin kuin virkatussa ihanuudessa luki- 
ja se maksoi vain neljä euroa.

Laitoin "kiikkutuolin maton" tuohon kodin korituoliin,
mutta loppusijoituspaikka taitanee löytyä mökiltä. 
Kaunis käsityö ja ihana löytö, 
joka ajattomuudessaan tuo minulle iloa pitkään. 




Pikaisella kauppareissulla nappasin
 parin euron Pirkka-auringonkukkanipun maljakkoon. 
Pitkästä aikaa ostokukkia;
siitäkin huomaa kesän alkavan olla takanapäin! 




Keltainen väri tuo pirteyttä ja piristystä tähän viikonloppuun. 
On kesäkauden päättäjäisten aika. 
Toivotaan, että sää suosi huomisia venetsialaisia!

Elokuun viimeisen viikonlopun iloa ja mukavaa tunnelmaa Sinulle!
Nautitaan syyskesään kallistuvista päivien hetkistä! 

💛










 

7 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Ne ovat juuri tämän hetken juttuja ja tykkään niistä juuri elokuun kukkina.

      Poista
  2. Ihana edullinen kirppislöytö. Ja niin kaunis olla esillä
    tuolin päällä. Juurikin kierrätyksen iloja!
    Auringonkukat ovat kyllä niin upeita silmäniloja.
    Mukavia hetkiä syyskuun alkuusi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän sitä lankoja tuolla hinnalla saa, saati se virkkaamisen vaiva.
      Katselin tuota, että liinaksikin taitaa käydä.

      Poista
  3. Minulla korituolissa samanlainen ihana "kiikkutuolin matto", jonka perin tädiltäni. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikku Akka <3 Miten ollakaan! Mitäpä tuohon sanoisi -taaskaan! ;)

      Poista
    2. Pikku Akka <3 Miten ollakaan! Mitäpä tuohon sanoisi -taaskaan! ;)

      Poista