22. helmikuuta 2024

Vanhasta uutta, isosta pientä

Olin jemmannut haarasta repeytyneet merinovillahousut sillä ajatuksella,
että joskus ompelen niistä minille kalsarit.
Viime vierailulla pienen merinovillakalsarit unohtuivat tänne mummulaan
ja saatoin hyödyntää niitä nyt kaavoina.

Minulla ei ole tällä hetkellä mitään kaavoja ompeluun,
kun niitä pitäisi olla vauvakoosta kahteen metriin.
Nämä minun inspikset kun tulevat ja menevät,
niin tällainen summittainen vaatekaava toimii oikein hyvin kierrätysompeluksissani.

 "Vanhasta uutta ja isosta pienempää" -ompeleminen on huoletonta hommaa. 
Tykkään siitä siksi, että siinä ei tarvitse jännittää ainakaan värkin piloille menoa.




Elikä näiden kalsareiden lahkeet olivat vielä aivan ehtaa kangasta.
Leikkasin lahkeet sisäsaumoista auki ja lahkeensuun resorit irti
sekä irroitin kuminauhan.

Saksin pienen pojan mitoilla pienemmät kalsarit ja 
ompelin saumat saumurilla.
Oli kiva hyödyntää myös tuo kuminauha.
jonka kiinnitin ompelukoneella.




Iltapäivän hämärä toi omat haasteensa kuvan ottoon. 
Ryppyisetkin ovat, tummansiniset oikealta väriltään.
Näistä tuli söpöt!
Minille, reilun vuoden ikäselle poikaselle. 

Tytär käyttää paljon merinovillaisia vaatteita.
Valmiita housuja katsellessani tuli mieleen vanhan äitini sanonta, 
että "menee pojilla housuina".
Ajavat asiansa! 
Ovat lämpimät ja mukavan tuntuiset;
tulevat varmaankin arkikäytössä käytetyiksi. 





Tämä pieni ompelus toi hyvää mieltä itselle tähän torstaipäivään.
Arjen hyvä hetki,
jossa unohtui hetkeksi kiire, huolet ja työasiat.
Käsillä tekeminen on ihmeen voimauttavaa ja antoisaa! 

~~~~

Harrastatko sinä tällaista kierrätysompelua 
tai muuten vanhojen vaatteiden hyödyntämistä jollakin tapaa?




 



 

14 kommenttia:

  1. Tuli tosi söpöt😍!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö tullutkin! Pikku ukkelille söpöyttä ja pikkuisen "miehekkyyttä" kalsarien verran.

      Poista
  2. Hienoa että osaa tehdä vanhasta uutta jollekin toiselle. Omistan kyllä ompelukoneen, mutta enimmäkseen suoraa saumaa vaan sillä ompelen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on tällaista harrastelijahommaa, kokeilevaa touhua, mutta kyllä tosi palkitsevaa.
      Suoran sauman ompeleminenkin on hyvä taito!

      Poista
  3. Hyvä idea, taas kerran täälläkin taidetaan näin tehdä. 😀 TK

    VastaaPoista
  4. Oot kyllä hoksaavainen ja taitava

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Tehdessä oppii ja oivaltaa. Ja aina on kiva kokeilla.

      Poista
  5. Kierrätys on niin loistavaa myös vaatteissa ja
    hyödyllistä.
    Taitavasti ideoitu ja tehty.
    Minulla on ompelukone, pääasiassa hyödynnän vanhoja verhoja,että ompelen tyynynpäällisiä ym sellaista.
    Siis sellasta helppoa ompelua täällä vain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suoraompelulla pääsee kyllä jo pitkälle. Saa sisustustekstiilejä ommeltua ja korjattua vaatteita. Minusta kierrätyksen lisäksi myös korjausompelu on tärkeää ja tuntuu, että ompelukone ei ole enää jokakodin kapine.

      Poista
  6. Ompa kiva idea ja toteutus!
    Minullakin kovalla käytöllä olleet merinokalsarit ja oon miettiny miten niitä hyödyntäisi.. Kiitos vinkistä, vien äitille muokattavaksi!😊
    -helkky

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästäkin viestistä tuli niin hyvä mieli. <3
      Siitä, että joku saa innoituksen ja oivalluksen.
      Meinasin nimittäin jättää postaamatta, kun niin pieni asia tuo kalsarien ompelu kaikkinensa. Mutta sinunkin kommenttisi rohkaisee julkaisemaan tällaisiakin pieniä arkisia juttuja.

      Poista
  7. Ihana ja tuttu tuo Äitisi sanonta: ”menee pojilla housuina”. Se tuo jotain niin tuttua mieleen,korvissa alkaa soimaan oman äidin sanonnat joita kuulee itsekin käyttävänsä lasten ja lastenlasten kuullen
    -Irmama

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irmama, hienoa, että vaalit näitä sanontoja.
      Sanonnat ja sananlaskut ovat meidän sanallista perintöä ja pitävät usein mukavia opetuksia sisällään.
      Toki on myös paljon negatiivissävytteisiä, mutta niitäkin voi toki verestää ja kertoa, miten ennen on ajateltu ja miten ajatellaan nyt.

      Poista