Valoja ja varjoja sairastuvalla

Keskipäivän valo piirsi seinälle pikaisen,

teräväväpiirtoisen varjokuvan joulukimpusta,

joka vielä kuukauden vanhana sinnittelee maljakossa

-tosin  nyt ilman Amarylliksen upeaa punaista kukintoa.

Kimppu on siis vain varjo siitä,

mitä se oli jouluaattona,

mutta kuitenkin se on vielä täydellinen vihreä kimppu ja joulun muisto.

Ja varjokuvassahan väreillä ei ole merkitystä,

vain muodoilla ja olemisella.

Minä huomaan ilahtuvani taas

näistä valostuvista päivistä.

 auringon tekemistä esineiden peilailuista.

Ohikiitävän hetken tarkasta kuvasta,

joka silmänräpäyksessä muuttuu jo epätarkaksi ja häipyy pois.

Valo ja varjo.

Kuin oleva ja sen heijastuminen tähän hetkeen,

näkyväksi, koettavaksi, elettäväksi.

Niin kuin sairastupa,

 joka heijastuu tällä hetkellä pysähtyneisyytenä ja 

toki hetkittäin huolen varjonakin.

Tämän vieraan kohtaamista väisteltiin ja jännitettiin lähes pari vuotta 

ja nyt se tuli, asettui taloksi.

Toivomme toki, että 

-kaikista kuulluista ja luetuista huolimatta-

näistä päivistä ei jäisi pysyvää varjoa.

Että tämä olisikin kuin valon ja varjon leikki,

ohikiitävä hetki,

kohta muisto.

Ikkunasta näkyy pidentyvä päivä

ja auringon laskun värjäämiä pilviä.

Yritän katsoa valoon päin

ja toivon varjojen jäävän taakseni.

Mieleni tekisi palata vähitellen normiarkeen.