2. joulukuuta 2021

2.12. Mökkilyhtykylän valot

Pimeinä iltoina on ihana katsella
 taivaan tähtiä ja 
 pihoihin sekä ikkunoihin viritettyjä valoja.
Mielessä soi silloin väistämättä tutun joululaulun sanat

Nyt syttyy valot tuhannet myös tänne Pohjolaan
ja taivahalta tähtöset jo luovat loistettaan...

Voit kuunnella ko. laulun täältä, klik




 Nuo "kaamosvalot" tuovat toki eniten iloa valojen virittäjälle itselleen,
mutta myös läheisille ja ohikulkijoille.

 Valo laajenee,
valo hoitaa.




Minun jouluvalmisteluni alkoivat viikko sitten joulukylän rakentamisesta.
Kirppiksiltä löytyneet ja lahjaksi saamani mökkilyhdyt,
menneitten joulujen muistot 
saivat tänä vuonna paikkansa eteisen vitriinin päältä.
Siinä ne tuovat valoa ja jouluista tunnelmaa kotiin saapuville.




Joulukuun toinen päivä ja 
kalenterimme toinen luukku.
Talvinen, jouluinen kylä.

Palanen suomalaista joulutunnelmaa
ja perinteinen joulutoive
-kunpa jouluna olisi lunta.








Tule Joulu,
tuo kirkkaat valot,
tuo lasten hymyt ja laulut.
Tuo hangessa nukkuvat talot,
kuin juuri maalatut taulut.

Tule Joulu,
tuo pehmeää lunta,
puiden oksiin hauraisiin.
Joulun rauhaa  kuin suloista unta,
tuo mieliimme kiireisiin. 

~~~~

Mukavaa päivää Sinulle ja kiva, kun piipahdit!
Huominen luukku löytyy Pikku Akan -blogista!



 

7 kommenttia:

  1. Aivan ihastuttava joulukylä sinulla! Ihania mökkejä ja kerrostalojakin. :) Minun kylässä on vasta yksi talo, joka eilisessä luukussa vilahtikin kuusen vierellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Näitä on kertynyt vuosien saatossa.
      Ensimmäinen on oikealla edessä oleva talo, jonka sain tyttäreltäni kauan sitten joulun alla. Hänellä oli kynttilä siellä sisässä palamassa ja viesti oli, että kotona palaa aina kutsuva valo. Niin ihana ajatus. Kodin valo! <3

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos Hannele. <3 Minulla tällaisia vähän isompia taloja.

      Poista
  3. Ihana joulukylä! ❤ Katselin juuri kaupoissa talolyhtyjä ja ajattelin että tuollaisista olisi kiva rakentaa oikein kylä. Ehkäpä ostan ensimmäisen mökin tänä vuonna..?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Raisa <3 Yhdestä talosta se on hyvä aloittaa ja keräillä pikku hiljaa. Niin kuin tapaan sanoa, hiljaa hyvä tulee ja ajatellen aivan kaunista. Noita tulee vastaan kirppikselläkin ja on mukava sillä tapaa keräillä niitä ja valita mieluisimmat mukaan.
      Nuo harmaat mökit ovat minun lemppareita ja mökit sopivat muuhunkin aikaan kuin jouluun!

      Poista