18. lokakuuta 2021

Callunoita sisälle



Kirjoittelin viimeksi, 
että havahduin tähän syksyyn ja syksyn päivittämiseen hitaasti.
Ulkokukkani kestivät yllättävän hyvinä lokakuulle asti
eikä minulla tullut hommattua tänä syksynä kanervia ulkoruukkuihin.

Mutta vielä ehdin.
Kauppaan oli tullut syksyn viimeinen erä Callunoita
ja nappasin sieltä mukaani kaksi ruukkua viikonloppukukiksi.
Minulla on ollut niitä ennenkin sisällä 
ja ne sopivat oikein hyvin tähän aikaan vuodesta sisäkukkinakin.




Valkea on aina kaunis väri kukissa ja se sopii sisustukseen kaikkina vuodenaikoina.
 Calluna kestää aikansa,
varmasti pitempään kuin joku leikkokukkakimppu.
Hiuslakkasuihkaus antaa lisäkestoa kukalle.
Ja toki sitä pitää pikkuisen kastellakin.




Vessan "lappapuuronpunainen" Calluna sointuu
ihanasti samansävyiseen pieneen mattoon, käsipyyhkeeseen,
tuikkuun ja käsisaippuapulloon,
jotka löytyivät "ihastumistykästymisheräteostona" Jyskístä.

Tämä vaaleanpunaisen sävy on minusta niin lämpöinen ja pikkuisen romanttinenkin.
Pienten ostosten myöten pikkulaan tuli uusi, lämmin tunnelma.
Tällaisia pieniä kauniita ihania asioita  ja lempeitä sävyjä tässä nyt tarvitsenkin,
kun pilvet roikkuvat matalalla,
 tuuli tuivertaa ja vihmoo vettä.




Olen ripotellut ajastimellisia tuikkukynttilöitä hyllyille ja tasoille.
On helppoa, kun ne syttyvät kuudeksi tunniksi ja sammuvat sitten itsekseen.
Lepattavan liekin ansiosta ne näyttävät lasiastioissa ja tuikkukipossa
erehdyttävästi oikeilta
-ja ennen kaikkea ovat turvallisia.




Tällaisissa tunnelmissa tänä maanantaina täällä.
Mukavaa viikon jatkoa!
Täällä matkataan kohti syyslomaviikkoa! 























 

4 kommenttia:

  1. Ei ole tullut mieleenkään tuoda callunoita sisälle. Tosi kauniita! Pitää itsekin hakea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Talvikki <3
      Kiitos kommentistasi. <3

      Mietin hetken postaanko edes näistä callunoista, mutta tuona viikonloppuna käymässä ollut sukulaisnaisemme totesi samoin kuin sinä kirjoitit.
      Eli tästäkin oli jollekin iloa.
      Kaikenlaisista asioista on hyvä kirjoitella, sillä ne voi olla jollekin uusia. :)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos. Pienillä jutuilla saa laitettua arkeen pientä sievää! <3

      Poista