13. huhtikuuta 2021

Solmutrikoopanta



Täälläpäin ei ole tällä hetkellä kangaskauppaa, josta saisi ostaa trikookangasta,
mutta täällä on koti, josta löytyi  muun muassa kaksi pieneksi käynyttä trikoopipoa pantavärkiksi.
Nuo molemmat pipot ovat olleet tympeitä käytössä,
kun niitä on pitänyt vähän päästä nykiä reunoista alaspäin ja korville.

Turha  oli jättää noitakaan pipoja on odottamaan siinä toivossa, josko pääni pienenisi,
joten laitoin ne uuteen malliin. 😉




Ommella surautin tuosta pirtsakasta, kitsahtaneesta lenkkipipostani lenkkeilypannan
ja sinivalkoraidallisesta piposta korvien lämmittimen kevättakin kaveriksi.

Tänään kylläkin tuuli ja tuiversi ja oli kovastikin pipokeli,
mutta kohta on ihana lähteä kepeästi panta päästä ulkoilemaan.

Pantojen solmun mallin kävin muistin virkistämiseksi 
ja ompelusten onnistumisen varmistamiseksi kurkkaamassa täältä

Kätevä malli,
nopea ompelus!
Ja edullinen.






Yritin etsiä myös käyttämätöntä, napakkaa tuubihuivia,
josta voisin tehdä myös pannan pari. 
Se jäi nyt odottamaan toista ompeluinspiraatiota ja muodonmuutosta.
Ensimmäinen pantatilaus tulikin muuten juuri puhelimeen,
joten pitääpä alkaa etsimään se musta tuubihuivi ja haalimaan noita värkkejä lisää kasaan! 👌

Että tällaista tänään.
Pientä mukavaa.
Itselle. 

Ja parasta tässä oli inspiroituminen,
aikaansaaminen,
kierrätys.
Hyvä mieli. 

🙂





 

8 kommenttia:

  1. Onpa tosi kivan näköinen ja helpoltakin vaikutti tuo linkkaamasi ohje! Taidankin kokeilla, kun joudun pienentämään yhtä pantaa.. :)

    VastaaPoista
  2. Hieno idea! Meiltäkin löytyy pipo, ehkä parikin, joita ei tule käytettyä. Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3
      Kiva, jos sait tästä vinkin pipojen kierrätykseen.

      Poista
  3. Kiva idea! Pantaa olen minäkin jo muutaman kerran kävellessä pitänyt, kun sää on ollut jo lämpimämpi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari. <3 Täällä on tänään aivan huikea keli; aurinko paistaa. Kevät :)

      Poista
  4. Näppärät! Ja noita solmupantoja on nopea tehdä, vaikka vähän monimutkaisilta näyttävätkin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on totta, että panta näyttää "tosi solmuiselle", mutta selkeä ja nopea surautettava.
      Ja nyt näille on käyttöä, kevät! :)

      Poista