12. joulukuuta 2019

Joulupuun rakentajaiset


Pojat tekivät tänään viikkosiivouksen alakertaan
ja sitten me laitoimme joulukuusen.


Koskaan ennemmin emme ole koristelleet kuusta näin aikaisin,
mutta tänään meillä oli pikkuvieraita 
ja ajattelin,
että heidän kanssaan voi tuntea lapsenmielistä riemua tästä puuhasta 
ja nähdä heidän silmistä aitoa jouluniloa.

Sitä pienen lapsen joulun odottamisen iloa,
jossa on vielä joulunsalaisuus läsnä.
Sitä huomaan kaipaavani näinä hiljaisina iltoina
tässä joulun alla.

Isojen poikien mielestä pelkät hiutaleet ja valkeat pallot olisi riittäneet,
mutta pienet halusivat myös joulunpunaisia koristeitakin kuuseen.
Niinpä tänä vuonna kuusessa on runsaasti koristeita.


Kuusenkoristelussa sain tuntea menneitten joulujen tunnelmaa.
Palloja kasaantui alaoksille kasapäin 
niin kuin ennen vanhaan omien pienten koristelemassa kuusessa.


Ja sitten me lauloimme 

Joulupuu on rakennettu,
joulu on jo ovella,
namusia ripustettu
ompi kuusen oksille.

Se on aina yhtä sykähdyttävä laulu.
<3
Kynttilät tuovat nyt valoa ja hopeanauha kimaltelee oksilla.


Joulu, joulut ovat läsnä.
Tämä tulevan joulun hiljaisempi odotus ja pienten satumainen joulu.

Joulu, joulu suloinen,
joulu aina uusi!
Tummat oksat säteillen 
seisoo joulukuusi.


Nyt kuuntelen joulukonsertin livelähetystä,
ja lapset leikkivät kotoisasti tuossa kuusen tuntumassa,
Barbit on puettu jouluvaatteisiin ja pikkulegoista on rakentunut luovasti uusi lautapeli.
Tässä hetkessä on elämänmakua ja joulunodotuksen tunnelmaa.
Onnellinen hetki!
<3



6 kommenttia:

  1. Kaunis kuusi, meilläkin jo viikon verran ollut ja tuo kyllä kivasti tunnelmaa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maikku <3
      Jotenkin tämä aika ennen joulua on parasta.Ja kun muuallakin jo kuuset koristaa marraskuun lopulta asti, niin miksei sitten oman kodin kurkihirren alla. <3

      Poista
  2. Oikeassa olet! Lasten kanssa joulu tuntuu siltä entiseltä joululta. Hauskat nuo pallokokoelmat :)
    Aikuisena voi tehdä ehkä uusia perinteitä, toisenlaista joulua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sartsa <3,
      lasten kanssa touhutessa on paluuta entisiin muistoihin ja tunnelmiin, mutta on totta, että nyt on mahdollisuus uudenlaisiin jouluperinteisiin, aikuisten näköisiin. Niin kuin tämä kiireetön aamu, kynttilät, musiikki, piipahdus toisten joulutunnelmiin blogeissa. Kaikessa on puolensa! <3

      Poista
  3. Onnellisen kuuloinen hetki! Asuuko joku lapsista lapsineen lähellä Sinua, kun olivat kylässä keskellä viikkoa? :)
    Varmaan kuunneltiin samaa livelähetystä. <3 Oli kaunista kuultavaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin onnellista on, että yksi poika rakentaa tähän lähellemme ja toinen on n.seitsemän kilometrin päässä meistä. <3 Siispä voidaan ihan viikollakin joskus tavata heidän kanssaan!

      Nämä livelähetykset ovat kyllä kivoja juttuja. Sama taajuus taisi olla! <3

      Poista