9. lokakuuta 2019

Pulahduksia kylmenevään mereen



Tästä kotimme läheisestä merenrannasta on tullut minulle pikaisen piipahtamisen paikka,
jossa olen käynyt pulahtamassa  raittiiseen veteen lähes joka toinen päivä.

Kylmän veden jälkeen veri tuntuu kohisevan kivasti kropassa ja 
olo "tuntuu aivan uudelta". 
Vesi vie väsymyksen ja antaa tilalle virkistyksen.


Maanantai-iltana merenrannan maisema oli levollisen kaunis.

Silloin ei tuullut!
Se ruukataan meilläpäin mainita,
sillä yleensä täällä on sanonnan mukaan on vuodessa 
360 tuulista päivää ja viitenä myrskyää.

Tässä syksyisessä maisemassa silmiin osui monia kauniita kiinnekohtia;
rannoilta näkyvien syksyisten puiden värit,
kaislojen kelta,
kasvien väljähtynyt vihreys, 
veden tyyneys,
taivaan rannan ja meren sulautuminen toisiinsa
ja sinisen taivaan pilvien kulku.

Uinnin jälkeen katselin niitä 
ja nautin olostani sekä maisemasta.

 
Tänään olin taas samaisella rannalla.
Pilvet olivat tummia ja sataa tihuutteli keveää sadetta.
Aallot löivät rantaan
ja hiekalle nousi veden kuljettamia syksyn lehtiä ja merilevää.

Maisema oli aavistuksen synkkä
ja tuuli toi siihen oman kylmyytensä,
voimansa
ja ilmassa oli kylmenevien päivien tuntu.

Maiseman levollisuus oli vaihtunut nyt meren levottomuuteen,
tuuleen ja aaltojen vaahtopäihin.


Viime yön aikaan oli kuulema täällä sadellut jo lunta,
joka oli sulanut heti pois
eli talvea teettelee.

Jos mielin tätä harrastusta jatkaa,
pitänee hakea avain avantouintipaikalle ja  siirtyä toiselle rannalle.

Eräänä syksynä lähdin näin karaisemaan itseäni ja kävin avannossakin,
mutta se kariutui muistaakseni johonkin flunssaan tai vastaavaan jo marraskuussa.

Saapa nähdä miten nyt käy,
mutta kylmenevään veteen pulahtaminen on ollut kyllä mukavaa omien rajojen kokeilua, 
joka on tuonut hyvää mieltä, oloa ja iloa elämään.

Oletko sinä harrastanut kylmävesi-/avantouintia?
Minkälaisia kokemuksia sinulla on siitä?

~~~~~

Mukavaa alkanutta viikkoa itsekullekin!

Kaisu






16 kommenttia:

  1. Kaunista ja rauhoittavaa, rakastan vettä ja merta itsekkin, vaikka ei se ihan lähellä minua ole, vain 30km.päässä,laivalla milloin käyn, ihailen kyllä koko sielustani merta, vesi on elementtini, mutta en voi mennä avantoon uimaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vesi on kyllä kaunis elementti. Sen pysähtyneisyyttä ja liikettä on terapeuttista katsella.
      Rannalla tuntee oman pienuutensa veden voiman äärellä.
      Kiitos jakamisesta!<3

      Poista
  2. Kaunista on, mutta hrrrrrr.... hrrr... en tarkenis mennä tuonne veteen. Harrastatko uintia niin pitkään, että jää tulevat?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hrr, hrrrr, harrastan niin kauan kuin tuntuu hyvälle eli toistaiseksi ajatus avannosta mielessä myös! :)

      Poista
  3. Tuttuja maisemia. Tämä on yksi lempipaikkojani kaupungissa :)

    VastaaPoista
  4. Aikamoisen reipasta mieltä vaatii kylmään veteen pulahtaminen! En taitais pystyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Reipasta mieltä ja päättäväisyyttäkin aluksi, mutta tähänkin jää jollakin tapaa koukkuun. Kroppa alkaa kaipaamaan "kylmähoitoa"!

      Poista
  5. Hui sentään, pelkkä ajatuskin kylmästä vedestä ... :) Ihailen kyllä avantouimareita mutta itse en tohtisi. Aivan ihanat maisemat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maisema on kyllä kohdillaan tässäkin kohti merta! <3 Kaikkeen tottuu, kylmään veteenkin!

      Poista
  6. Minua ei kylmään veteen saa, vaikka uskon sillä olevan terveysvaikutuksia ja takuulla hyvä olo sen jälkeen. Mutta kun ei pysty...

    Mukavaa viikonloppua ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tieto ei aina auta, se pitää kokea ja päästä osalliseksi asiaan oman kehon kautta!
      Ikinä ei tiedä, vaikka joskus tuleekin mahdollisuus kokea itse tämä...

      Poista
  7. Hui kylmää.Reipas olet!🧡Meillä puoliskoni ja muutama lapsukainen ovat käyneet n.3krt/vko avannossa talvisin monen vuoden ajan. Nytkin siis käyvät vielä pulahtamassa järvessä. T. Pirta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva perheen yhteinen juttu teillä tässä! Tykkään ajatuksesta, että yhdessä lähtevät sinne.
      Minä olen haastanut poikaani alkamaan kaveriksi. Vähän on jo lupaillutkin! <3

      Poista
  8. Kauniita maisemia ja se on ihmeellistä miten sää saakin maiseman niin erinäiköiseksi 💛

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä muuta sano! Joka kerta maisema on niin erinäköinen. Eilenkin aivan huikea sinisyys, kun ilma selkeni sateen jälkeen. <3

      Poista