14. marraskuuta 2018

Kuusikossa

Marraskuun puolivälissä ollaan
ja lämpötila on ulkona  reilusti lämpöasteiden puolella.
Täällä rannikolla on ollut sateisen harmaita päiviä,
mutta ulkonaisista puitteista huolimatta
ajatukset kulkevat omia teitään joulua edeltävissä 
teemoissa ja suunnitelmissa.


Yksi joulunalusjuttu on kapan vaihtaminen keittiön ikkunaan,
ja se on tapahtunut perinteisesti Kaisun päivänä.
Tänä vuonna Kuusikko -kankaaseen tykästyminen vauhditti tätä aikataulua
ja ompelin uuden kapan isänpäiväksi. 


Tykkään tästä kankaasta
ja kangaspalasta, josta sain 
kuusikkoisen,
talvisen ja samalla jouluisen kapan.

Siinä aivan kuin kuvastuu nuo kotimme tontin rajalla olevat
ja keittiön ikkunaan näkyvät isot kuuset
ja valkea pohja on kuin lumen valoa,
jota me kaipailemme jo kovasti.



"Kodin ikkuna" -valot on ripustettu tuttuun tapaan keittiön ikkunaan
ja kynttilöitä poltellaan.

Joulua kohti mennään!
Puuhat alkavat  olla  semmoisia
ja sentyylisiä! <3


Lämmin ajatus 
keskiviikon iltapäivän hämärästä,
kuusikon katveesta
Sinulle! 


-Kaisu-


10 kommenttia:

  1. Kuusikkokangas on todella nätti, sopisi miltei kautta vuoden. Ilmasto on todella muuttunut, täällä etelässäkin tavallista lämpimämpää, kilpikonnakin vielä tepastelee heinikossa. Joulu tuntuu kaukaiselle. Irmeli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuusikko on tosiaankin aina vihreä, joten sen puolesta tosiaankin sopisi ympärivuotiseen käyttöökin. Sitä vihreää Kuusikkoa ei ollut saatavilla, punaista kylläkin olisi löytynyt. :)
      Onhan tämä hyvin erikoista vuodenaikaan nähden, että lämmintä on meidän leveysasteella.
      Kyllähän luonnossa kasvitkin ovat kohta aivan ihmeissään, kun eivät pääse talven levolle!

      Kiitos Irmeli! <3

      Poista
  2. Näyttääpä ihanalta. Maisemat eivät oikein tuo jouluntuntua,mutta puuhastelujen kauttahan sitä saa luotua 😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kanneli!💕
      Kyllähän se niin on, että joulufiilis tulee vahvasti myös sisästä päin; jouluisista tekemisistä ja tunnelmista, jotka koemme liittyvän jouluun.

      Poista
  3. Tuo Kuusikko-kangas on kyllä kaunis ♥ Ei pelkästään jouluinen, vaan ennemmin talvinen. Menee pidempään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurikin talvinen kuosi, mutta kuusi tekee siitä jouluunkin passelin!🌲🌲🌲
      Tällä mennään kevättalveen!👍

      Poista
  4. Onpa kiva kangas! Se viehättää kyllä omaakin silmää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna tykkäyksestä! 🌲
      Tämä on aivan erityylinen kuin edellinen valkoinen Lumimarja-kappani!

      Poista