8. kesäkuuta 2018

Kuvaterveisiä ja kuulumisia

Kesäinen tervehdys ja tuulahdus! 
Menneen viikon kuulumisien kirjaaminen vuorossa.

                    

Pääsin Ouluun Verve -kuntoutukseen 
elikä tuli omaa aikaa tähän kesän alkuun oikein  roppakaupalla ja
 mahtava tilaisuus keskittyä itseen  ja työssä jaksamisen ympärille.

Kuntousryhmääni kuuluu kahdeksan henkilöä 
ja meitä yhdistää sama työympäristö.
Sitä myöten meillä on "yhteinen kieli" sekä 
ymmärrys työn haasteista kuin myös voimauttavista tekijöistäkin.

  Lasaretinsaari, jossa kuntoutuspaikka oli, omaa mielenkiintoisen historian.
Vanhan miljöön ympärille rakentunut ja rakennettu ympäristö
antoi oman lisänsä vapaa-ajalleni.

Olen vaikuttunut tästä Oulujoen seudusta ja saaresta, 
jossa on niin paljon luontoa  ja verrattomat ulkoilu- ja virkistäytymismahdollisuudet  
 kaupungin sydämen lähellä.

 Toivon -päivän hurjan tuulinen ilma viilensi sään ja lopulta tuli sitä kaivattua sadettakin. 
Se ei kuitenkaan estänyt tutkimusmatkailuani lähiympäristöön! 😉

Kävelylenkeilläni otin kännykälläni paljon kuvia.
Niitä kaikkia tunnelmia ei toki saa kuvaan,
 mitä näkee, kuulee, tuoksuttelee ja tuntee,
mutta nämä kuvat jäävät  muistoiksi tänne blogiin.

~~~~~

Nautin suunnattomasti Kalaportaan veden laulusta.
 Vesi kiisi eteenpäin yli kivien ja esteiden 
kuin olisi saanut kivistä lisävauhtia matkaansa,
välillä vauhdikkaammin, välillä hidastuen, 
karikosta tyveneen.

Kuin elämä, joka kulkee polveillen,
välillä kiireisenä,
välillä lepohetkien suvannoissa.
Sen solinan ja lempeän laulun olisin halunnut tänne tallentaa!


Alue oli siisti ja  todella kaunis.
Kuljin tuoksujen ja värien keskellä.
Siellä oli monenlaista kasvillisuutta;
lakastuneita ja  nupuillaan olevia sekä kukkivia kukkia,
luonnonkukkia ja puutarhureiden istutuksia,
ylväitä, pilviä päin kurottelevia puita ja puuvanhuksia
-ja juuri tuulessa kaatuneita puita.
Ja niin elinvoimaisen laaja vihreän sävyjen kirjo.



Noilla kävelylenkeilläni näin monia pieniä puusiltoja, jotka yhdistävät eri alueita.
Osa on vastikään tehtyjä  ja 
osa jo askeleiden alla ja sään armoilla kuluneita,
mutta kauniita ne olivat.
Ne toivat oman rytminsä maisemaan.



Minusta kaunis yksityiskohta oli  tämä  ruostunut, ajan patinoima, sammaloitunut kaide,
jonka vierellä keltaiset niittyleinikit ja  upeat, elämänvoimaiset vaahterat kasvoivat.

Siinä oli vahvasti nähtävissä elämän kerroksellisuutta;

pientä ja suurta,
pehmeää ja kovaa,
elävää ja elotonta  
 katoavaa kauneutta ja pysyvää muistoa menneistä ajoista 

rinta rinnan
sulassa sovussa.



Viipyilin pitkään myös sammaloituneiden kivien ja puiden äärelle.


Niissä on aina oma puhuttelevuutensa,
omat salaisuutensa.

Vanhat kivet ja puut ovat tuulien tuttuja, 
säiden puhuttelemia,
vuosikymmenten hiomia.
Niiden äärellä oma mielikuvitus voi saada siivet! 


En ole koskaan viivähtänyt Oulussa tällä tavoin joen rantaa kävellen
ja puistossa viipyillen.
Nautin täysin rinnoin tästä tilaisuudesta, kesän tunnelmasta, omasta kiireettömästä ajasta
ja kaiken kauniin kokemisesta. 


Lasaretinsaaren vastarannalla vanhojen ja uusien talojen muodostamaa rivistöä katsellessani 
totesin itsekseni, että uusi ja vanha, 
rakennettu ympäristö ja luonto
ovat  täällä upeasti asettuneet ja nivoutuneet toistensa lomaan.

Historiaa huokuvien rakennusten taustalla näkyy nostokurki merkkinä tämän päivän työstä, 
tekemisen meiningistä,
ympäristön rakentumisesta ja kaupungin kehittymisestä.

Pikku hiljaa rakentuvat  nämä rannat tämän päivän tarpeisiin.
Toivoa sopii, että luonnon läheisyydellä ja historialla on jatkossakin  
oma ehdottoman tärkeä sija tässäkin maisemassa.


Kuntoutusviikko antoi paljon ajattelemisen aihetta ja hyviä näkökulmia oman työterveyden ylläpitämiseen ja myös tavoitteiden asettelua epäkohtien vähentämiseen / poistamiseen.
Kuntoutusprosessi alkoi nyt ja jatkuu arjessa tavoitteiden työstämisellä ja tehtävillä.

Syysjaksolla Oulu näyttää sitten syksyiset kasvonsa
ja tammikuussa talvisen asunsa.
Mukava nähdä tämä tienoo eri vuodenaikoina!


Viikonlopun iloa ja
aurinkoisia päiviä itsekullekin! 💛

-Kaisu-

6 kommenttia:

  1. Ihana, voimauttavan kuuloinen kuntoutus sinulla ollut siellä, jolle ei parempia puitteita voisi ollakaan kuin Lasaretinsaari! 😙 Kyllä työssäjaksamisensa eteen kannattaa kaikkensa tehdä, nykypäivän työelämän haasteet ja paineet kun ovat suuremmat ja erilaiset kuin ennen muinoin.

    Lasaretinsaari on aivan ihana paikka keskellä Oulua. Minäkin olen vuosia sitten viivähtänyt siellä yhden täysihoitoviikonlopun verran äiti-ystäväni kanssa ja kyllähän me nautittiin. 💛 Puistomainen ympäristö yhdistettynä luonnonrauhaan tuntuu ihan uskomattomalta siellä kaupungin ytimessä.

    Kiitos ihanasta, muistoja herättelevästä kuvamatkasta tuttuihin maisemiin. Mukavia hetkiä sinulle jatkossakin niihin maisemiin. 💛

    Levollista viikonloppua Sinullekin! 😙

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipa mukava kuulla, että tästä postauksesta oli iloa sinulle ja sait muistojen matkan sinne ihanaan maisemaan. <3

      Työssäjaksamiseen panostaminen on kyllä tämän päivän juttu. Huippua tällainen mahdollisuus, jonka työnantaja järjestää. Uusia tuulia, uusia ajatuksia työpäiviin ja oman hyvinvoinnin ylläpitämiseen! :)

      Mukavaa kesäistä juhannusviikon alkua sinulle! <3





      Poista
  2. Kiitos kuvaterveisistä rakkaasta kotikaupungistani. Vaikka olen ollut sieltä jo 20 vuotta pois, Oululla on aina paikka sydämessäni. Kauniita paikkoja! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana, sinäkin sait osasi tästä! <3
      Huikeita maisemia sinun lapsuusmuistoissa on. Niihin on varmasti sinunkin mieluista aina ajoittain palata. Ei tarvitse kysyä, tykkääkkö nää Oulusta. ;)

      Juhannusviikon iloa! <3

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Tutustumisen arvoinen, jos joskus liikutte pohjoisempana! :)

      Poista