23. syyskuuta 2017

Uunissa tehty omenahillo ja kranssikokeilu

Tänään on ollut ihana kotoilupäivä.
Olen puuhastellut melkein koko päivän ulkosalla.
Ruohosin kukkapenkistä vesimaltot ja kuihtuneet liljan varret pois
ja vaihdoin alppiruusun pihan varjoisammalle puolelle 
siinä toivossa, 
että talvehtisi siellä paremmin.

Sain eilen uuden pistolapion ja sillä työ tuntui sujuvan kuin leikki.
Vauhtiin päästyäni siinä siirtyi muutama muukin pensas ja kasvi.
Nyt jälkikäteen ropassa tuntuu tuo erilainen työ ja työasento;
todellista hyötyliikuntaa se oli.


Minulla oli tarkoituksena tehdä tänään omenahilloa uunissa,
mutta en millään malttanut olla sisähommissa.
Tyttäreni lupasi tehdä hilloa yhden satsin
ja hän oli ottanut kuvatkin päivitystä varten. <3



Tytär oli googlettanut ohjeita ja muokannut tällaisen version:

6 ltr :n astia halkaistuja omppuja
2 dl vettä
n. 175 g kaapista löytynyttä hillomarmeladisokeria 
ripaus kanelia ja vaniljasokeria

Omenat olivat uunissa 200 asteessa kolme tuntia ja sitä piti hämmentää välillä.
Minusta hillo olisi ollut hyvä uunivalmiina,
mutta tytär pyöräytti sen vielä pikasekoittimella läpi.


Niin kauniin väristä ja samettista tästä tuli.
Ehkä hieman liian sokerista minun makuuni,
mutta varmasti letun päällä ja omenasarvien sisällä tosi hyvää.

~~~~~

Sillä aikaa minä nautin syksyisestä päivästä ja ihanista pihajutuista.
Tekaisin kranssin kokeilumielessä Kaukaasianmaksaruohosta.
Herkkävartista sidottavaa se oli, mutta onnistuin.
Siitä tuli kaunis, erilainen kranssi.
Saa nähdä, miten se kuivaa...


Kohta sytytän kynttilän tuohon keskelle
ja huokaisen.
Takana on aika haipakka viikko jokailtaisine menoineen.

Leppoisaa lauantai-iltaa teille kaikille,
jotka käytte täällä blogissani.
Kiva, kun on tullut uusilta vierailijoiltakin kommentteja.
Ne ovat aina kivoja ylläreitä.

~~Kaisu~~

10 kommenttia:

  1. Itse höyrytän omenat mehumaijassa. Lohkotut kuorelliset palaset. Veivaan vanhanajan sosemyllyn läpi. Sitten sekoitan sokeria joukkoon ja laitan pariksi tunniksi uuniin. Mielestäni helppoa ja herkullista. Joskus keitin hilloa ja aina oli vähällä palaa pohjaan. Ja joskus paloikin. Uunissa tulee vaivattomasti. Mehumaijaan tulee myös mehua. Osan sekoitan hillon joukkoon. Osan laitan puuroon tai sämpylöihin nesteeksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri noin äitikin laittoi omenia mehumaijassa ja mäskistä tuli omenahilloa. Sillä opilla minäkin olen joku syksy laittanut omenia. Mehusta tulee upea kiisselipohja lakoille. :) Ja mehunakin juotiin.

      Tämä uuniversio on kyllä hyvä. Ei tarvitse pelätä pohjaanpalamista.

      Kiitos ajatuksistasi! <3

      Poista
  2. Omenahillo on herkkua ❤ Jos jostain saisin omenoita, niin tekisin kuten aina: kuorin, poistan siemenkodat, keittelen hellästi sokerin kanssa ja tölkitän eriparitölkkeihin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omena hillo on niin kuin lapset sanoo 5/5. Itselläni siihen mehumaijan mäskistä siivilöityyn hilloon liittyy vahva tunnemuisto. 70 -luvulla äiti oli ostanut markkinoille tullutta maustamatonta jogurttia. Sellainen puolen litran vihreä purkki, jossa olI violetin luumun kuva. <3 Sitä maisteltiin juurikin omenahillon kanssa. Makumuisto! <3
      Ihanasti kirjoitat " keittelen hellästi sokerin kanssa". Siihen hilloon tulee selvästi rakkauden sivumaku.

      Kiitos, kun kirjoittelit minulle! :)

      Poista
  3. Kauniit, syystunnelmaiset kuvat! Tulipa hillosta soman punaista. 😍

    Minäkin kokeilin uunihilloa ja siitä tuli kyllä mielettömän hyvää! 😋 Ei nopein, mutta helppo ja siisti tapa tehdä hilloa ilman pohjaanpalaneita kattiloita ja ylikiehuneita hillosotkuja. 😉

    Kaunis on myöskin tuo sitomasi kranssi. 💓 Kaukaasian maksaruohoako on noinkin kauniin värisenä olemassa, minä olen tottunut näkemään sitä vain keltaisena. Tuotapa täytyykin ostaa omaan perennapenkkiin sitten aikanaan. 💜

    Nautihan sinä siellä sunnuntaipäivästä ja kerää voimia tulevaan viikkoon! 😚

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hillon väri kyllä yllätti minutkin. Kai se uunin lämpä punersi sen! :)
      Minusta tämä on kyllä tosi kätevä malli tehdä hilloa.

      Vaaleanpunainen maksaruoho on minun lemppari aluskasvi. Vielä se kranssi on hyvänä viikon vanhana. Saapa nähdä jatkot.

      Kiitos voimien toivotuksesta viikkoon. Kivasti viikko on mennä hurahtanut. Perjantai-iltaa tässä vietellään! :)

      Poista
  4. Kylläpä hillosta tuli kauniin väristä 😍 Uunihilloa voisi itsekin joskus kokeilla, uunissahan se tulee melkein kuin itsestään. Tosi kaunis tuo kranssi 😍 Mielenkiintoista olisi tietää pysyikö se kuinka kauan hyvänä!?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hillo on kyllä kauniin punaista. Maistui hyvälle pannareiden kanssa. <3

      Kaarulle jo kirjoitinkin, että viikon vanhana kranssi on vielä ihan hyvä.

      Syysterveisiä! <3

      Poista
  5. Minäkin yritin tehdä uunissa hilloa. Siitä tuli paksua marmeladia.. :D Nestettä olisi kaiketi pitänyt välillä lisätä, mutten tajunnut kun sitä ei ohjeessa sanottu.. Onpa tuo tönkkö marmeladikin silti kauppansa tehnyt; lapset ilahtuivat kun pitkästä aikaa saivat ranskanleipää ja vieläpä voidella sen marmeladilla.. :) Kauniin väristä hilloa uunissa tekemällä kyllä saa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmaan omenalajike vaikuttaa lopputulokseen. Mutta kyllähän kotoisat hillot yleensä kaupaksi menevät. Makunautintoja!

      Poista