7. helmikuuta 2017

Pannukakkuresepti



Helmikuisen aurinkopäivän iloksi jaan teille
nuorena vaimona ja äitinä saamani pannukakkureseptin, 
joka  kulkee meillä  nimellä "Annen pannariohje"  ohjeen antajan mukaan. <3


Tällä luotto-ohjeella teen pannukakut niin vehnäjauhoilla
 kuin nykyään gluteenittomana ja maidottomanakin versiona.

Kun annan tämän ohjeen teille, se lienee nyt

Kaisun pannariohje

7 dl maitoa (tai vettä tai soijamaitoa)
2-3 munaa
1 tl suolaa
4 dl jauhoja (vehnäjauhoja tai Semperin gluteenittomia jauhoja)
1 tl leivinjauhoa
3/4 dl juoksevaa margariinia

Vatkataan ainekset keskenään hyvin.
Kaadetaan leivinpaperoidulle uunipeltille.
Paistetaan kauniin ruskeaksi 225 asteessa.


Paistetun pannarin pinnalle ripotellaan sokeria.
Maistuvaista sinämoineenkin,
 mutta toki hillo tai marjat sekä kermavaahto tai jäätelö antavat
 herkullisen, täyteläisen lisän.


Jos haluat suolaisen vaihtoehdon, lisää taikinan sekaan esim. pizzasuikaleita.

Tämä on näppärä tehdä yllätysvieraillekin. 
Gluteenitonta pannaria minulla on aina pakkasessa paloina oman herkkusuuni varalle! <3
Muuta kahvileipää hän ei kuulema kaipaa! 

Täällä tosiaan talven selkä tuntuu taittuvan;
aurinko paistaa ihanasti ja hanki aivan häikäisee.
Ihana helmikuu!

-Kaisu-

PSt.  Jos haluat osallistua, täältä löytyy
Ystävänpäiväarpajaiset 




14 kommenttia:

  1. Nehän ovat kuin ystävänpäiväpannareita syötävine sydänkoristeluineen 😍 tai rakkauden pannareita, jos rakkaimmalleen niitä tarjoilee ❤

    Ohje vaikuttaisi kutakuinkin samalta kuin omani, sillä erotuksella, että minun ohjeeseeni sisältyy teelusikallinen leivinjauhetta. Meillä se on kulkenut nimellä maailman paras pannukakku 😊

    Tuo suolainen versiokin voisi olla kokeilemisen arvoinen.

    Aurinkoista keskiviikkoa Sinulle! 🌹

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pannarista on kyllä moneksi. Arkeen ja juhlaisempaankin kattaukseen. :)

      Mukavaa tässä blogimaailmassa jakaminen ja saamininen. Kiva oli tämän ohjeenkin myötä löytää tuo toisten resepteissä oleva 1 tl leivinjauhetta. kokeilin sitä tänään. Hyvä homma! :)

      Kokeilemalla löytyy se paras mahdollinen. Ja yhdistelemällä!

      Ihanaa ystävänpäiväviikkoa Sinulle, Kaaru! <3

      Poista
  2. Tätä täytyy kokeilla! Kiitos ohjeesta jälleen kerran.
    -LeaStiina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olepa hyvä vaan! Toivottavasti maistuu ja ohje jää käyttöön!

      Kiitos LeaStiina ja mukavia helmikuisia päiviä! <3

      Poista
  3. Pitääpä tehdä pannaria, suolainen houkuttelee. Vaikka toisaalta kermavaahto ja hillo on ihanaa! Taitaapa vähän olla jääkaapissakin. Mukavaa loppuviikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pannari on kyllä kätevä suolainenkin vaihtoehto.Tulipa tässä mieleen, että olen päivittänyt joskus tänne huikea suolaisen vaihtoehdon eli pannukakkurullan, johon tulee kinkkutäyte.

      Helmikuun valostuvien päivien iloa! <3

      Poista
  4. Voi, meilläkin oli eilen pannaripäivä. Herkulliselta näyttää myös sinun kakkusi, nam. Meillä taisi olla porkkanaraastetta mukana. Kotijoukot kun sen olivat iltasella väsänneet.Kiva tulla töistä kun valmis ruoka oli vastaanottamassa.
    Pirteää pakkaspäivää sinne sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän ne pannarit ja sämpylät kätkevät sisäänsä monenlaisia ylläreitä ja maun lähteitä. Keittiössä voi soveltaa monella tapaa ja hyödyntää "jämiä" leipomiseen.

      Ja mikä tosiaan parasta, niin päästä valmiin ruoan äärelle. Silloin ruoka maistuu erityisen hyvälle. :)

      Mukavia helmikuisia päiviä Sinullekin, Kaima! <3

      Poista
  5. Maistuvaiselta vaikuttaa ja varsinkin tuo sana .."sinämoineenkin" kuulostaa maistuvaiselta sanalta. En Ole koskaan kuullut. Onko tuo Kaisu teidän perheen,suvun vai jonkin alueen oma murresana. En ole aikaisemmin kuullut. Minullakin muuten läges Sama ohje mutta lisään leivinjauhetta ja paista 200 asteessa puoli tuntia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Sinämoineenkin" on varmaankin äidin sanonta tuolta Haapaveden suunnalta. Mieheni tulkitsi sen meiltä tulleeksi, kun kysäisin häneltä. Se tarkoittaa samaan kuin semmosenaankin eli ilman lisiä. ;)

      Tarkastipa luit ja hoksasit tuon sanan. Kyllä minäkin sitä siinä kirjoittaessani pyörittelin, jotta voisiko sen laittaa. Mukava. Suomen kieli on niin ihanan rikasta ja värikästä.

      Laitoinkin jo Kaarulle, että otin tuon leivinjauheen jo kokeiluun. Lämpötilaakin voisin laskea vähän... Ihanaa vertailla, vaihdella, muutella näitä reseptejä; soveltaa omaan makuun ja tarpeeseen. :)

      Poista
  6. Kaisu vielä tarkemmin luettuani huomasin että sinun ohjeessa ei Ole sokeris toisin kuin minun pannarissa. Sokeri onkin tarpeeton

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos tekee veteen pannarin, siitä tulee tosi "kalpea" paistos. Silloin minäkin vähän rippaan sokrua taikinan sekaan. Sokeri antaa vähän rusketusta pannarille. Muutenhan sen voi jättää pois taikinasta ja siroittelee pinnalle näkyväksi koristukseksi ja herkutukseksi.

      Kiitos Irmama! Mukava kun kommentoit. <3

      Poista