2. lokakuuta 2016

Syyslaulujen aikaan



Syksy jo saa, harmaa on maa.
Koivuista lehtiset pois putoaa.
Lintusten tie etelään vie,
siellähän kesäkin ikuinen lie.

Kolkkona jää seutumme tää
kaipaamaan suvea pois rientävää.
Pimeyteen syksyhiseen
luontokin vaipuvi nyt verkaalleen.

Näissä Mikael Nyberin sanoittamissa tunnelmissa sitä mennään, lokakuussa.
Syyskuu tuntuu lentäneen siivillä arkisen työn ja touhun parissa.
Meilläpäin puitteet ovat olleet kyllä edellä olevasta syyslaulusta poiketen
kesäiset, ihanan aurinkoiset, lämpimätkin, 
Olemme saaneet jatkoaikaa kesälle. 




Kesäkukat kukkivat vielä.
Niitä katsellessa varmistuu mielessä jo ensi kesän kukkavalinta;
markettoja neljä kympillä ja
kukintaa tiedossa ns. koko rahan edestä.
Toinen mieluinen on tuo ahkeraliisa varjoisalle kuistille.
Toukokuussa ostin pienet, pienet taimet ja 
vielä riittää iloa niistäkin.

Osan pelargonioista olen vienyt jo mökille tuvan lämpöön.
Osa kukkii vielä täysillä, sillä jostain syystä ne viime talven yli menneet pelakuut
 lähtivät kukkimisen riemuun vasta syyskesästä.
Miksihän?




Kesällä löysin kirpputorireissuilta ihania sinkkisiä  lyhtyjä.
Ne ilahduttavat nyt pihalla.

Yksi kaunis vaalea lyhty, kovin nuhruinen löytyi varastosta.
Otin lasit irti ja laitoin tiskikoneeseen puhdistumaan.
Sprayjasin lyhdyn kauniilla harmaalla.
Siitä tuli kivan näköinen .


Viikolla leikkasin nurmikkoa illan hämärtyessä.
Mitoin pihaa reippain askelin ja katselin sitä syksyisten lasien läpi.
Jotenkin se pimeyden laskeutuminen, syystuuli, leijuvat lehdet ja ruskalehtien silppuuntuminen ruohomattoon oli konkreettista mielen mukautumista tähän hetkeen,
syksyyn,
Menneen kesän kauneus kierrättyy luontoon,
maaksi jälleen.
Kasvupohjaksi tulevalle kesälle,
tuleville...


Porraspielessä minua on ilahduttanut hortensia.
Otin siitä kukinnot talteen, kuivamaan.
Siinä ne nyt maljakossa muistuttavat menneen kevään äitienpäivästä,
lämpöisistä kesäpäivistä,
Muistona <3-lämpöisestä ajatuksesta joka kantoi syksyyn saakka
ja jonka voima kantaa edelleenkin.

~~~~~~~~~~~~~~

Eilen piipahdin kirpputorilla ja löysin kaksi ihanaa arabialaista. 
Kukkapenkistä taittelin niihin viimeiset kesän kukat;
äitienpäiväruusu, laventeli, harsokukka, verikurjenpolvi, syysleimu.
Ja miten somasti ne sattuivatkin sointumaan kannuissa olevien herkkien kukkasten sävyyn.


Kesäkukat silmänsä jo sulkee,
muurahainen poluillansa kulkee.
Vielä kantaa korren kekoon suureen,
uneen vaipuu, herää kesään uuteen.

Linnut viime kokouksen pitää.
lähdetäänkö etelään vai itään.
Terveisiä vievät lapsosilta
muistavat ne meitä joka ilta.

~~~~~~~~~~

Syksyiset laulut soivat mielessä.
Lapsuuden koululaulut, 
lasten laulamat, 
uudet ja vanhat.
Ne nivoutuvat toisiinsa yhdeksi kauniiksi tunnelmaksi
-syksy, haikeus, kauneus.
Iloksi, että meillä on nämä kaikki,
syksyn värit, talven lepo,
kevään odotus, kesän lämpö.

Näissä tunnelmissa tänään lokakuun toisena päivänä.
Sunnuntaiaamun rauha,
viikonlopun ilo.
Huomenna kutsuu taas työ ja arki.

Syksyisten päivien iloa Sinulle! 

-Kaisu-

Jk. Viime kerralla mietin mahtaako  varpukranssi kestää kovin pitkään.
Suihkutin siihen hiuslakkaa ja ainakin tämän viikon tuulet on kuistilla kestänyt! ;)









18 kommenttia:

  1. Voi että, ihania kuvia ja syystunnelmia! Tuo lopussa oleva syksylaulu on yksi lempisäveleni; omille lapsillekin olen sitä unilauluksi laulanut.
    Nyt oli kyllä harvinaisen ihana syyskuu. Niin paljon aurinkoa ja lämpöä! Mahtavia värejä, kun oli taivaan vaihtuvat värit ja ruskan värit ja välillä niin muhkea illan auringonkajo vielä! Olisi aina tehnyt mieli kuvata. Joka päivä ei onnistunut, ja tuntui, että oli muutamasta minuutista kiinni, että ehti sen värien loisteen näkemään.
    Pyörällä olemme hoitoon, kouluun ja töihin kulkeneet. Tämä syksy on antanut loistavat puitteet sillekin, ei ole tarvinnut juurikaan sateessa kastua.

    Kauneutta myös lokakuuhun sinulle toivon <3!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos maria! 💛

      Tämä syksy on antanut kyllä ihania värimaailmoja koettavaksi,leppoisia kelejä elettäväksi.
      On saanut tuntea ja hoksata, että kyllä syksyssäkin on puolensa.
      Minäkin pyöräilen mielellään töihin. Aamulla herää ja iltapäivällä pää tuulettuu muuten työpäivän jälkeen. Minäkin hommasin kalliin Haglösin takin sadepäivien varalle. Enpä ole tarvinnut sitä!

      Lokakuu antanee omat ilonsa ja ilonaiheensa. Jäädään kuulolle! ☺

      Poista
  2. Todellakin kauniit ja sointuvat maljakot kukillasi! Kivoja syksyn kieli- ja valokuvia. Syksy on minusta parasta aikaa. Ympärillä on kauniin värikästä, jaksaa hyvin tehdä töitä ja liikkua. Ja saa laiskotellakin kirja tai käsityö kainalossa;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo kesän viimeiset kukat olivat kyllä hellyt noihin kannuihin.👌
      Kiva on noita arjen ilopilkkuja tallettaa tänne jakoon ja itselle muistoksi.

      Lokakuisten päivien iloa ja nautintoja Sinulle! 😚

      Poista
  3. Aivan huikeita kuvia syksyisistä väreistä. Henkeäsalpaavan kaunis syksy on ollutkin! Nautitaan jokaisesta päivästä talven varalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on väriterapia kohdillaan.Nautitaan! 😊

      Poista
  4. Ihania asetelmia <3
    Suloista sunnuntain jatkoa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos! 😊 Pieniä kotoisia juttuja syksyn iloksi.
      Lokakuun iloa!

      Poista
  5. Ihana syystunnelma kuvissasi. Syksy on niin minun vuodenaika. Syksykin! :) Minäkin aamulla aloittelin syyspostausta, mutta en saanut sitä valmiiksi, kun lähdimme koko perheellä päiväksi retkelle. Jospa huomenaamuna saisin syysvärit sinunkin ihailtavaksi. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lukaisinkin sinun jutun äsken. Ihania juttuja samassa aihepiirissä kuin täälläkin. Syksyn keltaa ja kultaa💛💛. 
      Tuli mieleen sanoista 'samaan syssyyn' , että isäni sanoi joskus syksyä leikkimielellä syssyksi. "Sitten syssymmällä!" 💛 Nyt ollaan syssyn parhaimmassa kohdassa! Minun mielestä.💛

      Poista
  6. Kauniita kuvia, ihanaa syksyn tunnelmaa ♥ Nautitaan näistä niin kauan kuin vain voi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. 💛 Nautitaan ns.koko rahan edestä! 😉

      Poista
  7. Kauniita asetelmia, kuvia ja ajatuksia <3 Täälläkin kesäkukat vielä porskuttavat, silti on ollut kiva laitella jo syksyisiä juttuja porraspieleen. Minä nostin osan kesäkukista kukkapenkiin, nyt näyttää, että sielläkin on enempi elämää ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla oli aivan ihania kuvia kuistiltanne. 😚
      Tänään on kylmä ilta. Taitaa viedä pakkanen viimeiset kesän kukkaset.
      Minulla on jäänyt nyt vähemmälle tuo pihanhoito; keväällä taas uudella innolla! 😄

      Poista
  8. Olet laittanut paljon kaunista syksyn iloksi 😊👍
    Voi miten kiva uudistus vanhalle lyhdylle, kyllä spraypurkista onkin moneen 👍
    Oikein mukavaa alkavaa viikkoa sinulle ja antoisia inspiraatioita edelleenkin 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kanneli.☺
      Spray on kyllä ihmeellinen uudistaja. Nuo lyhdyt ovat talven jälkeen aivan huonon näköisiä. Jos lasit on ehjiä, näin saa ne uudistettua ja eurojakin säästyy. ☺

      Ihania lokakuun päiviä. Saapa nähdä minkäläistä säätä saadaan.😉

      Poista
  9. Voi miten kauniita kuvia!
    Ihania asetelmia!

    VastaaPoista
  10. Syksy on nin kaunista aikaa. Kauniita asetelmia ja lyhtyjä. ❤

    VastaaPoista