21. syyskuuta 2016

Vanhan pöydän betoninen kansi




Tämä mieheni kotoa meille rantautunut pöytä 
on ollut puojin suojassa kaksikymmentä suvea.


Minulla ei ole ollut minkäänlaisia suunnitelmia sen varalle.
Sitä on siirrelty paikasta toiseen;
pidetty tallessa, menneiden aikojen ja anoppilan muistona.

Nyt tämän betonitöihin hurahtamisen myötä hoksasin siinä tuunaamisen paikan.

Mieheni teki raakalaudasta ja 2,5 cm rimasta valukehikon.
Käytin S30 kuivabetonia ja laitoin valun sisään rautalankaverkkoa.




Pöydän jalat hiottiin ja sprayjasin ne mattamustalla.
Kannakkeet kiinnitettiin betonilevyyn propuilla ja ruuveilla.


Pöytä tuotiin mökiltä tänne kotiin.
Kukkapöydäksi ajattelin, mutta nyt se on tuossa pikkupöytänä.
Sijansa löytänee ja tehtävän saanee tässä syksyn kuluessa.

Eli aika kiva, helppo juttu. 
Jotain vanhaa, jotain uutta.
Muistoja ja tätä päivää.

~~~~~~~~~~~~~~~

Näitä betonijuttuja laitan tulemaan tässä syksyn mittaan noista menneen kesän tekeleistä.
Betonistakin on moneksi.

-Kaisu-


19 kommenttia:

  1. Haa, mulla tuli tuollainen samanlainen pöytä yhdessä muutossa, kun edellinen asukas oli sen jättänyt sinne tarpeettomana. Se kymmenkunta vuotta kulki muutoissa mukana ja oli ensimmäisellä lapsellamme äitiyspakkauslaatikkosängyn jalkaosana, mutta sitten myin sen kirpparilla pois. Kivan teit tästä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä pöytiä on varmaan ollut ennen aikaan useammassa kodissa radio-tai televisiopöytänä. Aika tavaran kaupihtee, sanoisi äitini tässä tapauksessa, kun pöytä on saanut sijansa. <3
      Kiitos Pikku Akka, minä tykkään tästä. :)

      Poista
  2. Aivan huippu! Tykkään tuosta alkuperäisestä mutta tämä betoninen vie kyllä voiton. Olet taitava! 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alkuperäisenä olisi voinut olla mökillä, täällä tämä parempi. Kiitos kommentistasi, Katja ! :)

      Poista
  3. Aika hauska:) lakkasitko tai käsittelitkö pintaa mitenkään..irtoaako pölyä?
    Harakka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä työt eivät pölise. Pinta on siisti. Kävin reunat ja kulmat, sekä lautojen väleistä tulleet kohoumat läpi sementtipalan kanssa. Suihkautin kirkasta matta lakkaa, jos sattuu jotain kaatumaan pinnalle niin ei imeydy läpi. :)
      Tulepa käymään niin näet tämän pikku pöydän! Muistatko sen alkuperäisen paikan ja tehtävän? <3 Kiitos ja kaukohalaus.

      Poista
  4. Tästä tuli kyllä hieno. Ei uskoisi samaksi kun alkuperäistä pöytää kattoo. Kannatti tuunata. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan tämä nyt omannäköinen. Kiva kokeilu ja mukava yhteinen projekti. Oikeasti tämä on toinen kansi, kun ekasta tuli pikkuisen liian paksu. :) Kiitos Näppi!

      Poista
  5. Oi, miten hieno tämäkin! Minuakin kiinnostaa, onko kantta käsitelty mitenkään? Hiottu ehkä, entä muuta? Olet kyllä taitava ja kekseliäs noiden betonitöiden kanssa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laitoinkin jo tuohon edelle, että betonilla hiottu kevyesti ja spraylla lakattu. Ei muuta.
      Tämä betonihomma on niin mukavaa. Mielikuvitus tuntuu olevan vain rajana. Monenlaisia ajatuksia olisi vielä kokeilematta, mutta täytynee rajoittaa jo vähitellen isompia projektejä ilman kylmenemisen myötä. Jotain pientä voi tehdä sisälläkin ja niitä sitten joulun alla teen.

      Kiitos Kaaru. Katellaanpa sitten lokakuussa lähemmin pöytää! ;)

      Poista
    2. Kiitos! Aikani olen näitä sinun aikaansaannoksiasi ihastellut ja nyt tuli melkein pakottava tarve kokeilla yhtä juttua, joka on muhinut jo pitkään mielessä :) Jouluun asti kuitenkin sen verran tiivis aikataulu, etten ennen sitä enää ehdi. Joten keväällä sitten ne minun kokeilut :)
      Lokakuussa tosiaan sitten ;) Luulenpa, että ihasteltavaa riittää siellä!

      Poista
    3. Ihana, että betonikärpänen on sinuakin puraissut. ;)
      Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty!

      Poista
    4. Mukava kokeilla aina kaikkea uutta <3

      Taidankin kysyä sinulta vinkkejä suunnitteilla olevien betonitöiden toteutukseen ;)

      Poista
  6. Vau! Olet kyllä uskomattoman taitava ja kekseliäs näissä betonitöissä! Ei voi kuin ihailla <3 Upea tämäkin työ! Tämmöinen betonikansinen pöytä olisi upea ulos (taas näitä haaveita) :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eerika! <3
      Tämä materiaali on minulle sopiva. Saa pian valmista. ;)
      Minullakin oli se Singerin jalka, jonka jalkoihin meinasin pöydän tehdä. Päätyi kuitekin mökin eteiseen.
      Haaveissa minullakin pihalle betonikantinen pöytä ja penkit...
      Saapa nähdä toteutuuko meidän toiveet... ;)

      Poista
  7. Aivan mahtava pöytä tuli! Sinun inspiroimana oon itsekin ajatellut kokeilla muutamaa betonityötä. Kätevää kun raksalla on betomihommia nyt menossa sopivasti 😁

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana, jos olen saanut jaettua tätä innostusta ja tekemisen iloa toisiinkin. Sinulla onkin siellä hyvät puitteet ja taitaa olla materiaaliakin käsillä. Hommiin vaan. Vähän kerrallaan. :)

      Poista
  8. Wau! Siitä tuli hieno!
    Meillä oli lapsuuden kodissa samanlainen. Harmi, kun se on
    hävitetty.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Monista asioista löytyy se lapsuuden muisto.

      Poista