8. elokuuta 2016

Lastenlasten serkkuleiri

Blogipäivityksen aika.
Hetki menneen viikon ajatusten ynnäämiseen. ☺


Kutsuimme lapsenlapset mökille neljännen serkkuleirin merkeissä.  Tantereet tömisivät ja ilma oli sakeanaan jälleennäkemisen sekä yhdessätouhuamisen iloa. Mukana oli kahdeksan serkkua, joista nuorimman,  4-vuotiaan synttäreitä juhlimme leirillä.
Meidän nuorimmaiset sekä vävy pikkutytön kanssa olivat isosina ja yhdessä hoiduimme päivistä ja arkiaskareista hienosti.

Päivät sujuivat pitkälle lasten omien leikkien myötä ja se onkin parasta. Linnunpesäkeinu, leikkimökki, kauppaleikki ja puuhevosten hoitaminen olivat ykkösjuttuja. Vasaroiminen oli taas niin tyttöjen kuin poikien mieleen. Poliisi ja rosvo-leikissä serkukset kirmasivat pihapiirissä ja Volvon perä oli välillä täpösen täynnä rosvoja. ☺
Meidän nuorimmaisen johdolla osa lapsisya keräsi mustikoita
 ja perkasi niitä piirakkavärkiksi. Ja jäi niitä vielä pakkaseenkin. ☺





Tytöt tykkäävät maalaamisesta ja ohjatustakin touhuilusta. Kokeilimme sokerivesimaalausta ja teimme myös betonitontut heidän kanssaan. 

Sää suosi tällä kertaa aikalailla.
Ukkoskuuroja saimme ja niiden myötä pohjaa hyville sääkeskustelluille.
Kävimme uimassa läheisellä uimarannalla.
Tuuli oli kova ja aallot sen mukaiset. 
Dyynien välissä oli kuitenkin suojaisaa leikkiä ja syödä eväitä.



Illalla talon hiljennyttyä ja poikien kavuttua papan johdolla aitan vintille kiertelin pihalla.
Pikkutyttöjen keräämä kimppu kaunisti tuvan pöydällä.

Pohdiskelin sitä, mitä lapsille jää mieleen näistä päivistä, tästä paikasta.


Mietin isovanhemmuutta.
 Tätä tehtävää, jota saamme lastemme rinnalla ja lastenlasten kanssa tehdä. 
Toivomme, että nämä päivät kannattelevat heitä tulevaisuudessa. Että he tuntevat kuuluvansa sukupolvien ketjuun ja tietävät oman arvokkaan paikan siinä. Ettei heidän koskaan tarvitse tuntea olevansa yksin tai juurettomia.

'Jaksattekohan te vielä pitää serkkuleiriä toisena kesänä',
 kysyi tuleva ekaluokkalainen meiltä, kun istuimme savusaunan portailla.
Kysyin, mistä moinen tuli mieleen.
'No, kun on paljon työtä tästä. Valokuvien ottaminen ja sen serkkuleirikirjan tekeminen.'

Niin. Mutta nämä kolme päivää vuodessa me toivon mukaan jaksamme.
Vävy  lupasi auttaa tulevinakin kesinä, jotta perinne säilyy!
Pakkaan nimikkokupit puojin hyllylle ensi kesää odottamaan.



Kirjoittelin näitä lapsuuteni kesien sijoilla, kotijärven rannalla.
Täällä koen todeksi sen,
mikä merkitys lapsuuden kokemuksilla ja elämyksillä on.
Ne eivät koskaan häviä ja ne kultaantuvat aikojen myötä entisestään.

-Kaisu-






18 kommenttia:

  1. Oi miten hellyttävät tontut, ihania elämyksiä. Lapsukaisilla on varmasti ollut ikimuistoinen leiri.<3 Kohta alkaa koulut, jännittävää monelle.t.Pirta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pirta! 💛
      Nuo tontut ovat Tonttulan väkeä. Ne ovat sellaisen punaisen pikkutuvan vierellä.

      Meillä alkaa torstaina lapsilla koulu ja minullakin työt. Keskivikkona palailemme kotiin täältä toiselta mökiltä.

      Ihanaa elokuuta! ☺

      Poista
  2. Voi miten ihana tuollanen serkkuleiri! Lapsille jää varmasti ihania muistoja tuollasista. ♥

    Olen ajatellut, että jos minulle tulee noita lapsenlapsia enemmän kuin tuo yksi, niin voisin myös tuollaista pitää. Tai ainakin sitten ottaa niitä lapsosia yhdessä muuten vaan yökylään edes yhdeksi yöksi... Nyt olen sitä kaksivuotiasta pikkuneitiä pitänyt vasta kerran meillä yötä, täytyy kyllä kunnostautua sillä saralla ja ottaa useammin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heli. 💛
      Isovanhempi on etuoikeutettu antamaan pienille aikaa ja positiivista huomiota. Kasvatusvastuu on vanhemmilla ja lastenlasten kanssa saa keskittyä hyviin hetkiin! 😉
      Viimeaikoina on Facebookissakin ollut jaossa hyviä artikkeleita isovanhemmuudesta. Se on ihana oikeus ja tehtävä, joka antaa lapselle paljon henkistä pääomaa.
      Ihania hetkiä sinullekin pikkuneidin kanssa! 😚

      Poista
  3. Aivan ihana tuollainen yhteinen kokoontuminen. Niin mukava kun lapset saavat olla yhdessä ja samoin pysyvät läheisinä. Arvokasta työtä teette ❤ Lapsille jää taatusti upeat ja kultaiset muistot näistä hetkistä 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kanneli! 💛
      Tämä leiri on pieni loma lapsille ja myös heidän vanhemmille. Pieni kädenojennus omille rakkaille ihmisille. Se ilo leirillä ja vuoden aikana leirin muistelu on ihanan palkitsevaa. Pyyteetöntä palautetta! 😍

      Poista
  4. Mahtava perinne joka toivottavasti jatkuu pitkään.

    VastaaPoista
  5. Voi että, miten mahtavaa! :) Varmasti jäävät mukaviksi muistoiksi pienten mieliin! <3 Ihania tonttuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Raisa P. 💛 Kyllä he ovat aina innoissaan odottaneet tätä tapaamista. Ja innoissaan katselevat menneiden kesien valokuvakirjoja, jotka olen perheisiin tehnyr muistoksi.

      Tontut on kyllä hauskoja veijareita. Sukat kiertoon. 😀

      Poista
  6. Kuullostaa niin mukavalle! Voi miten hienoa, että jaksatte järjestää tuommoisia serkkuleirejä. Niistä jää taatusti ihanat ja hyvät muistot lapsille. Noita puuheppoja jo ihailinkin instan puolella. Ne on jotenkin niin hellyyttäviä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun ainoa mummoni asui kaukana ja jäi etäiseksi. Minulla oli useampi varamummu ja ne heidän kanssa vietetyt hetket ovat olleet ihania muistoja. 💛

      Puuhepat on kyllä mieluisia ja ennen kaikkea helppohoitoisia!
      Kiitos kommentistasi Eerika!

      Poista
  7. On suuri lahja pienille, kun isovanhemmat jaksavat järjestää tällaisia ja haluavat luoda lastenlapsille ihania muistoja ❤️ ja toivottavasti niitä tietysti saavat myös itse ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä on tullut ihana perinne. On aikaa olla lasten kanssa ja mahdollisuus oppia tuntemaan heitä paremmin. Kyllä näistä saamme itsekin paljon iloa ja hauskoja sattumuksia muisteltavaksi vuosien varalle.

      Kiitos Essi. 💛

      Poista
  8. Ihana perinne, josta jää elämänmittaiset, ihanat muistot kaikille mukana olleille <3
    Niin ihana, että jaksatte tuollaisen leirin järjestää. Aika hellyttävän huomaavaista ekaluokkalaiselta tuollainen kysymys! Lapset tekevät tärkeitä havaintoja <3

    Muistuupa mieleen omassa lapsuudessa vietetyt serkkutyttöleirit vanhempieni mökillä. Nukuimme teltoissa lähisaaressa, näköyhteyden päässä mökistä. Iltanuotiolla lauloimme kesälauluja ja paistoimme tikkupullaa. Niistä jäi niin mukavat muistot, että vieläkin tavatessamme niitä muistelemme :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurikin nuo elämykset kannattelevat ja liittävät toisiin serkuksia. Ei tarvitse olla erityisiä ohjelmanumeroita. Tavallinen yhdessä vietetty arki riittää. Niistä jää hyviä muistoja. 💛

      Pieni taluttaa isoa
      iso pientä
      hetken matkaa...

      Kiitos Kaaru. 💛

      Poista
  9. Hieno perinne tuo serkkuleiri! Lapset muistavat sen varmasti koko ikänsä ja odottavat sitä joka kesä! Voimia sen toteuttamiseen teille ja mukavia työpäiviä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän ne lapset sitä odottavat ja siitä tykkäävät. Heidän ilosta saamme voimaa ja lisävoimiakin on tosiaan luvassa!
      Kiitos Ride! 💛

      Poista