9. elokuuta 2016

Elokuun yhdeksäs


Kukkaset  kantavat vielä kesän iloa ja väriä
mutta ilmassa on auttamattomasti aavistus syksyä.
Viileys, viljan tuoksu, muuttolintujen parvet,
aamukosteat nurmet, pensashanhikin keltaiset pienet auringot.

~~~~~~~

Minua puhutteli tänään tämä yksinäinen kukkija,
päiväni ilahduttaja tuossa mökkipihan reunassa.

Pienen hetken se siinä  ilahduttaa,
sininen kukkija,
  kunnes tuuli puhaltaa sen  yli ja sitä ei enää ole.
Keltaiset syksyn lehdet peittävät sen.
Siihen se maatuu. 💙



Aavistus syksyn tuntua oli ilmassa 29 vuotta sittenkin.
Se sama tunnelma välittyy aina tähän päivään,
tuntuu tässä päivässä.
Kertautuu vuodesta toiseen muuttumattomana,
lähtemättömänä muistona.

Heräsimme silloin kylmään, epävakaiseen  elokuiseen aamuun.
Päivää myöten ilma selkeni, aurinkokin paistoi.
Olimme onnellisia uudessa kodissamme.
Kun illan varjot venyivät puutarhassa oli yllättävien jäähyväisten aika.💙


Tänään on useampaan kertaan mieleeni palannut runon säkeet:

'Pyhä, niin kuin kiinnymme täällä rakkaimpiin. 
Pyhä liiaksi, jotta sen pitää vois ja tuskatta kerran antaa pois.
Suru lahja on  hinnasta rakastaa ja harva voi välttää sen velkojaa.'








32 kommenttia:

  1. Liikuttavaa. Muistot ovat koskettavia. Kaunis tuo runo, jonka loppu on omassa värssykirjassa: ...suru hinta on lahjasta rakastaa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 💙
      Muistot peilaavat elämäämme. On aika ennen ja jälkeen jonkun merkittävän asian.

      Rakastaminen on täydellistä, antaumuksellista, lopulta se tekee kipeää, kun enää ei voi....

      Kiitos sinulle. Löysin tämän viestisi vasta äsken....😙

      Poista
  2. Tuo on taatusti suruista suurin... Saako kysyä mitä tapahtui? Voimia tämän päivän viettämiseen nyt ja tulevaisuudessakin. Laittaisin tähän kynttilän kuvan jos osaisin... Nyt lähetän vain virtuaalisesti halauksen. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heli, saa kysyä. Lapsemme hukkui naapurin kastelualtaaseen. Olen aikaisemmin kirjoittanut lapsestamme täällä

      http://tauvonpaikka.blogspot.fi/2015/04/muistojen-paivamaaria-ja-laskettuja.html?m=0

      Aika antaa ymmärrystä, aika parantaa. Kaipaus on jäänyt jäljelle ja enkeliveljen paikka kodissamme. 💙

      Poista
  3. Voi, Sulla on niin surullinen ja haikea muisto jokaisessa syksyssä, koulun alkamisen kynnyksellä. Lämpöinen hali Sinulle! <3 Itse eilen aamulla lenkillä tuoksuttelin kanssa kypsyvän viljan tuoksua. Samaan aikaan lensi yli 33 kurjen aura. Siinä hetkessä oli vahvasti syksy läsnä. Ja tänään ensimmäinen virallinen työpäivä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Tämä on luonnonkiertokulkuun ja meidän kalenteriin iskostunut päivä.Sitä ei voi sivuuttaa. Se on osa meidän perheen ajanlaskua. Osa kesän vaihtumista syksyksi. Pysähtymistä kaiken menemisen ja tulemisen keskellä. 💕

      Minäkin näin eilisellä aamulenkillä täällä kotimaisemissa kolmen joutsenen lennon viljapellon yli. Kaunista, koskettavaa. Syksy.

      Olemme vielä täällä Pyhäjärven mökillä Aamulla alkaa arki ja aherrus...

      Poista
  4. Voi miten koskettavaa <3 Syksyn tuleminen on muutenkin niin, jotenkin haikeaa, ja tällainen muisto päälle. Voimia sinulle Kaisu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päivä on kirkas,
      Vain metsässä tuulee.
      Aika on leikin
      Ja naurun ja riemun.
      Mukana ystävä kallehin.

      Nämä laulun sanat ovat niin kauniit, sopivat. Syksytuulessa soi kaipaus.💛

      Aurinko laskee,
      Jo pitenee varjot.
      Aika on eron ja jäähyväisten.
      Poissa on ystävä kallehin.

      Poista
  5. Pala kurkussa luin tätä tekstiä. Jo alku "viljan tuoksu, muuttolintujen parvet" herätti haikeita mielikuvia.
    Ja yllättävät jäähyväiset puutarhassa: miten paljon kipua, tuskaa ja kaipausta sisältyy tuohon lyhyeen toteamukseen! Ajatella, mistä kaikesta olet - olette - selvinneet!
    Lapsi lähti muuttolintujen mukana, täyden kesän taipuessa syksyn kuulauteen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. maria 💜

      Ihania sanoja, jotka herkistivät puolestaan minut.
      Olimme silloin nuoria vanhempia. Saimme silloin jo kokea ystävien tuen, puhumisen ja kuulluksi tulemisen merkityksen. 💜

      Poista
    2. Mieleen pulpahtelee aika ajoin muistokorttien säkeitä, joita silloin ei ymmärtänyt. Sanoja, jotka ovat avautuneet aikojen myötä.

      Hän toi taivaan terveiset tullessaan
      meni takaisin sinne odottamaan.

      On tallella siellä enkelimme
      ja toivoo meidänkin saapuvan sinne...

      Poista
  6. Tämä tapahtuma on koskettanut ja puhutellut minua suuresti, Kaisu <3 En voinut lukea tätä nyt enkä aiemminkaan, herkistymättä. Niin paljon tuskaa ja kaipausta sisältyy teidän kesästä luopumiseen, elokuu kun jo itsessään on monella tapaa luopumisen kuukausi. Siihen vielä päälle oman pienokaisen menetys, tulee luopumisen tuskasta moninkertainen. Niin sydäntä särkevää :'( Mutta nyt, kaiken kaipauksen keskellä, elokuun tummuvalla taivaalla loistaa yksi tähti kirkkaampana kuin muut. Siellä on teidän pieni, johtotähtenä tuikkimassa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaaru! 💛 Juurikin johtotähti, suunnan näyttäjä.

      Poista
  7. Koskettava aihe, niin kai se on ettei näitä vuosipäiviä tule unohtamaan myöhemminkään... meillä vasta puoli vuotta tällä suruntiellä kuljettu, tämän ikävän ja kaipauksen kanssa on vain elettävä
    -Meemu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meemu 💛
      Lämmin ajatus Sinulle.
      Vain hän joka on lapsensa hautaan saattanut tuntee surun, ikävän ja kysymysten määrän. Aika muuttaa surun muotoa, hoitaa surua ja antaa tilalle kaipauksen.
      Lapsi, jota sydämemme alla olemme kantaneet saa sijansa sydämemme sopessa. Hän elää rinnallamme lahjana elämän.

      Poista
  8. <3 Sanani eivät taaskaan riitä. Menettämisen tuska on varmasti ollut valtava.Kuivin silmin en tekstiäsi lukenut...Elämä on aina ihme. Hyvän Jumalan suunnitelmia ei aina ymmärrä ja siltikin ne on oikeita. T. Pirta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rukouksen sanat 'tapahtukoon sinun tahtosi' oli vaikea läksy. Sitä en voi kieltää...Hänen elämänsä oli kevyt kuin perhosen lento. Hän oli enkelin tuttu. 💛 Kiitos Pirta.

      Poista
  9. Kyyneliltä en välttynyt tälläkään kerralla tekstiä lukiessa. Tämä koskettaa syvältä. Sitä mykistyy Korkeimman tahdon edessä. Kuitenkin hän on jo perillä. Voimia tähän koskettavaan päivään ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Essi. 💛
      1-2vuotiaita katsoessa saa tuntumaa siitä, mitä se merkitsee kun syli tyhjenee, pienten askelten ääni lakkaa, kirkas lapsen katse sammuu. Niin odottamatonta.
      Onneksi elämä on vienyt eteenpäin, toiset lapset ovat pitäneet kiinni työssä ja touhussa.
      Koettelemukset vahvistavat.
      Elämä kantaa! 💛

      Poista
  10. Tuo sinun kirjoittamisen lahja, on aivan käsittämätön. Miten kauniisti osaat kaikesta kirjoittaa!❤️Olette kokeneet suruista suurimman ja silti selvinneet, se antaa varmasti monille saman kokeneille toivoa. Jälleen kerran sait minut herkistymään. Lukijasi -Miia-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Miia! 💛
      Joskus sanat soljuvat kuin ajatus. Niin kuin nyt, kun aihe oon niin läheinen ja paljon työstetty. Joskus taas sanat eivät vaan taivu tekstiksi.

      Toivon, että tämä lohduttaa surevia antaa toivoa epätoivoon. Aika on itkeä, aika nauraa. Kaikella on aikansa. 💛

      Poista
  11. Elämän antaja ei tee virheitä. ❤

    VastaaPoista
  12. Nämä Sun vastaukset, Kaisu! <3

    VastaaPoista
  13. Tämmöiset tapahtumat puhuttelevat, vaikka niistä olisi kulunut pitkäkin aika! Lämpöinen ajatus sinulle <3 Siellä teidän pieni enkelipoika on tallessa ja näyttämässä teille tietä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä Eerika 💛!
      Kiitos lämpimästä, kauniista ajatuksestasi!

      Poista
  14. Niin kaunis ja koskettava kirjoitus! Kaikkea hyvää sinulle! Hanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna! 💛 Nämä ovat syviä äitiyden tunteita.

      Poista
  15. Kyynelsilmin luin kirjoituksesi, koskettaa niin syvältä! Lämmin halaus sinulle!<3 on aika ennen ja jälkeen pienen pojan.

    Ihanasti kirjoitit, jälleen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! 💛 Elokuusta elokuuhun, vuodesta toiseen nämä asiat ovat kulkeneet, kulkevat mukanani. Olen työstänyt niitä aikani, puhunut. Nyt ne ovat kirjoitettu ylös. Minun tunteeni, tuntemukseni. 💛 Ajanlaskuni ennen ja jälkeen pienen poikamme.

      Poista

      Poista